|
Halikko
Kiikala
Kisko
Kuusjoki
Muurla
Perniö
Pertteli
Salo-Uskela
Suomusjärvi
Särkisalo
|
HautausmaatHelisnummen hautausmaaHelisnummi on Salo-Uskelan alueen päähautausmaa. Se sijaitsee vajaan neljän kilometrin päässä kaupungin keskustasta etelään. Alueen kokonaispinta-ala on yli 10 hehtaaria. Ensimmäiset vainajat on haudattu Helisnummelle 1900-luvun alkuvuosina. Hautausmaan laajennusosa, jonka halki kulkee uhrilähteestä virtaava puro, otettiin käyttöön 1979. Sen suunnitteli maisema-arkkitehti Leena Iisakkila. 2000-luvulla hautausmaata on jälleen laajennettu. Piispa Kari Mäkinen vihki uusimman osan käyttöön 9.9.2007. Hautausmaan vanhassa osassa lähellä siunauskappelia on uurnahautausalue, joka otettiin käyttöön 1999. KirkkohautausmaaKirkkohautausmaa on kirkonmäellä Uskelan kirkon eteläpuolella. Siellä on arkkuhautapaikkoja vain vanhoissa sukuhaudoissa, mutta tuhkatun vainajan uurna voidaan laskea muistolehtoon, joka valmistui keväällä 2001 rinteeseen kirkon ja vanhan hautausmaan väliin. Sankarihauta-alueen on suunnitellut professori Aulis Blomstedt. Ristien alla lepää 161 vainajaa. Heidän yhteisenä muistomerkkinään on vanhan kellotapulin alaosa, jonka yllä kohoaa lehtiköynnöksen koristama risti. Kellotapuli on peräisin 1400-luvulla rakennetusta Pyhän Annan kappelista, joka 1800-luvulla purettiin uuden kirkon rakennusaineiksi. Muistomerkin sisällä on kuvanveistäjä Sakari Tohkan suunnittelema suuri pronssikello, jota kiertävät Goethen säkeet murhenäytelmästä Faust: "Yksin jää et, kussa lietkin, sillä sinut tuntenemme. Käymään tummat tuonen tietkin sua saattaa sydämemme." Emäkirkon hautausmaaUskelan emäkirkon hautausmaa sijaitsee Isokylässä Uskelanjoen länsirannalla. Hautausmaan pieni puinen kellotapuli on muistona Uskelan emäkirkosta, joka purettiin paikalta 1820-luvulla maanvyörymän vuoksi. Salon hautausmaaSalon hautausmaa on joen itäpuolella lähellä keskikaupunkia. Siellä on myös pieni siunauskappeli, jota käytetään vain kesäaikana.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||