|
Halikko
Kiikala
Kisko
Kuusjoki
Muurla
Perniö
Pertteli
Salo-Uskela
Suomusjärvi
Särkisalo
|
Nimikkolähetit ja -kohteet
Olemme Halikossa osa maailman laajaa Jeesusta tunnustavaa Jumalan kansaa. Herramme antoi kuolleista noustuaan juuri ennen taivaaseen astumistaan seuraajilleen ja kirkolleen lähetyskäskyn. Tätä käskyä totetuamme yhteistyössä kirkon lähetysjärjestöjen kanssa. Lähetysyhdistys Kylväjä on lähettimäärältään kirkkomme kolmanneksi suurin lähetysjärjestö. Se perustettiin vuonna 1974 ja toimii etenkin maissa, joissa evankeliumia on julistettu vain vähän tai ei lainkaan. Ks. www.kylvaja.fi Vuosia sitten Halikon alueella oli sopimus Kylväjän lähetistä ja nyt vuonna 2012 iloitsemme jälleen virinneestä yhteistyöstä. Saamme olla tukemassa Raunion pariskuntaa, jotka ovat projektityössä Itä-Aasiassa. He lähtivät työalueelle 2011 syksyllä ja opiskelevat parhaillaan kieltä suurkaupungissa. Lisätietoja heidän työstään saat tarkemmin, kun tulet mukaan alueemme lähetyspiireihin ja tilaisuuksiin.
Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kautta tuemme Huovisen perhettä, johon kuuluvat Harri, Elina, Akio, Alina ja Aito. He tukevat Japanissa paikallista luterilaista seurakuntaa musiikkilahjojensa kautta.
Huovisten musiikkiperhe lähti ensimmäiselle työkaudelleen Japaniin 11.1.2006. Parhaillaan he ovat Suomessa opintovapaalla. Harri on aloittanut teologian opinnot Helsingin yliopistossa.
- Kaksi kummilasta Etiopiassa, noin 10-vuotiaat pojat Yabsira (Lähetysyhdistys Kylväjän kautta) ja Ermiyas (SLS). - Magahinkielinen radiotyö Intiassa (Medialähetysjärjestö Sanansaattajien kautta).
Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen nettisivut Medialähetysjärjestö Sanansaattajien nettisivut
|
|
||||||||||||||||||
![]() |
||||||||||||||||||||