Tekstaritupu
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivulle | Sivukartta ja haku | Muuta tekstikokoa

Tekstaritupu

Tekstaritupu on tekstiviestipalvelu kouluikäisille.

Tekstaritupun Salon alueen numero on 044 596 0030.
Hinta on normaalin tekstiviestin hinta.


Tupuun kouluikäinen voi lähettää mieltä askarruttavia kysymyksiä, joihin vastaavat kasvatustyössä toimivat ammattilaiset. He ovat Salon seurakunnan nuorisotyönohjaajia tai pappeja, turvallisia aikuisia lapsen elämässä.

Vastaus vuorokaudessa

Tekstaritupuun lähetettyihin kysymyksiin vastataan vuorokauden sisällä kouluaikoina. Koulun loma-aikoina myös TUPU lomailee. Voi olla, että kysymykseen vastataan aikaisemminkin, mutta vastauksen kysyjä saa viimeistään vuorokauden sisällä.

Tiukka tietosuoja

Palvelusta ja sen laadusta vastaa Salon seurakunnan erityisnuorisotyö. Toiminta on yleishyödyllistä, eikä palvelun ylläpitäjäyhteisö saa siitä taloudellista hyötyä.

Yhteydenottajalle tarjotaan mahdollisuutta tulla kuulluksi palveluun kuuluvissa asioissa. Palvelussa toteutuvat luottamuksellisuus, nimettömyys ja yhteydenottajan kunnioittaminen.

Päivystäjä on tehtävään valittu ja koulutettu Salon seurakunnan nuorisotyönohjaaja tai pappi, joka saa tehtäväänsä tukea ja ohjausta. Päivystäjällä on oikeus pysyä nimettömänä ja olla suostumatta epäasialliseen kohteluun.

Tekstaritupun palveluissa sekä kysyjä että vastaaja toimivat anonyymeinä. Näytöille tulevia puhelinnumeroita tai sähköpostiosoitteita ei yritetä tunnistaa eikä niitä käytetä muuhun kuin kyseessä olevaan kysymykseen vastaamiseen.

Viesteistä tallennetaan tilastointia varten vain kysymysten tai huolten aihe sekä sukupuoli ja ikä, jos ne tulevat esiin viesteistä. Viestit ja sähköpostit poistuvat palvelimilta noin kolmen kuukauden välein, jolloin katoavat myös lähettäjän kaikki henkilökohtaiset tiedot.

Jatkuvat ja tahalliset häiriköintiviestit sekä rikosoikeudellisissa ja lastensuojelulain 25 §:n mukaisissa (www.finlex.fi) tilanteessa olevan lapsen viestit annetaan ulkopuolisen viranomaisen selvitettäväksi sen jälkeen, kun asiasta on ilmoitettu viestin lähettäjälle. Ilman erillistä ilmoitusta viestin lähettäjälle ei viestejä anneta kenenkään muun kuin Tupun luettavaksi ja ne käsitellään erittäin luottamuksellisesti.

Palvelun tuottajat

Helsingin seurakuntayhtymä, Erityisnuorisotyö,
Kuopion ev.lut. seurakunnat,
Laitilan seurakunta,
Salon seurakunta.

Lisätietoja verkosta:
www.tekstaritupu.net
www.puheet.net

Lisätietoja Tekstaritupun toiminnasta Salossa antaa
nuorisotyönohjaaja, "murkkuerkka"
Timo Sjöblom
puh. 044 774 5294
**@**
 

Tekstaritupun Salon alueen numero on 044 596 0030.