HALIKKO KIIKALA KISKO KUUSJOKI MUURLA PERNIÖ PERTTELI SALO-USKELA SUOMUSJÄRVI SÄRKISALO
Etusivulle|Sivukartta ja haku|Muuta tekstikokoa  
Halikko Kiikala Kisko Kuusjoki Muurla Perniö Pertteli Salo-Uskela Suomusjärvi Särkisalo

Musiikkitoiminta

”Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja,
soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle
ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.”
(Ef. 5:19-20)

Seurakunnan musiikkityö näkyy ja kuuluu lähes kaikkialla seurakunnan toiminnassa. Jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa ja eri seurakunnan tilaisuuksissa musiikilla on yhtä olennainen osa kuin puhutulla tekstilläkin.

Kuorotoiminta on tärkeää sekä kanttorin että seurakuntalaisen kannalta katsottuna. Kuorolaiset tuovat lauluillaan tilaisuuksiin juhlavuutta ja lisärikkautta. Seurakuntalaisen kannalta katsottuna taasen kuorolaiset tukevat seurakuntalaulua; yhdessä on helpompi laulaa.

Kiskon alueella on tällä hetkellä kirkkokuoro ja lasten kuoro Crescendo. Kiskon kirkkokuoro on perustettu 1800-luvun ja on yksi Suomen vanhimpia kirkkokuoroja. Kuorotoimintaan voi tulla mukaan mihin vuodenaikaan tahansa. Aikaisempaa kuoro- tai laulukokemusta ei tarvitse olla. Varusteeksi vain rohkeutta ja kärsivällisyyttä.

Seurakunnan musiikkitoiminta on muutakin kuin kuorotoimintaa. Kaikille seurakuntalaisille suunnattuja laulutilaisuuksia järjestetään eri kylillä. Tilaisuuksissa lauletaan virsiä ja hengellisiä lauluja. Jos Sinusta tuntuu, että haluat järjestää laulutilaisuuden kotonasi, ota rohkeasti yhteyttä kanttoriin, niin etsimme sopivan ajankohdan tilaisuudelle.

Syys- ja kevätkaudella pidetään säännöllisesti kuukauden toisena keskiviikkona Lauluhetki Kiskokodissa. Tilaisuus on avoin kaikille. Tilaisuuden ajankohdan voit tarkistaa seurakuntauutisista ja tapahtumakalenterista.

Musiikkitoiminnassa yhteistyöllä on merkittävä osuus. Yhteistyötahoina ovat päiväkoti, esikoulu ja koulu. Toiminta yhteistyötahojen kanssa on monipuolista. Toisinaan kanttori käy opettamassa virsiä ja hengellisiä lauluja lapsille ja toisinaan suunnittelemme ohjaajien ja opettajien kanssa yhteisiä projekteja konserttien ja muiden tapahtumien merkeissä.

Toivottavasti näen juuri Sinut mukana seurakuntamme musiikkitoiminnassa!

Pirjo Lahti
Kiskon alueen kanttori

Avaa kuva uuteen ikkunaan
Kuorot

Lapsikuoro Crescendo

6 - 11-vuotiaille lapsille tarkoitettu kuoro, joka avustaa jumalanpalveluksissa sekä esiintyy satunnaisesti muissa tapahtumissa. Pääsyvaatimuksena vain innokas asenne kuorolaulamiseen.

Harjoitukset Toijan koulussa tiistaisin 7.9. alkaen klo 15.15 - 16.

Kirkkokuoro

Aikuisille tarkoitettu kuoro, jossa lauletaan sekä yksiäänisesti, että moniäänisesti. Pääsyvaatimuksena innokas asenne kuorolaulamiseen.

Harjoitukset seurakuntatalossa keskiviikkoisin 1.9. alkaen klo 18 - 19.30.
© Salon seurakunta | Ota yhteyttä
eKirkko Kotimaa-Yhtiöt/verkkopalvelut
Suurenna tekstiä Oletustekstikoko Pienennä tekstiä Sivun alkuun Tulosta sivu