Siirry suoraan sisältöön.
Joulukirkko
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivulle | Sivukartta ja haku | Muuta tekstikokoa

Joulukirkko

Nyt pitää vain muistella. Palauttaa mieliin niitä hetkiä kun on saanut olla toisten kanssa täpötäydessä aattohartaudessa tai varhaisaamun joulukirkossa. Kun sai nousta kuuntelemaan jouluevankeliumia: ”Ja tapahtui niinä päivinä...” eikun ”Siihen aikaan… Niinhän se nykykäännöksen mukaan alkaa.

Parasta ehkä kuitenkin olivat, ja ovat, yhdessä lauletut joululaulut ja -virret. Enkeli taivaan, En etsi valtaa loistoa, Hiljaa, hiljaa, joulunkellot kajahtaa. Ehkä vaikuttavimpana nyt syksyllä edesmenneen Vexi Salmen hieno teksti: Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen. Tuo laulu maalaa joulun maiseman. Vexi Salmi onkin sanonut, että hän kirjoittaessaan ja luovan työnsä keskellä ei oikein tiedä kirjoittaako hän vai maalaako.

Onko joulukirkossa parasta yhteys toisten kanssa? Kirkon kynnys on jouluna matalalla. Ei kysytä uskoamme eikä uskovaisuuttamme. Meitä on täällä paljon. Ai sinäkin olet täällä, ai teidänkin perhe, hyvää joulua teillekin…

Mieluinen tehtävä papille kymmentä minuuttia ennen alkamisaikaa on astella mikrofonin ääreen ja kehottaa ihmisiä tiivistämään vielä vähän, jotta kirkon takaosassa seisovatkin pääsisivät istumaan. Harvinaista herkkua usein tyhjyyttään kumisevissa kirkoissa.

Joulun laulut ja musiikki. Kynttilät ja lämmin tunnelma. Ikivanha tuttu kertomus, se sama, joka halutaan kuulla vuodesta toiseen. Yritys sijoittaa oma elämä tuohon kertomukseen. Pako arjesta ja halu kurkistaa salaisuuksien verhon taakse. Onko niin, että jouluna ja tässä hetkessä ihan oikeasti taivas koskettaa maata?

Kiskossa moni sanoo tulevansa niiden takia. Se on monelle se joulukirkon ehkäpä tärkein. Tarkoitan Kiskon kirkon keski- ja ristikäytävän ylitse kaareutuvia koristeellisia, vanhoja

kynttiläkaaria. Ne saatiin muutama vuosi sitten uudelleen kunnostettua. Saivat kuninkaallisen kullan värityksen. Suntiolla on melkoisesti askaretta niiden kanssa. Kun kaikki kynttilät niissä, ja lisäksi vielä useamman kynttiläkruunun kynttilät on sytytetty, onkin näky vertaansa vailla. Kynttilöitä on yhteensä parisensataa.

Ehkäpä Aleksis Kivi hieman liioittelee kynttilöiden määrää kuvatessaan Nurmijärven joulukirkkoa: ”Mutta varhain heräsivät veljekset seuraavana aamuna, heräsivät lähteäksensä loistoisaan kirkkoon, joka tuhansista palavista kynttilöistä kimmelsi kuin taivas tähdessä”.

Mutta nyt jouluna 2020 kirkot ovat tyhjillään. Kirkkojen pihamailla ja hautausmaillakaan ei voida kokoontua. Me kaipaamme yhteyttä. Me kaipaamme toisiamme. Me kaipaamme joulun iloa ja valoa, joulun armorikasta sanomaa.

Siellä ne kirkot kuitenkin ovat. Jonkin aikaa jouluaattona avoinnakin. Jouluyönä sisältäkin valaistuina. Niin kuin ennenkin ne ovat siellä juhlavarustuksessaan, joulutällingeissään. Kuuset, koristeet, seimiasetelmat, kynttilät, kaikki totuttu tarpeellinen.

Roomalaiskatolisessa kirkossa alttarilla tai siinä lähellä palaa aina, yötä päivää kynttilä, punainen sakramenttilamppu, merkkinä Kristuksen läsnäolosta pyhitetyssä ehtoollisleivässä. Kirkko ei ole koskaan tyhjä, ei heillä eikä meillä.

Onneksi joulu taaskin tulee kaikkialle. Se saapuu sinne missä me olemme, mikä tunnelmamme ja elämäntilanteemme onkaan. Nyt sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen. Ja kyllä ne kirkotkin taas aikanaan täyttyvät meistä ihmisistä.

Seuraava kuva: Maskienkeli

Kynttiläkaaret kirkossa
Siirry päävalikkoon. Takaisin sisältöosion alkuun.