Uskelan emäkirkon pienoismalli
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivulle | Sivukartta ja haku | Muuta tekstikokoa

Uskelan emäkirkon pienoismalli

Juhani Vihervirta rakensi veljensä Matti Vihervirran kanssa Uskelan emäkirkon pienoismallin, joka paljastettiin pe 12.5. Lasivitriinissä oleva pienoismalli on pysyvästi nähtävillä Salo-Uskelan seurakuntatalossa toisen kerroksen aulassa. Vitriinin puinen alusta on puuseppä Matias Kuisman käsialaa.

Pienoismalli perustuu emäkirkon pohjapiirrokseen vuodelta 1795 sekä kirkon muistokiven reliefiin.

Kirkko, joka melkein vieri jokeen

Uskelanjoen partaalla nelisen kilometriä Salon kaupungin keskustasta koilliseen sijaitseva emäkirkon hautausmaa kellotapuleineen muistuttaa yhä paikasta, jolla Uskelan kirkko oli vähintään viidensadan vuoden ajan, 1800-luvun alkuun saakka.

Huonokuntoisen kirkon kohtalo sinetöitiin jouluaattona 1825. Rakennuksen itäreunan alta vieri silloin jokeen niin paljon maata, että koko kirkko oli sinne kaatumaisillaan. Päädyttiin kirkon purkamiseen, ja alettiin etsiä paikkaa uudelle.