Halikko
Kiikala
Kisko
Kuusjoki
Muurla
Perniö
Pertteli
Salo-Uskela
Suomusjärvi
Särkisalo
 | Avioliittoon vihkiminen |
 | Avioliittoon vihkiminen |
|
Avioliittoon vihkiminen
Kirkollinen vihkiminen eli avioliiton solmiminen edellyttää kihlakumppanien olevan rippikoulun käyneitä evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Vihkiminen on mahdollinen myös silloin, jos toinen on kirkon jäsen ja toinen kuuluu muuhun kristilliseen uskontokuntaan.
Kirkollinen vihkiminen ei tarkoita, että on pidettävä suuret kirkkohäät. Kaksi todistajaa riittää, ja paikaksi sopii esimerkiksi seurakuntatalon kappeli, koti tai vaikkapa rantakallio.
Jos avioliitto solmitaan maistraatissa, pappi voi pyydettäessä toimittaa avioliiton kirkollisen siunaamisen. Siinä solmittu avioliitto siunataan ja aviopuolisoiden puolesta rukoillaan. Avioliiton siunaamisen edellytyksenä on, että avioliitto on solmittu oikeudellisesti pätevällä tavalla, esimerkiksi siviilivihkimisenä, ja että toinen puolisoista on kirkon jäsen.
Ensin tutkitaan
Avioliiton esteiden tutkinnassa, jota ennen sanottiin kuulutukseksi, tarkistetaan väestötiedoista, että naimisiin aikovat ovat täysi-ikäisiä ja vapaita solmimaan avioliiton. Tutkintaa haetaan sulhasen tai morsiamen kotiseurakunnan kirkkoherranvirastosta vähintään seitsemän päivää ennen vihkimistä. Tutkinta on voimassa neljä kuukautta.
Kuulutus luetaan kirkossa, elleivät avioliittoon aikovat tätä kiellä.
Kirkon varaus ajoissa
Morsiuspari vihitään tavallisesti kirkossa tai seurakuntatalon kappelissa. Vihkiminen voidaan kuitenkin toimittaa myös kotona tai muussa, yhdessä papin kanssa sovitussa paikassa.
Jos haluaa vihkimiselle tietyn ajan ja paikan, varaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin, kesähäihin jopa vuotta aikaisemmin.
Kirkon ja papin voi varata ottamalla yhteyttä kirkkoherranvirastoon (Torikatu 6) ma - pe klo 9 - 15 puh. 774 5207.
Papin puheille
Vihittäville järjestyy omasta seurakunnasta aina myös pappi, ja morsiusparin toiveet henkilöstä otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon. Jos pappi halutaan muualta, morsiusparin pitää itse sopia asiasta hänen kanssaan.
Pappi ottaa yhteyttä ja sopii vihkikeskustelusta yleensä vihkimistä edeltävällä viikolla. Vihkikeskustelussa puhutaan avioliiton merkityksestä sekä sovitaan vihkikaavasta ja virsistä. Keskustelun yhteydessä voidaan järjestää vihkiharjoitus.
Vihkipappi voi osallistua myös hääjuhlaan, jos morsiuspari sitä toivoo.
Mikä häämarssiksi?
Seurakunta järjestää vihkimiseen kanttorin. Hänen kanssaan sovitaan häämarsseista, muusta musiikista ja tarvittaessa myös häämusiikin esittelystä. Musiikin pitää olla kirkon pyhään toimitukseen sopivaa.
Kukkia ja kynttilöitä
Vihkimistä varten seurakunta koristaa kirkon vihkiryijyllä ja alttarikukilla. Muusta koristelusta sovitaan suntion kanssa. Sellaisina päivinä, jolloin kirkossa on monta vihkimistä peräkkäin, olisi ihanteellista, jos morsiusparit voisivat sopia yhteisestä koristelusta.
Tieto kulkee virkatietä
Pappi toimittaa vihkitodistuksen kirkkoherranvirastoon, josta tieto menee edelleen väestörekisterikeskukseen ja sitä kautta Kelaan, verottajalle ja muille viranomaisille.
Lisää avioliittoon ja vihkimiseen liittyvää asiaa:
Suomen ev. lut. kirkko

|
|
"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii."
1. Kor. 13:4 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|