Kesäkonserttisarja 2017
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivulle | Sivukartta ja haku | Muuta tekstikokoa

Kesäkonserttisarja 2017

Sunnuntaisin klo 20.

Konserttien jälkeen on mahdollisuus tavata illan muusikot iltateellä kirkon pihalla tai kirkossa.

Vapaa pääsy, ohjelma 10 €.

Viimeisen kesäkonsertin jälkeen palkitaan taas ne, jotka ovat hankkineet konserttipassiin (50 €) leiman jokaisesta konsertista.

Kuvagalleria esiintyjistä

Kirkkojen osoitteet

4.6. Halikon kirkko

Katse länteen

Iida-Vilhelmiina Sinivalo, sello
Tiina Karakorpi, piano

Kesäsarjan avauskonsertissa Halikon kirkossa kuullaan Bohuslav Martinun, Einojuhani Rautavaaran ja Sergei Rachmaninovin musiikkia sellolle ja pianolle. Sekä Rahmaninov että Martinu emirgoituivat Yhdysvaltoihin, jossa myös Rautavaara opiskeli ja vietti paljon aikaa. Tässä on siis pääteema konsertille.

Iida-Vilhelmiina Sinivalo os. Laine aloitti sellonsoiton Salon Musiikkiopistossa Marjo-Riitta Anttilan opissa. Myöhemmin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta valmistunut sellisti on
opiskellut muun muassa prof. Arto Noraksen ja Timo Hanhisen johdolla. Tällä hetkellä Sinivalo opiskelee tutkimussuunnitelmaa valmistelevana opiskelijana Sibelius-Akatemian DocMus tohtorikoulussa. Vuonna 2010 hän soitti Turun Sellokilpailun finalistina.

Sinivalo on työskennellyt sellonsoiton opettajana, orkesteri-, kamari- ja yhtyemuusikkona, sekä solistina. Musiikillisesti monialaisen sellistin taitoja on arvostettu myös lukuisissa rytmimusiikin produktioissa ja maan eturivin artistien ja levy-yhtiöiden julkaisuissa, sekä erilaisissa performanssitaiteen projekteissa ja TV-tuotannoissa. Tällä hetkellä hän esiintyy aktiivisesti muun muassa Hectorin, Pepe Willbergin ja Sakari Kukon yhtyeissä.

Pianisti Tiina Karakorpi esiintyy säännöllisesti solistina ja kamarimuusikkona. Hän on soittanut muun muassa Tapiola Sinfoniettan ja Vatikaanin orkesterin solistina ja esiintynyt useilla musiikkifestivaaleilla Suomessa ja ulkomailla. Tiina Karakorpi aloitti pianonsoiton opinnot 4 -vuotiaana. Hän valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta 2004 ja musiikin lisensiaatiksi 2015. Opintojaan Tiina Karakorpi on täydentänyt Tukholmassa Edsbergin kamarimusiikkipainotteisessa koulussa, Roomassa (Accademia Internazionale Musicale di Roma) sekä ECMA:ssa (European Chamber Music Academy). Tiina Karakorvelle tärkeitä opettajia ovat olleet Kata Nummi-Kuisma, Eero Heinonen, Erik T. Tawaststjerna, Mats Widlund, Konstantin Bogino ja Hatto Beyerle.

Kilpailumenestystä hän on saavuttanut sijoittumalla toiseksi vuoden 1997 Maj Lind –pianokilpailussa, kolmanneksi vuonna 2006 Italiassa järjestetyssä Vanna Spadafora –pianokilpailussa ja Arctia-pianotrio (Anders Kjellberg-Nilsson, viulu ja Johannes Rostamo, viulu) saavuttivat jaetun toisen palkinnon vuoden 2007 Trondheimin kansainvälisessä kamarimusiikkikilpailussa. Tiina Karakorven taiteellinen tohtorintutkinto ’’Pohdintoja soivilta kehiltä – Soittajan emansipaatio, Robert Schumann ja hänen lähipiirinsä sekä naisia kolmelta vuosisadalta’’ tarkastettiin Musiikkitalon Camerata‐salissa 7.5. 2016. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Akateeminen neuvosto hyväksyi tohtorintutkinnon opinnäytteen 31.5. 2016.

11.6. Kiikalan kirkko

Sielulla ja groovella

Maksetut Viulut –yhtye

Henna-Maria Harju, viulu ja laulu
Elina Grekula, viulu ja laulu
Ossi Mäki-Reini, kitara ja laulu
Samuel Lindell, kitara ja laulu
Neea Lamminmäki, harmooni
Sirpa Luoma, perkussiot ja viulu

Maksetut Viulut sovittaa hengellisiä hittejä tuoreesti, nuorekkaasti ja tunteella. Perinneinstrumentit taipuvat moneen, kun viuluilla vedellään bluesia, harmoonilla discoa ja akustisilla kitaroilla swingiä. Kuorrutukseksi lisätään vahvaa stemmalaulantaa. Näistä aineksista koostuvaa pakettia yhtye kutsuu groove folkiksi.

Maksetut Viulut on syntynyt kuin itsestään lämpimän johdatuksen myötä. Sillä on palo esittää rakkaita lauluja, jotka kertovat muuttumatonta sanomaa armosta. Yhtye on keikkaillut aktiivisesti vuodesta 2012 lähtien kirkoissa ja konserttisaleissa halki Suomen ja tehnyt myös useita TV-livetaltiointeja. Laajaa ikähaitaria sykähdyttänyt Maksetut Viulut -debyyttialbumi julkaistiin kesäkuussa 2015 ja tunnelmallinen Joululevy marraskuussa 2016.

18.6. Muurlan kirkko

Soivia maisemia

Anu-Kaisa Hulmi, huilu
Anni Manninen, sello
Angela Saarinen, piano

Muurlan konsertissa kuullaan soivia maisemakuvia Madetojalta, Hummelilta, Bonisilta ja Gaubertilta.

Anu-Kaisa Hulmi valmistui huilunsoitonopettajaksi vuonna 2009 Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta, jossa hän opiskeli Hannu Lehtisen oppilaana. Samana vuonna hän jatkoi musiikin erikoistumisopinnoissa samassa oppilaitoksessa ja suoritti vuonna 2013 huilunsoiton A-kurssin Stefano Parrinon oppilaana. Kamarimusiikkia Hulmi on opiskellut muun muassa Erkki Lahesmaan, Mikko Luoman ja Jarmo Korhosen johdolla. Hulmi on esiintynyt kamarimuusikkona monenlaisissa kokoonpanoissa sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Useiden opiskelijaorkestereiden lisäksi Hulmi on toiminut orkesterimuusikkona Turun Filharmonisessa orkesterissa sekä Laivaston soittokunnassa. Tällä hetkellä Hulmi työskentelee huilunsoitonopettajana Salon musiikkiopistossa ja Halikon musiikkiyhdistyksessä.

Anni Manninen on kotoisin Kuusamosta, jossa hänen sellonsoiton opintonsa alkoivat. Tämän jälkeen hän on opiskellut Oulun konservatoriossa ja Turun Taideakatemiassa, josta valmistui 2015.  Vaihto-opiskeluajan oppilaitos oli Trinity Laban Conservatoire of Music and Dance Lontoossa. Manninen on esiintynyt Turun Filharmonisen Orkesterin solistina nuorten solistien konsertissa ja konsertoinut kotimaan lisäksi ulkomailla: Japanissa, Sloveniassa ja Belgiassa Fourtune-sellokvartetin jäsenenä. Kamarimusisointi on Manniselle kaikkein mieluisin tapa luoda musiikkia, klassisesta metalliin.

Angela Saarinen aloitti pianonsoiton opinnot 6-vuotiaana Halikon musiikkiyhdistyksessä. Opinnot jatkuivat Salon musiikkiopistossa ja tämän jälkeen Turun konservatoriossa, jossa opettajana oli Sävy Nordgren. Pianonsoiton opettajaksi Saarinen valmistui Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiasta vuonna 2003 ja syventävät solistiset piano-opinnot sekä jatkotutkinnon (A) hän suoritti vuonna 2011 Helsingin Metropolia AMK:ssa opettajanaan Valeria Resjan. Saarinen on osallistunut liedseminaariin sekä useille mestarikursseille, opettajina mm. Seppo Salovius, Ilmo Ranta, Henri Sigfridsson, Erik T. Tawaststjerna ja Wlodzimierz Wiesztordt.

Saarinen esiintyy säännöllisesti kamarimuusikkona eri kokoonpanoissa. Hän on toiminut vuodesta 2007 salolaisen Christianus-kuoron pianistina esiintyen kuoron kanssa eri puolilla Suomea. Saarinen toimii pianonsoiton opettajana Salon musiikkiopistossa sekä Halikon musiikkiyhdistyksessä.

25.6. Särkisalon kirkko

Romansseja suvi-iltaan

Katri Laakso, klarinetti
Hanna-Leena Keinänen, laulu
Henni Isojunno, piano

Juhannusviikonlopun konsertissa liikutaan kesäisissä ja romanttisissa tunnelmissa. Särkisalossa kuullaan Schubertin romanssi pianolle ja klarinetille, Spohrin laulusarja pianolle, klarinetille ja lauluäänelle sekä tietysti suomalaista laulumusiikkia.

Salolainen Henni Isojunno on monipuolinen pianisti ja opettaja. Hän valmistunut Musiikin Maisteriksi vuonna 2014 Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmasta ja Musiikkipedagogiksi (Turun Ammattikorkeakoulu) vuonna 2012 pääaineenaan piano.

Hänen opettajinaan ovat toimineet Jussi Siirala (Sibelius-Akatemia), Niklas Pokki (Turun AMK) ja Mirva Pasma (Halikon musiikkiyhdistys). Kamarimusiikin ja mestarikurssien merkittävimpiä opettajia ovat hänelle olleet mm. Emanuel Krasovsky, Ilmo Ranta, Heikki Pellinen, Martti Rautio, Tuija Hakkila ja Matti Raekallio.

Tällä hetkellä Henni Isojunno työskentelee mm. Halikon Musiikkiyhdistyksen Toiminnanjohtajana ja pianonsoitonopettajana, sekä esiintyy pianistina ja kamarimuusikkona. Hän laulaa myös lauluyhtye Nicemblessä.

Katri Laakso aloitti klarinetinsoiton noin 11-vuotiaana koulun puhallinluokalla, saksalaisessa kaupungissa Königsteinissa. Ensimmäinen soitonopettaja Oleg Baron innosti jatkamaan ammattiopintoihin, jotka Katri Laakso suoritti 2010 – 2014 Savonia-ammattikorkeakoulussa, Kuopiossa. Klarinetinsoiton lehtorina toimi siellä Rauno Tikkanen. 2014 Katri aloitti Tampereen ammattikorkeakoulussa Pekka Ahosen johdolla esittävän säveltaiteen opinnot.

Opiskelujen ohessa hän on osallistunut mestarikursseihin (mm. Juan Milkis, Sharon Kam), avustanut orkestereissa (kuten esim. Kuopion kaupunginorkesteri, Tahdistin, Tampereen Taso) sekä soittanut erilaisissa kokoonpanoissa kuten Kuopion salonkiorkesteri tai Duo Klariano. Tällä hetkellä Katri Laakso toimii Forssassa Lounais-Hämeen musiikkiopistossa klarinetti- ja saksofoniopettajana samalla kun saattaa opintojaan loppuun Tampereella.

Mezzosopraano Hanna-Leena Keinänen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelmasta keväällä 2011. Sibelius-Akatemiassa Keinänen opiskeli laulua Annika Ollinkarin johdolla. Hanna-Leena on opiskellut laulua myös Raimo Niemikorven ja Jouni Kuorikosken johdolla. Hän esiintyy säännöllisesti kuorolaisena, solistina kuin säestäjänäkin. Elokuusta 2011 alkaen Keinänen on ollut yksi Salon seurakunnan kanttoreista.

2.7. Kuusjoen kirkko

Flammende rose - Liekehtivä ruusu

Trio Barocco

Lotta Suvanto, barokkiviulu
Maija Lampela, gamba
Anna Orasmaa, cembal
Silja Aalto, sopraano

Trio Baroccon ohjelmassa on kauneinta täysbarokkia Pohjois-Saksalaisilta mestareilta: Händelin Buxtehuden ja Erlebachin teoksia soitinyhtyeelle ja laululle

Esiintyjinä ovat Toivo Kuula –laulukilpailun 2016 voittaja sopraano Silja Aalto sekä Trio Baroccon jäsenet barokkiviulisti Lotta Suvanto, gambisti Maija Lampela ja cembalisti Anna Orasmaa.

Trio Barocco -yhtyeen jäsenet ovat kokeneita ja monipuolisia vanhan musiikin ammattilaisia. Yhtyeen perustan, continuoryhmän, jäsenet Anna Orasmaa ja Maija Lampela, ovat soittaneet yhdessä peräti lukioajoilta lähtien. Paitsi barokkimusiikkia, Trio Barocco esittää mielellään myös aikamme musiikkia ja on kotonaan myös improvisoinnin parissa.

Barokkiviulisti Lotta Suvanto on kotoisin Alavudelta, jossa hän myös aloitti viulunsoiton. Keski-Pohjanmaan Konservatorion perusopintojen jälkeen Suvanto opiskeli Malmön musiikkikorkeakoulussa Jennifer Nuttal-Wolfin johdolla. Opintojensa ohessa ja jälkeen Lotta Suvanto keräsi kokemusta soittamalla 6. kerroksen Orkesterin, Uuden Kapellin ja Euroopan Unionin barokkiorkesterin riveissä. 2001 Lotta Suvanto päätyi Saksaan opiskellakseen barokkiviulua Gotffried von der Goltzin johdolla Würzburgin Musiikkikorkeakoulussa. Nykyään hän asuu Freiburgissa ja on vakituinen vierailija Freiburgin Barokkiorkesterissa, Kammerorchester Baselissa sekä Balthasar-Neumann-Ensemblessä. Lisäksi Suvanto on Trio “Find IT“in jäsen.

Maija Lampela on esiintynyt gambansoittajana kotimaassa usein omin konsertein ja kamarimuusikkona. Hän on konsertoinut eri vanhan musiikin yhtyeiden kanssa mm. Korsholman musiikkijuhlilla, Lemin musiikkijuhlilla ja Kajaanin Barokki soi -festivaaleilla sekä Lahden kaupunginorkesterin, Kymi Sinfonietan ja Pori Sinfonietan kanssa J.S. Bachin Matteus- ja Johannes-passioissa. Lampela soittaa continuo-gambaa vuonna 2010 ilmestyneellä Mika Suihkosen ja Ballo della Battalia -yhtyeen La Gamba -levyllä sekä vuonna 2013 ilmestyneellä J.S. Bachin sonaatteja ja koraaleja sisältävällä levyllä. Tällä hetkellä Maija Lampela myös opiskelee vanhaa musiikkia ja gambansoittoa Sibelius-Akatemian maisteriohjelmassa Markku Luolajan-Mikkolan johdolla. Bassogamban lisäksi hän on viime aikoina keskittynyt soitinperheen pienimpään jäseneen, pardessus de violeen.

Anna Orasmaa on keravalainen cembalisti ja monipuolinen musiikkipedagogi. Anna Orasmaa valmistui ensin pianonsoitonopettajaksi opiskellen Turun ja Kuopion konservatorioissa sekä Pariisissa ja jatkoi cembalo-opintoihin Sibelius-Akatemiaan, jossa opiskeli maisteriksi mm. Elina Mustosen ja Annamari Pölhön johdolla. Vanhan musiikin opintojaan Orasmaa on täydentänyt Haagin ja Amsterdamin konservatorioissa sekä ulkomaisilla mestarikursseilla.

Anna Orasmaa soittaa säännöllisesti Suomalaisessa Barokkiorkesterissa ja eri kaupunginorkestereiden avustajana. Hän soitti Euroopan Unionin Barokkiorkesterissa vuosina 2005-2007 esiintyen myös soolotehtävissä useissa Euroopan maissa. Orasmaata on voinut kuulla Suomen Kansallisoopperan ja Kansallisteatterin produktioissa. Trio HOP! -yhtyeen jäsenenä hän esiintyy lastenkonsertein tehden tutuksi barokkimusiikkia koululaisille ja päiväkoti-ikäisille. Anna Orasmaa on pitänyt cembalokursseja pianisteille mm. Tampereen konservatoriossa ja Pohjois-Kymen musiikkiopistossa. Tällä hetkellä Orasmaa opettaa Keravan, Keskisen Uudenmaan ja Espoon musiikkiopistoissa.

Sopraano Silja Aalto opiskelee Sibelius-Akatemian oopperaluokalla Eeva-Liisa Saarisen johdolla. Ennen maisteriopintojaan Aalto on valmistunut musiikkipedagogiksi Lahden Ammattikorkeakoulusta vuonna 2013 opettajanaan Sirkka Parviainen.

Aalto voitti kansainvälisen Metropolitan International Vocal Competitionin oopperasarjan tammikuussa 2017 New Yorkissa. Aalto on myös voittanut ensimmäisen palkinnon sekä erikoispalkinnon parhaasta uuden musiikin tulkinnasta Toivo Kuula -laulukilpailussa elokuussa 2016. Aalto lauloi Minnan roolin Einojuhani Rautavaaran oopperassa Tietäjien lahja Sibelius-Akatemian produktiossa marraskuussa 2016. Hän on myös esittänyt W.A. Mozartin Figaron häiden Kreivittären roolin kahdessa eri produktiossa (SibA 2016 ja Lahti 2011).

Aallon tulevia esiintymisiä ovat muun muassa Helenan rooli Benjamin Brittenin oopperassa Kesäyön uni (huhtikuu 2017) sekä Mrs. Alicen rooli Giuseppe Verdin oopperassa Falstaff (lokakuu 2017). Aalto laulaa kesäkuussa 2017 Ilmajoen musiikkijuhlien solistina. Kesällä 2017 Aalto esiintyy barokkiyhtye Trio Baroccon solistina (konserttikiertue mm. Sastamala, Alavus, Salo, Porvoo). Helmikuussa 2018 Aalto laulaa oopperaresitaalin Lincoln Centerissä, New Yorkissa. Aallon opintoja ja uraa on tukenut Suomen Kulttuurirahasto sekä Selim Eskelinin säätiö.

9.7. Angelniemen kirkko

Päiväunia – unelmia kanteleella, sellolla ja viululla

Ella Kiiski, sello
Marju Tsokkinen, viulu
Matilda Bergman, kantele

Angelniemen kauniissa kirkossa tunnelmoidaan sooloina, duona ja triona mm. Debussyn, Glieren, Sibeliuksen, Pärtin ja Bachin sävelillä.

Marju Tsokkinen on viulisti Sibelius-Akatemialta. Hän aloitti viulunsoiton 8-vuotiaana Nurmijärven musiikkiopistossa Taina Evijärven johdolla. Opinnot jatkuivat Lahden- ja Helsingin konservatorioissa Pertti Sutisen ja Petri Aarnion johdolla. Vuonna 2014 ovet avautuivat Sibelius-Akatemiaan solistiselle osastolle, jossa Tsokkisen nykyisenä opettajana on Petri Aarnio.  Lukuvuotena 2016-2017 Marju Tsokkinen on ollut vaihdossa Lontoon Guildhall school of music and drama:ssa prof. Levon Chillingirianin opeissa.

Halikkolainen Ella Kiiski opiskelee nykyisin solistisessa koulutusohjelmassa Sibelius- Akatemiassa, opettajanaan Timo Hanhinen. Aikaisemmat opettajat ovat olleet Marjo Anttila ja Erkki Lahesmaa Salon musiikkiopistossa, sekä Käpylän musiikkiopistossa Anja Maja Ellan aloittaessa sellonsoiton 5-vuotiaana. Ella Kiiskille erityisen rakasta on kamarimusiikin soittaminen. Opintoja sen ja orkesterissa soittamisen parissa on ollut mm. Saksassa, Wiesbadenissa Balthasar-Neumann festivaaleilla kesällä 2015, Suomessa Savonlinnan ja Kuhmon kesäkursseilla opettajina mm. Marko Ylönen, Martti Rousi, Ralf ja Mark Gothoni sekä Konstantin Bogino. SibAlla tällä hetkellä vakituinen kamarimusiikkiopettaja on Paavo Pohjola. Helmikuussa 2017 Kiiskille myönnettiin lainaan arvosoitin Sibelius- Akatemian säätiöltä. Se on ”Forster”, englantilainen, vuodelta 1801.

Matilda Bergman on espoolaissyntyinen muusikko, joka ihastui kanteleen ainutlaatuiseen sointiin viisivuotiaana musiikkileikkikoululaisena. Rakkaus lajiin vahvistui ja kantoi opintoihin Espoon ja Kauniaisten musiikkiopistoissa. Bergman on opiskellut vuodesta 2012 Sibelius-Akatemian solistisella osastolla opettajinaan Ritva Koistinen-Armfelt sekä Eija Kankaanranta. Hän valmistui musiikin kandidaatiksi 2015 ja suorittaa nyt musiikin maisterin opintoja.

16.7. Uskelan kirkko

Sovituksia uruille

Arjan Breukhoven, urut

Uskelan kirkon urkukonsertissa kuullaan urkusovituksia mm. Beethovenin, Tschaikovskin, Chopinin ja Bachin tunnetuista teoksista. Luvassa on myös elokuvista tuttuja melodioita. 

Arjan Breukhoven syntyi Rotterdamissa ja opiskeli urkujensoittoa ja kirkkomusiikkia Haagin Kuninkaallisessa Konservatoriossa. Samalla hän opiskeli myös pianonsoittoa, laulua, improvisointia ja kuoronjohtoa. Urkurina ja pianistina hän on kehittänyt oman laaja-alaisen improvisointityylinsä.

Arjan Breukhoven konsertoi runsaasti kotimaansa lisäksi ulkomailla, mm. Euroopassa, USA:ssa ja Venäjällä. Tämän vuoden ohjelmassa ovat konserttikiertueet Suomen lisäksi Venäjälle, USA:han ja kolme kiertuetta Saksaan. Ensi vuonna on tiedossa Australian-kiertue. Suurimmat hänen soittamansa urut ovat Länsi-Australiassa St. Patrickin basilikassa Fremantlessa, 127 äänikertaa. Kuuluisin hänen esiintymispaikoistaan on Vatikaanin Pietarinkirkko.

Vuonna 2014 Breukhoven palkittiin Pariisissa "Société Académic d' encouragement et d' éducation Arts, Sciences et Lettres" (taiteiden edistämissäätiö) hopeamitalilla ansioistaan ranskalaisen urkumusiikin hyväksi. Arjan Breukhoven esiintyy säännöllisesti radiossa ja televisiossa. Hänen musisointiaan, mm. improvisointiaan, on taltioitu n. 200 CD:lle ja DVD:lle. Hänet tunnetaan myös urku-, piano-, kuoro- ym. säveltäjänä. Arjan Breukhoven on Berkelin ja Rodenrijsin Vanhan Kirkon (1732) urkuri. Lisäksi hän toimii kolmen tunnetun suuren mieskuoron johtajana.

23.7. Yliskylän kirkko

Huilujen puutarha

Trio WaCava

Johanna Salminen, Johanna Pitkänen ja Hanna Tissari, huilu

Heinäkuisessa illassa kuullaan tunnelmallinen musiikkimatka, joka vie kuulijan huilupuutarhoista Norjan vuonoille, Argentiinaan tangon pariin ja lopulta jopa Havajille. Säveltäjäniminä muun muassa Gary Schocker, Franco Cesarini ja Jean-Michel Damase.

Huilutrio WaCava sai alkunsa syksyllä 2016, kun kolme pääkaupunkiseudulla toimivaa huilistiystävystä päättivät yhdistää voimansa. Johanna Salminen, Johanna Pitkänen ja Hanna Tissari tuntevat toisensa jo opiskeluajoilta Sibelius-Akatemiasta ja yhteistä soittokokemusta on hankittu niin orkesteririveistä kuin pienemmistä kokoonpanoista ja nyt vihdoin myös triona, jonka ensikonsertti kuultiin tammikuussa 2017. Trion nimi juontaa juurensa harjoitusten luonteeseen: treeneissä turha vakavuus unohtuu heti, kun kolmikko astuu samaan huoneeseen ja tapaamisia voisikin kuvata erittäin hilpeiksi!

Trio WaCavan lähtökohtana oli alusta pitäen tehdä nautittavaa, mielenkiintoista ja omannäköistä kamarimusiikkia, jossa päästäisiin yhdistämään yhteinen musiikillinen visio – kuitenkin kunnioittaen trion kolmen jäsenen omia persoonallisuuksia. Tästä syntyy herkullinen, elävä ja yllättävä lopputulos, joka on täynnä erilaisia sävyjä. Trio WaCavan tavoite on tehdä musiikkia huolella ja heittäytyen.

30.7. Suomusjärven kirkko

Italialainen matka

Ensemble Amento

Johanna Fernholm, laulu
Pieta Mattila, barokkisello
Anssi Mattila, cembalo

Amento-yhtye esittää italialaista hengittävää ja laulullista barokkimusiikkia täynnä tuskaa ja melismoja. Yhtyeen muusikot ovat suomalaisia vanhan musiikin ammattilaisia, jotka ovat esiintyneet vuosien varrella yhdessä ja erikseen useissa eri kokoonpanoissa. Heitä yhdistää rakkaus erityisesti koristeltuun italialaistyyliseen vähemmän esitettyyn musiikkiin. Musiikkiin, joka ehdottomasti ansaitsisi tulla kuulluksi entistä useammin! Italialainen matka -konsertissa kuullaan harvinaisemmin esitettyjä soolokantaatteja barokin suurilta laulumusiikin mestareilta, Antonio Vivaldi ja Georg Friedrich Händel. Lisäksi ohjelmassa on instrumentaalimusiikkia sellolle ja cembalolle meillä harvemmin esitettäviltä säveltäjiltä, Joseph dall'Abaco ja Salvatore Lanzetti.

Kamarikantaatit kukoistivat barokin aikana ja olivat oopperan ohella eniten levinnyt laulumusiikin laji. Pieni, vain laulajan ja 2–3 muusikon seurue mahtui helposti aristokraattien saleihin, ja erityisesti pastoraaliaiheiset kantaatit olivat itsestään selviä suosikkeja sen ajan musiikkieliitin piireissä. Vivaldin kantaatit ovat tänä päivänä nousseet esille vuosituhannen loistavien kontratenorien ja barokkimezzosopraanojen virtuoosiesityksien myötä. Kantaatit ovat äänellisesti haasteellisia, mutta samalla teeskentelemättömiä ja luonnollisia ilmaisussaan, joka vaihtelee koko tunnerekisterin alueella.

Johanna Fernholm, mezzosopraano, laulaa musiikkia barokista nykyaikaan. Johanna on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja suorittanut musiikinopettajan, huilupedagogin ja diplomilaulajan opinnot. Barokkimusiikkia hän on opiskellut ulkomailla Peter Kooijn, Kai Wesselin ja Susanne Rydénin johdolla. Kamarimusiikki on lähellä Johannan sydäntä, ja hän esiintyy sekä pienemmissä kamarikonserteissa että kuoroproduktioissa. Ohjelmistossa on vanhan musiikin lisäksi liediä, kantaatteja, oratorioita sekä gospel- ja kabarémusiikkia. Johanna työskentelee myös laulupedagogina ja syksystä 2016 Porvoonseudun musiikkiopiston apulaisrehtorina.

Pieta Mattila on erikoistunut vanhan musiikin esittämiseen niin solistina kuin yhtye- ja orkesterimuusikkona. Hän toimii sellistinä ja gambistina monenlaisissa kokoonpanoissa, joista mainittakoon Corde Sonore, Eloisa Consort, Suomalainen Barokkiorkesteri, Kuninkaantien muusikot ja Espoon barokki. Espoon musiikkiopistossa sellistin taipaleensa aloittanut Pieta viimeistelee tällä hetkellä maisteriopintojaan Sibelius-Akatemiassa, jossa hän on opiskellut barokkisellon ja viola da gamban soittoa Lauri Pulakan ja Markku Luolajan-Mikkolan oppilaana. Pieta on täydentänyt opintojaan Pariisin konservatoriossa (CNSMD de Paris) Bruno Cocset’n ja Christophe Coinin luokalla, sekä Bremenin musiikkikorkeakoulussa (HfK Bremen) Viola de Hoogin luokalla. Vanhan musiikin lisäksi Pietaa viehättää bänditoiminta ja taivaanrannan maalailu.

Anssi Mattila aloitti pianon- ja urkujensoiton opintonsa Helsingin konservatoriossa. Urkujensoiton diplomin hän suoritti Sibelius-Akatemiassa vuonna 1979 ja piti ensikonsertin 1980. Cembalonsoiton opintojaan hän jatkoi Hollannissa Utrechtin konservatoriossa suorittaen siellä diplomin vuonna 1987. Hän on suosittu barokki- ja varhaisklassisen ohjelmiston parissa toimiva kapellimestarivieras niin kotimaan orkestereissa kuin ulkomaillakin. Hän myös kirjoittaa ahkerasti musiikista ja on Yleisradiolle tehnyt lukuisien musiikkinauhoitusten ohella puheohjelmia.

Anssi Mattila toimii Sibelius-Akatemiassa vanhan musiikin lehtorina. Hän on levyttänyt soolocembalomusiikin ohella mm. perustamansa Kuudennen kerroksen orkesterin – nykyinen Suomalainen barokkiorkesteri, sekä Battalia- ja Avanti! -yhtyeiden kanssa. Hän on viime vuosina tehnyt merkittävää vanhoihin musiikkilähteisiin pohjautuvaa nuottimateriaalien kokoamis- ja täydennystyötä. Mm. Jean-Fery Rebelin oopperan ”Ulysse” partituurin hän on koonnut Upsalan yliopiston kirjastosta löytyneiden vanhojen painosten ja käsikirjoitusten pohjalta. Hän on myös rekonstruoinut kadonneet 2. viulun stemmat Erik Tulindbergin kuuteen jousikvartettoon.

6.8. Kiskon kirkko

Virsi se viihdytti

Jari Parviainen, laulu
Miikka Lehtoaho, piano

Virsiä esitetään nykyään monella tapaa - soitetaan mitä moninaisimmilla instrumenteilla ja tyyleillä kansanmusiikista raskaaseen rock-tyyliin. Kiskossa kuulemme virsiä sovitettuna lauluiksi, joista tulee enemmänkin mieleen lied-musiikki. Miika Lehtoaho on armoitettu improvisoija ja hänen säestyksenä ovat maalailevia ja houkuttelevat myös laulajan improvisoimaan tuttuja virsimelodioita. 

Basso Jari Parviainen valmistui musiikin maisteriksi Kuopion Sibelius-Akatemiasta 1997 pääaineena laulu. Laulun A-tutkinnon hän lauloi erinomaisin arvosanoin 1999 opettajanaan Esko Jurvelin.

Parviainen on esiintynyt lied- ja kirkkokonserttien lisäksi bassosolistina useissa Bachin, Mozartin, Haydnin, Händelin, Buxtehuden, Verdin ja Rossinin kirkkomusiikkiteoksissa. Hän on laulanut myös useita oopperarooleja, viimeksi tänä vuonna Jyväskylän Oopperan Don Giovannissa. Esiintymisiä on ollut Suomen lisäksi mm. Ruotsissa, Virossa, Unkarissa, Slovakiassa, Sveitsissä, Saksassa sekä Pohjois-Koreassa. Jari Parviaisen erittäin matalaa ja vapaasti soivaa ääntä kuvaillaan todelliseksi suomalaiseksi bassoksi, aidoksi basso profondoksi, syväksi bassoksi. Hän oli ensimmäisen valtakunnallisen Toivo Kuula laulukilpailun finalisti 2012.  Jari Parviainen aloitti kirkkomuusikkona Salo-Uskelan alueella 2013.

Miikka Lehtoaho on pianisti ja urkuri, jonka erityiset vahvuudet ovat improvisointi, eri musiikin tyylilajien soittaminen ja erilaisia tunteita kutkuttava musiikintulkinta. Miikka myös säveltää ja sovittaa musiikkia erilaisille kokoonpanoille, erityisenä mielenkiintonaan kirkkomusiikki ja hengellinen musiikki.

13.8. Perniön Pyhän Laurin kirkko

Oma maa mansikka

Kajaus-kvartetti

Oma maa mansikka - lauluja omasta maasta ja muitakin mailta. Kajaus-kvartetin konsertti kietoo suomalaiset sävelet yhteen renessanssipolyfonian ja barbershopin kanssa.

Kokeneista musiikin ja laulun ammattilaisista koostuva Kajaus -kvartetti perustettiin syksyllä 2011. Kaikki laulajat ovat taustaltaan kirkkomuusikkoja. Yhtyeen ohjelmisto on monipuolista sisältäen niin vanhaa musiikkia kuin oman aikamme sävellyksiä.

Kvartettilaulu on poikkeuksellisen haastava yhteislaulun laji. Puhtaan ja kuulakkaan soinnin luominen miesäänillä vaatii ensiluokkaista äänten hallintaa ja kykyä sulauttaa oma instrumentti yhteiseen sointiin. Kun yksi ääni laulaa epätarkasti, yhtyeen sointi horjahtaa välittömästi. Toisaalta palkinto kuulijalle on taattu, kun laulussa kaikki on kohdallaan. Kajaus-kvartetin perusajatuksena on ollut synnyttää kokoonpano, jossa koulutetut ja solistiset äänet saavat aikaan kiinteän, ytimekkään ja metallisen yhteissoinnin.

Tenori Hannu Lehtikangas valmistui ylimmän asteen kanttoriksi Sibelius-Akatemiasta. Hän on esiintynyt laulajana useissa Euroopan maissa sekä Pohjois-Koreassa. Lehtikangas on toiminut kirkkomuusikkona Saksassa ja Ruotsissa. Tällä hetkellä hän hoitaa Hämeenkylän seurakunnan ensimmäisen kanttorin virkaa.

Tenori Tommi Niskala opiskeli 1993-2005 pianon- ja urkujensoittoa Alajärven Musiikkiopistossa ja jatkoi opintojaan syksyllä 2005 Sibelius-Akatemiassa, josta valmistui musiikin maisteriksi 2011. Laulajana Niskalaa on usein kuultu erityisesti barokin ajan teosten tenorisolistina, mutta myös uudempi musiikki on hänen sydäntään lähellä, aina crossover-henkiseen musisointiin asti. Tommi Niskala toimii lisäksi Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajien Jussien taiteelisena johtajana, Ilmajoen Musiikkijuhlien oopperan kuoromestarina ja Suomen Lähetysseuran Safarikuoron johtajana. Tommi Niskala on kuoronjohtajakanttorin virassa Helsingin Kallion seurakunnassa.

Baritoni Elja Puukko on tunnettu konserttilaulaja Suomessa. Hänen lyyrinen baritoni taipuu barokkiteosten bassotehtävistä saksalaisen liedin taipuisaan herkkyyteen. Etenkin Schubertin laulusarjat Winterreise ja Die schöne Müllerin ovat hänen lied-konserttiensa vakio-ohjelmistoa.Hän toimii Espoonlahden seurakunnan A-kanttorina.

Basso Jari Parviaisen erityisen syvä bassoääni tuo Kajaus -kvartettiin täyteläisen soinnin pohjan. on tunnettu myös suomalaisen oopperan ystäville. Parviainen valmistui A-kanttoriksi Kuopiosta ja suoritti lauludiplomin 1999. Jari Parviainen esiintyy lied- ja kirkkokonserttien lisäksi kysyttynä bassosolistina keskeisissä kirkkomusiikkiteoksissa. Jari Parviainen on Salon seurakunnan kanttori.

20.8. Perttelin kirkko

Pyhiinvaellus

Markku Luolajan-Mikkola, barokkisello

Markku Luolajan-Mikkolan musiikillinen pyhiinvaellus käsittää Bach-konsertit kaikissa Suomen keskiaikaisissa kivikirkoissa vuosien 2015–2017 aikana. Ohjelmassa ovat Bachin Sarjat, Sonaatit ja Partitat. Taiteilija kutsuu kuulijoita kulkemaan kanssaan pienen matkan tätä pyhiinvaellusta. Perttelin kirkossa kuullaan Bachin viides sarja ja toinen partita.

Markku Luolajan-Mikkola opiskeli sellonsoittoa Arto Noraksen ja Seppo Laamasen johdolla Sibelius-Akatemiassa. Hän suoritti diplomitutkinnon vuonna 1983. Mielenkiinto barokkimusiikkia kohtaan vei hänet Hollantiin, missä hän opiskeli viola da gamban soittoa Wieland Kuijkenin ja barokkisellon soittoa Jaap ter Lindenin johdolla Haagin Kuninkaallisessa Konservatoriossa. Hän suoritti jatkotutkinnot molemmissa soittimissa vuonna 1992.

Markku Luolajan-Mikkola on esiintynyt sekä kamarimuusikkona että omin resitaalein. Hän on ollut alusta saakka mukana Phantasm viola da gamba gamba -yhtyeessä ja soittaa lisäksi useissa muissa kokoonpanoissa kuten norjalaisessa Bergen Barokk -yhtyeessä ja Suomalaisessa barokkiorkesterissa (ent. 6. kerroksen orkesterissa). Markku Luolajan-Mikkola on esiintynyt Suomessa kaikilla tärkeimmillä musiikkijuhlilla ja konsertoi säännöllisesti myös ulkomailla:

Hän on konsertoinut noin 1000 konsertissa 30 maassa. Vuonna 2012-2013 hän on konsertoi mm. Italiassa, Englannissa, Irlannissa, Norjassa, Virossa, Liettuassa, Hollannissa, Unkarissa, Hong Kongissa ja Shanghaissa. Vuonna konsertteja 2014 on ollut mm. Wigmore Hallissa Lontoossa ja Wienin Konzert Hausissa. Markku Luolajan-Mikkola opettaa Sibelius-Akatemiassa ja Länsi-Helsingin musiikkiopistossa.

27.8. Uskelan kirkko

Misa a Buenos Aires

Salon kanttorit
Henrik Sandås
, bandoneon
Jousiyhtye

Misa a Buenos Aires on argentiinalaisen säveltäjä Martín Palmerin vuonna 1996 valmistunut teos. Messu yhdistää klassisen laulutyylin, katolisen messun liturgian ja etelä-amerikkalaisen instrumentaalimusiikin. Teoksessa lukuisista sävelletyistä messuista tuttu latinankielinen teksti liittyy yllättävään rytmiikkaan. Argentiinalainen tango ja koraalimusiikki kohtaavat tyylikkäästi. Misa a Buenos Aires on sävelletty solistille, kuorolle, bandoneonille, pianolle ja jousiorkesterille. Teos esitettiin syksyllä 2013 Roomassa paavi Franciscuksen valinnan kunniaksi. Franciscus toimi ennen valintaansa Buenos Airesin arkkipiispana ja hänen kerrotaan pitävän paljon kotimaansa musiikista.

Misa a Buenos Airesta on esitetty lukuisia kertoja eri maissa. Tangomessun esittävät Salon kanttorit vahvistettuna tenoripapeilla, bandoneonisti Henrik Sandås ja jousiyhtye. Konsertin aluksi kuullaan Henrik Sandåsin sooloja. Konsertin aluksi kuullaan Astor Piazzolan musiikkia bandoneonisti Henrik Sandåsin soittamana. Henrik Sandås ja hänen bandoneóninsa ovat ainutlaatuinen ilmiö tämän päivän kansainvälisessä musiikkimaailmassa. Hänen kokonaisvaltainen muusikkoutensa ja puhutteleva soittotyylinsä ovat herättäneet ihastusta ja ihailua ympäri Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa. Hän on nopeasti saavuttanut aseman yhtenä Suomen kysytyimmistä tango nuevo –spesialisteista ja omistaa nykyisin enemmän ja enemmän aikaansa myös musiikin sovittamiseen eri kokoonpanoille. Sandås on kantaesittänyt mm. Markku Klamin, Kirmo Lintisen, Jukka Linkolan, Markus Elglandin, Matti Laukkasen ja Kari Ikosen teoksia.

4.6. Halikon kirkossa esiintyy Iida-Vilhelmiina Sinivalo, sello, ja Tiina Karakorpi, piano

11.6. Kiikalassa Maksetut Viulut -yhtye

18.6. Muurlan kirkossa huilisti Anu-Kaisa Hulmi, sellisti Anni Manninen ja pianisti Angela Saarinen

25.6. Särkisalon kirkossa pianisti Henni Isojunno klarinetisti Katri Laakson ja mezzosopraano Hanna-Leena Keinäsen kanssa

2.7. Kuusjoen kirkossa Trio Barocco laulaja Silja Aallon kanssa