Kirkollisten toimitusten musiikki
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivulle | Sivukartta ja haku | Muuta tekstikokoa

Kirkollisten toimitusten musiikki

Musiikilla on tärkeä osa kirkollisissa toimituksissa. Kasteissa, häissä ja hautajaisissa voidaan virsillä ja muulla musiikilla ilmentää toimituksen luonnetta ja kristillistä uskoa. Seurakuntalaiset voivat musiikin – mm. virsilaulun - avulla ottaa aktiivisesti osaa toimituksiin ja näin ilmaista omaa uskoaan.

Toimitusten musiikin valinnassa tulee ottaa huomioon niiden jumalanpalvelusluonne. Kanttori vastaa toimitusten musiikista. Siksi on hyvä ajoissa sopia musiikista kanttorin kanssa.

Urkumusiikkia soitetaan yleensä häissä ja hautajaisissa ainakin alku- ja loppusoittoina. Itsenäisiä urkukappaleita voi olla muuallakin toimituksen kuluessa. Muu soitinmusiikki sekä lauluesitykset tuovat usein oman tärkeän ja henkilökohtaisen lisänsä toimitusten musiikkiin. Virsillä on merkittävä asema kaikissa toimituksissa. Virsiä voidaan käyttää muustakin kuin kyseiseen toimitukseen liittyvästä virsikirjan osastosta.

Toivottavaa on, että tilaisuuksien virsistä ja muusta musiikista neuvotellaan etukäteen toimittavan papin ja kanttorin kanssa joko puhelimitse tai henkilökohtaisen tapaamisen yhteydessä. Häämusiikkia esittelemme Uskelan kirkossa keväällä ennen hääsesongin alkua.

Tutustu toimituksiin liittyvään musiikkiin

Kuva Pekka Ahonen