Maria Sirén
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivulle | Sivukartta ja haku | Muuta tekstikokoa

Maria Sirén

Yhteystiedot:

**@**

puh. 044 774 5300

Kiikalan ja Suomusjärven alueet

 

 

Olen Maria Sirén ja toimin kanttorina Kiikalan ja Suomusjärven alueilla.

Lapsena toiset halusivat sairaanhoitajiksi, palomiehiksi, poliiseiksi, opettajiksi jne. Mutta, ainakin Vaarini mukaan, olen sanonut kolmevuotiaana, että minusta tulee isona kanttori.

Olin itse unohtanut tuon haaveammatin, mutta käytyäni peruskoulun musiikkiluokilla ja Puolalanmäen musiikkilukion ja kun piti päättää mitä haluaa opiskella, musiikki oli luonnollinen valinta. Olin seurakuntanuorena törmännyt kirkkomusiikin monipuolisuuteen, niinpä päädyin opiskelemaan sitä.

Kun vuonna 1996 valmistuin Turun Konservatoriosta C-kanttoriksi päätin, että käyn pikaisesti Helsingissä Sibelius-Akatemiassa opiskelemassa lisää ja sitten päädyn johonkin pieneen seurakuntaan maalaiskanttoriksi. Toisin kävi. Viihdyin Akatemiassa kirkkomusiikkiosastolla vuoteen 2002 asti valmistuen musiikin maisteriksi (ja B-kanttoriksi)  ja sen jälkeen opiskelin vielä toisen maisterin tutkinnon Laulumusiikin osastolla. Sieltä valmistuin 2005 ja sain samalla A-kanttorin pätevyyden. Olin sijaisuuden kautta päätynyt virkaan Vartiokylän seurakunnassa Itä-Helsingissä, joten ihan maalaiskanttori en ollut.

Vuonna 2009 ostin mökin Kiikalasta ja ajatukseni oli remontoida ja laajentaa sitä niin, että voin sitten aikanaan eläkepäivinä muuttaa sinne kokonaan. No taas kävi toisin...

Jo ensimmäistä viikonloppua mökillä viettäessä tunsin kuuluvani tänne. Kun sitten Kiikalaan aukesi kanttorin virka, niin pakkohan minun oli sitä hakea. Maalaiskanttoriksi olen siis päätynyt, mutta remontti mökissäni on vielä kesken.

Työni on vaihtelevan säännöllisen epäsäännöllistä. Molemmilla alueilla toimii kirkkokuorot, joten kaksi iltaa viikosta menee kuoroharjoitusten parissa. Lisäksi käyn laulattamassa kaiken ikäisiä ihmisiä seurakunnan kerhoissa ja muissa tilaisuuksissa, sekä kouluissa ja päiväkodissa. Tietysti perustyöhöni kuuluu myös olla mukana seurakuntalaisten elämän käänteissä, iloissa ja suruissa kirkollisissa toimituksissa ja jumalanpalveluksissa.

Vapaa-aikaakin on ja tuolloin joko lenkkeilen koirieni kanssa tai (remontin salliessa) maalaan tauluja tai väsään jotain muuta käsilläni. Salibandyä olen pelannut vuodesta 1995 lähtien ja vielä vanha jotenkin jaksaa...

Salon seurakunnan vahvuutena pidän sitä, että saamme kollegoiden kanssa tehdä yhteistyötä ja tukea toisiamme. Myös seurakuntalaiset pääsevät osallisiksi musiikin ilosta, kun pystymme "omalla porukalla" pitämään monimuotoisia musiikkitilaisuuksia.

Toivottavasti saan jatkossakin tehdä työtä hyvässä seurassa ja seurakuntalaisille hyvää tuoden.

Kuva: Ari Oinas

Starbucksissa on riittävän isot kahvikupit

Diskantin matkalla Valenciassa

Kanttorikuoron matkalla Roomassa

Uskela-kvartetti. Kuva Ari Oinas