Uskelan kirkko
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivulle | Sivukartta ja haku | Muuta tekstikokoa

Uskelan kirkko

os. Sairaalantie 5

Korkea mäki, jolla Uskelan kirkko sijaitsee, on vanha kirkon paikka: vuoden 1440 tienoilla sinne oli rakennettu Salon kappeliseurakunnan pieni kivikirkko, Pyhän Annan kappeli, joka vuonna 1830 purettiin uuden kirkon rakennusaineiksi. Uskelan kirkko sijaitsi siihen aikaan jokivarressa kaupungin pohjoispuolella. Uskelan kirkossa on tilaa noin tuhannelle seurakuntalaiselle.

Nykyinen kirkko valmistui vuonna 1832. Sen suunnitteli oman aikansa kuuluisin arkkitehti C. L. Engel. Kirkko on yksilaivainen pitkäkirkko, jonka sivuseiniin liittyvät runkohuonetta kapeampi ja matalampi sakaristo ja asehuone. Länsipäädyssä on vuonna 1860 rakennettu torni.

Uskelan kirkkoa on korjattu neljään otteeseen. Ensimmäisessä remontissa vuonna 1890 kirkkoon saatiin uunilämmitys; 1950-luvulta lähtien kirkko on lämminnyt sähköllä. Lautalattia on korvattu kalkkihiekkatiilillä. 150-vuotisjuhlavuoden perusteellisissa korjaustöissä 1982 kirkkoon asennettiin palohälytys- ja sammutusjärjestelmä, koneellinen ilmanvaihto ja uusi valaistus. Vanha vesikatto uusittiin kuparipeltiä käyttäen, ja sakariston alle rakennettiin saniteettitilat. Kirkon sisämaalaus uusittiin kokonaan, ja tällöin palautettiin vallitseviksi alkuperäiset empiresävyiset värit: seinät ovat pehmeän kellertävät, tähtikuvioinen katto taivaansininen. Tähtiä kerrotaan olevan yhtä vaille 27.000.

Kristuksen ylösnousemusta kuvaavan alttaritaulun maalasi hovimaalari R. W. Ekman v. 1849. Alttarin ympärillä on uusklassinen A. W. Arppen suunnittelema alttarinkehystys.

Kuorin ikkunakaarien kalkkimaalaukset on maalannut Toivo Lehtinen vuonna 1932. Kalkkimaalausten aiheet ovat Raamatusta; pohjoisikkunassa ovat ristin kanto sekä Pietarin pelastuminen hukkumasta, ylinnä Jumalan silmä, eteläikkunassa Jeesus siunaa lapsia sekä Maria Magdaleenan ja Kristuksen kohtaaminen ylösnousemuksen jälkeen, ylinnä Pyhän Hengen kyyhkynen.

Saarnastuoli valmistui pian kirkon valmistumisen jälkeen vuonna 1832.

Lehteri on rakennettu 1873, ja ensimmäiset urut hankittiin vuotta myöhemmin. Nykyiset, Kangas­alan urkutehtaan valmistamat 33-äänikertaiset pneumaattiset urut ovat vuodelta 1936. Ne korjattiin perusteellisesti 2005.