HALIKKO KIIKALA KISKO KUUSJOKI MUURLA PERNIÖ PERTTELI SALO-USKELA SUOMUSJÄRVI SÄRKISALO
Etusivulle|Sivukartta ja haku|Muuta tekstikokoa  
Halikko Kiikala Kisko Kuusjoki Muurla Perniö Pertteli Salo-Uskela Suomusjärvi Särkisalo

Lähetystyö

Menkää kaikkeen maailmaan, kehotti Jeesus ensimmäisiä opetuslapsiaan. Nämä menivät ja heidän jälkeensä monet muut. Muutama Kristuksesta kertoja osasi Suomeen saakka. Tämän vuosisatojen takaisen lähetystyön ansiosta Suomessa toimii kristillinen kirkko. Jo kauan on ollut meidän vuoromme viedä sanomaa eteenpäin. Joku lähtee itse lähetiksi, toinen tukee työtä kotimaasta. Asia on kaikkien seurakuntalaisten yhteinen.

Lähetystyötä tehdään ja tuetaan yhdessä lähetysjärjestöjen kanssa. Salon nimikkosopimuskumppaneita ovat Suomen Lähetysseura, Luterilainen EvankeliumiyhdistysKansanlähetysSanansaattajat, Evankelinen lähetysyhdistys, Suomen Pipliaseura, Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä ja Lähetysystävät La Roca. Nimikkokenttiä on Aasiassa, Afrikassa ja Euroopassa. Seurakunnalla on yhteyksiä myös lähialueille, erityisesti Inkerin ja Viron kirkkoon.

Seurakunnan talousarviossa lähetykselle varattujen määrärahojen rinnalla on vapaaehtoisella lähetyskannatuksella ratkaiseva merkitys. Kahvinjuonti Kaffemukissa, kirpputorimyynti Rysässä ja Sopukassa, markkinasopan syönti seurakunnan teltassa, kolikon kilahdus kolehtihaaviin kauneimmissa joululauluissa - kaikki koituu lähetystyön hyväksi. Tärkeä on myös vapaaehtoisten työpanos: ilman talkoolaisia jäisivät kahvit keittämättä ja tempaukset toteutumatta.

NIMIKKOLÄHETIT JA -STIPENDIAATIT

  • Halikko: Harri ja Elina Huovinen sekä lapset Akio, Alina ja Aito (Japani, tällä hetkellä ovat kotimaassa) sekä kaksi kummilasta Etiopiassa, Mirja ja Urpo Raunio (Itä-Aasia)
  • Kiikala: Anu ja Juha Väliaho (Viro)
  • Kuusjoki: Riitta Luume (Israel)
  • Muurla: Kummilapsi Mafingan orpokodissa Tansaniassa
  • Perniö: Riitta Luume (Israel), stipendiaatti Kanya Arkhoe (Thaimaa)
  • Pertteli: Kirsi Salmela (Thaimaa), kummilapsi Senegalissa
  • Salo-Uskela: Lilja Kinnunen-Riipinen (Thaimaa), Seppo ja Mari Paulasaari sekä lapset Pyry, Liina, Roosa ja Tuuli (Japani) ja Harri ja Elina Huovinen sekä lapset Akio, Alina ja Aito (Japani), Raili Mäkitalo (Vienan Karjala ja Kemi)
  • Suomusjärvi: Anna ja Antti Tenho sekä lapset Helmi ja Arvi (Thaimaa)
  • Särkisalo: Marika Lähteenmäki (Espanja, myös Salon seurakunnan nuorisotyön nimikkolähetti)

 

NIMIKKOKOHTEET

  • Halikko: Magahinkielinen radiotyö Intiassa
  • Kisko: Työaluesopimus Senegalissa
  • Muurla: Kirkon koulutyö Pakistanissa
  • Perniö: Lukutaitotyö Senegalissa, kirkon teologinen koulutuskeskus (LITE) Thaimaassa
  • Pertteli: Raamatunkäännöstyö Venäjällä
  • Salo-Uskela: Lähetyslentäjien työ Mongoliassa (SLS), työ Ranskassa Marseilles'n alueella (SLS) ja Sanansaattajien radiotyö Intian Gujaratissa
     

Salon seurakunnan yhteiset kohteet

• Lähetysrengas: Kazanin kirkon rakentaminen Venäjän Tatarstanissa, **@**, katso myös www.inkerinkirkko.fi

Liittyminen lähetysrenkaaseen ja lisätietoja: Lähetyssihteeri Henna Seppälä, **@**, 044 774 5214

 



LÄHETYSTIETOUTTA JA TAPAHTUMIA SALON SEURAKUNNASSA:

- Lähetyskahvio Kaffemuki Salon kirkon sivusalissa (ei kesäisin)
- Lähetyksen kesäkahvio Salo-Uskelan seurakuntatalossa
- Lähetyskirpputori Halikossa (Kirkkorinne 5) ja Lähetys-Sopukka Kiikalan kirkonkylässä Kiikalan ja Suomusjärven yhteistoimintana
- Laurin markkinat elokuussa Perniössä
- Syysmarkkinat Salon torilla
- Tasauspäivätapahtumat keväällä ja syksyllä
- Kauneimmat joululaulut
- Kummilapsitoiminta
- Lähetyspiirit


**********

Ajankohtaista lähetystyössä
 

Liljan kevätkierros

Nimikkolähettimme, Thaimaassa työskentelevä teatteriohjaaja ja teologian tohtori Lilja Kinnunen-Riipinen vierailee Salossa toukokuussa, viikoilla 18-19. Lilja on mukana seuraavissa tapahtumissa.

Ke 2.5. Kevätkeitos Muurlan srk-talolla. Ateria klo 16.30-18, ohjelmaa klo 18. Mukana lapsikuoro. Kuljetus Kiskon seurakuntatalolta klo 17.15 ja matkan varrelta. Ilmoittautuminen kuljetukseen Tuire Kalliolle p. 044 735 8628

To 3.5. klo 18 Tapaaminen Salossa asuvien thaimaalaisten kanssa Salo-Uskelan srk-talolla.

Su 6.5. klo 13 Messu Perniön kirkossa ja lähetysjuhla srk-talolla. Lilja saarnaa.

Ma 7.5. klo 14 Kaffemuki Salon kirkon sivusalissa

Ti 8.5. klo 18 Salon Veturitallissa kaikille avoin taiteilijatapaaminen. Miten käytän taidetta kirkossa? Mukana Liljan lisäksi Tuula ja Erkka Auermaa, Maria Siren, Titta Tunkkari ja nukketeatteri Saara.

 

*-*-*-*-*

 

Tasataan taakka!

Tasaus-kampanja keskittyy vuosina 2012 ja 2013 naisten taloudellisten oikeuksen parantamiseen. Varainkeruulla tuemme tänä vuonna esim. Tansaniassa Morogoron ja Kishapun kyläyhteisöjen voimaannuttamista. Naisille järjestetään ammattitaitokursseja, mikä mahdollistaa naisten omat säästöryhmät ja pienyrittäjyyden. Hankekylissä on naisia yrittäjinä, kyläneuvostojen jäseninä ja säästöryhmien johdossa. Muutos on mahdollinen!

Seuraa, mitä lahjoituksilla saadaan aikaan: http://www.tasaus.fi

 

*-*-*-*-*

 

Matkailu avartaa

Salon seurakunnasta järjestetään retkiä useiden eri lähetysjärjestöjen juhlille. Tervetuloa mukaan!

 

  • Pää pyörällä Haminassa? Suomen Lähetysseuran juhlat Haminassa 8.-10.6. Salon srk järjestää juhlille retken (9.-10.6.). Retken hinta on 60 € (sis. matkan ja yöpymisen Kotkan Seurahuoneella aamiaisen kera). Lähtö la 9.6. klo 7 Salo-Uskelan srk-talolta. Bussi kulkee tarvittaessa reittiä Halikko - Salo - Muurla - Suomusjärvi. Illalla kuljetus juhlapaikalta hotelliin. Paluumatkalle lähdetään sunnuntaina juhlien päätyttyä n. klo 15.30. Ilm. viim. pe 27.4. Hennalle p. 044 774 5214, **@** Lisätietoa: http://www.lahetysjuhlat.fi/

 

  • Suomen Pipliaseuran pääjuhla Turussa 24.-27.5. Turun juhlille retkeilemme helluntaiaattona 26.5. Lähtö Salo-Uskelan srk-talolta klo 11. Paluu Mikaelin kirkolta tuomasmessun jälkeen n. klo 22. Retkimaksu (10 €) sisältää edestakaisen matkan. Tiedustelut ja ilmoittautumiset pe 18.5. mennessä Tuirelle, p. 044 735 8628, **@** Lue lisää: http://www.piplia.fi/fi/ajankohtaista/raamattutapahtuma

 

 

 

 

  • Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen päivät Pieksämäellä 6.-8.7. http://www.sekl.fi/

 

*************

Kansainvälisyys- ja lähetystoimisto
Torikatu 6, Salo (toinen kerros)

Työntekijät varmimmin paikalla tiistaisin klo 13–14.

  • Lähetyssihteeri Henna Seppälä, p. 044 774 5214, **@**
  • Johtava lähetyspappi Tarja Laurila p. 044 774 5293, **@**
  • Kansainvälisyyskasvattaja Tuire Kallio p. 044 735 8628, **@**

Päivi ja Hannu Pölönen Nepalin Kathmandussa 8.1. - 9.4.2012.

Heidän matkaansa voit seurata blogista www.neppaa.blogspot.com

Kuvaa klikkaamalla pääset sivulle, josta voit lukea Halikon alueen Lähetysviesti -lehden.

Laddawan Ackher (kutsumanimeltään Mitchu) valmistujaisjuhlallisuuksien jälkeen kuvassa puolisonsa Wisaran Ackher'n (kutsumanimeltään Myloo) ja Teologisen Koulutuskeskuksen johtajan tohtori Lilja Kinnunen-Riipisen kanssa yhteiskuvassa. Salon srk on tukenut sekä Mitchun että Myloon teologian opintoja.

 

Kuva: Jyrki Markkanen

 

 

Suomen Lähetysseuralla on Nepalissa jo yli 450 vammaista kummioppilasta.

Kuvassa kauneudenhoitoalan opettaja Laksmi Shrestra kahden liikuntavammaisen oppilaansa kanssa.

 

Haluaisitko sinä kummiksi? Lue lisää:http://www.mission.fi/lahjoita/

 

 

© Salon seurakunta // KotimaanettiSujuu-julkaisujärjestelmä
Suurenna tekstiä Oletustekstikoko Pienennä tekstiä Sivun alkuun Tulosta sivu