Siirry suoraan sisältöön.
Matkalla ja perillä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivulle | Sivukartta ja haku | Muuta tekstikokoa

Matkalla ja perillä

Sarjassamme tämän joulunajan mukavia yllätyksiä: Lukkarinmäen joulukalenteri. Kunakin joulukuun päivänä jouluun asti jossakin päin kaupunginosaa, tietyssä etukäteen ilmoitetussa osoitteessa, avautuu kalenterinluukku. Asukkaat ovat vapaasti ideoineet, millainen tuo kalenterinluukku kussakin talossa ja kohteessa on. Netistäkin löytyvän kalenterikartan avulla alueella voi suunnistaa ja etsiä kohteita. ”Mukavaa, jos voi vähän piristää muita”, tuumasivat Lukkarinmäki-seuran aktiivit, ja ovat saaneet paljon iloa ja hyvää mieltä aikaiseksi. Toisten huomioon ottamista ja vieraanvaraisuutta tämäkin.

Tuo vähän erilainen joulukalenteri on myös mainio kävelylenkin kohde. Iloon tuo synkän varjonsa tieto siitä, että osa Lukkarinmäkeä tärveltyy pahasti suunnitteilla olevan Tunnin juna -ratalinjauksen tähden.

Vuoden pimeimpänä aikana ei voi olla huomaamatta talojen, kotien, parvekkeiden ja ikkunoiden jouluvaloja. Kuinka paljon niihin onkaan panostettu! Kuinka hienoja ja kauniita monet niistä ovatkaan ja kuinka suuresti ne meitä piristävät! Valoa me kaipaamme pimeän keskelle, ja sitä voi jokainen meistä ympärilleen monin tavoin luoda.

Mitä sinne jouluvalojen taakse, koteihimme ja mieliimme kuuluu? Minkälaisten ajatusten kanssa jouluun valmistaudutaan ja joulua vietetään?

Vastauksia ja tarinoita on lukemattomia, niin kuin meitä ihmisiä on. Joku on suorastaan jouluihminen. Hän valmistelee jo hyvissä ajoin, hän innostuu lähestyvästä juhlasta, hän näkee vaivaa ja panostaa jouluun ja joulunaikaan. Joku toinen ottaa rauhallisemmin. Muutamat joulun tärkeät jutut riittävät. Mutta paljon on heitäkin, joille joulunaika ei merkitse juuri mitään, jotka ovat joulun suhteen välinpitämättömiä. He toivovat, että arki palaisi pian jouluhössötyksen jälkeen. Ymmärrän hyvin heitäkin.

Moni myös suorastaan pelkää joulua. Yksinäisyyttä. Toiveita, jotka eivät taaskaan toteudu. Idyllin särkymistä. Tilanteitten kärjistymistä, sitä säilyykö joulunrauha ja sopu. Joku pelkää ajatuksiin nousevia vaikeita ja hallitsemattomia tuntoja. Kuka pelkää mitäkin, jouluna ja muulloinkin. Taisi nuori äitikin pelätä, vaikkei se kenties hänen päällimmäinen tuntonsa ollutkaan. Ja isä myös, hän, joka ei oikeasti ollut lapsen isä. Pelkonsa heilläkin.

Entä kun vastaan tulee kalenterin viimeinen luukku ja kohde? Saanko kokea täyttymyksen, löydänkö kaipaamani, pääsenkö perille? Onko parasta kuitenkin odotus, matkalla olo, valmistautuminen? Ja olenko jo heti uudessa odotuksessa, uudessa kaipauksessa, uusissa toiveissa? Olenko koskaan perillä? Ehkä parasta onkin itse tie, kulkeminen, liikkeelläolo, toiveet ja kaipaus tässä ja nyt, elämän ihmettely, matkanteon ja päämäärän kietoutuminen erottamattomasti toisiinsa.

Eeva Kilpi sanoo että elämän tarkoitus on löytää kotiin. Ja se kotihan voi olla missä tahansa, mutta ennen kaikkea meidän sisimmässämme.

Siitä eräästä nuoresta äidistä kerrotaan, että hän kätki kaiken tapahtuneen sydämeensä ja tutkisteli sitä.

Seuraava kuva: Ihmettely

Talon ikkunassa maalaus
Siirry päävalikkoon. Takaisin sisältöosion alkuun.