Siirry suoraan sisältöön.
Hidas ihme
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivulle | Sivukartta ja haku | Muuta tekstikokoa

Hidas ihme

Perhonen kukassa

 

Maailma on täynnä ihmeitä. Mutta näenkö niitä? Ovatko silmäni avoinna arkipäivän ihmeille? Vai olenko sulkenut silmäni ja ajatukseni siltä, mikä ei kaiken järjen ja todennäköisyyden mukaan näyttäisi olevan mahdollista? Entä ihmeet, joiden näkemiseen ja ymmärtämiseen tarvitaan pitkä aika, jotka hahmottuvat hitaasti?

Jeesus oli melkoinen ihmemies. Hän oli ihmeellinen puheissaan ja teoissaan. Hän kosketti ihmisiä syvälle sieluun saakka, eheytti ja paransi. Moni uskoi häneen ja lähti seuraamaan häntä. Moni jäi hämilleen ja ihmettelemään. Ihmeteot olivatkin keskeinen osa hänen toimintaansa. Silti hän sanoi usein: Älkää kertoko tästä kenellekään.

Mutta kerrottu on. Tieto Jeesuksen teoista ja ihmisten kokemuksista kiiri pian. Sana levisi kulovalkean tavoin.

Mikä on sinun suosikkisi Jeesuksen ihmetekojen joukossa? Mitä niistä ihailet tai ihmettelet? Mikä niistä erityisesti puhuttelee tai askarruttaa?

Minä hankin vuosia sitten itselleni tekstiilisuunnittelija Liina Pajusen suunnitteleman papin stolan, johon on kirjailtu minun suosikkini. Se kulkee jatkuvasti matkassani vaikkapa kotikasteilla. Siihen on kuvattu tuon erään pienen pojan pienet eväät, viisi leipää ja kaksi kalaa. Kun väkijoukko oli nälissään, poika vei omat eväänsä Jeesukselle. Hän halusi antaa omastaan muille. Hän ajatteli, että niistä olisi apua ja iloa. Kun Jeesus siunasi pienen pojan pienet eväät, kaikille riitti ja ylikin jäi. Se oli jakamisen ihme. Se oli omasta luopumisen ihme, ja mitä hienoa siitä seurasikaan. Kertomus on myös selkeäsanainen esimerkki meille. Juuri nyt pandemian jyllätessä opettelemme yhteisen edun asettamista oman edun ja mukavuuden edelle.

Entä Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko Johanneksen evankeliumin mukaan. Siinä on vähän huumoriakin mukana. Jeesus on hääjuhlassa, elämän ja ilonpidon keskellä, siellä missä syödään ja juodaan. Kehkeytyy ongelma: viini loppuu nolosti kesken. Ei kuitenkaan hätää, Nasaretin mies järjestää asian. Pian vettä täynnä olleet isot astiat ovatkin täynnä laadukasta, kenties suorastaan viiden tähden viiniä, ainakin parempaa kuin millä juhlat aloitettiin. Näin hääjuhla voi jatkua suunnitelmien mukaan. Arvata saattaa ketä ihmetellään ja ihaillaan, kenestä kaikkialla puhutaan.

Jeesuksen parantamisihmeet hämmentävät. Miksi juuri he parantuivat? Eivät he mitään uskovaisia olleet. Huolestuneet läheiset kantoivat heitä Jeesuksen luo, tai parantuneet olivat vain sattumalta hänen matkansa varrella. Miksi he? Miksei joku toinen? Miksemme me parane vaivoistamme ja sairauksistamme Jeesuksen kosketuksesta? Vai paranemmeko kuitenkin?

Pääsiäisenä ollaan kaikkein suurimman ihmeen äärellä. Pääsiäisenä juhlitaan elämän ihmettä ja voimaa, elämän voittoa kuolemasta. Se on ihme, joka tekee kertomuksen pelkureista rohkeita ja antaa uuden voiman ja viitoittaa heille tien tulevaan. Se on ihme, joka murtaa elämän ja kuoleman karun lainalaisuuden. ”Kuoleman vallan alta elämä pulppuaa. Pimeys liikahtaa, aurinko astuu esiin, kimmellys syttyy vesiin, jääkuori hajoaa”, kirjoittaa runoilija Leena Suutarla kevätvirressä 570 Luomisen juhlaa täynnä.

Jos äkillisiin, elämän mullistaviin ihmetapauksiin onkin vaikea uskoa, niin mitä ovat ns. hitaat, hiljaiset ihmeet? Hitaat ihmeet taitavat olla jotakin, mikä tapahtuu ja aukenee pitkienkin aikojen kuluessa, verkkaisesti kypsyen. Nämä ihmeet hahmottuvat ja avautuvat hitaasti, mutta ne muuttavat elämää. Joskus niitä ei huomaa itse lainkaan. Niiden näkemiseen tarvitaan pysähtymistä, herkkyyttä ja erityistä huomiokykyä.

”Ehkä joku sanoisi, että kaikki on sattumaa, enkä minä voisi väittää vastaan. Mutta yhtä hyvin voin ajatella ja uskoa, että maailmassa tapahtuu hitaita ihmeitä, jotka odottavat meitä hiljaa, kuin lehtien alla nukkuvat perhoset”, kirjoittaa Joel Haahtela pienoisromaanissaan Adelen kysymys. Siinä tutkitaan erästä kaukaisen menneisyyden erikoista tapahtumaa, ihmekertomusta, mutta päädytään toisenlaisten, hiljaisten, hitaiden ihmeiden äärelle. ”Siinä ei ollut mitään äkkinäistä, ei mitään ilmestystä, eikä mitään yliluonnollista. Hän vain yhtenä päivänä huomasi katsovansa maailmaa ilman minkäänlaista katkeruutta. Tai ehkä hän vain antoi itselleen mahdollisuuden nähdä toisella tavalla, eikä enää sulkenut sydäntään kuten ennen, ei sen kummempaa”.

 

Seuraava kuva: Kukkia sinulle

Siirry päävalikkoon. Takaisin sisältöosion alkuun.