Lasten ja nuorten kuorot
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivulle | Sivukartta ja haku | Muuta tekstikokoa

Lasten ja nuorten kuorot

Lapsikuorot

Lapsikuorot on tarkoitettu erityisesti alakouluikäisille, mutta mukaan voi tulla myös eskarilaisia ja yläkoululaisia. Kuoroihin ei ole pääsykoetta, vaan kaikki laulamisesta innostuneet ovat tervetulleita.

Lapsikuorot esiintyvät erityisesti perhekirkoissa, gospelmessuissa ja omissa konserteissaan. Perinteeksi on jo tullut kaikkien lapsikuorojen yhteinen laululeiri keväällä Naarilassa ja konsertti sen päätteeksi. Lisäksi järjestetään retkiä.

Salo-Uskelan lapsikuoro Allegro

Kuoro toimii useina ryhminä, joista kolme on kouluilla. Uusin ryhmä on Allegro AC, joka keskittyy laulamisen lisäksi Chimes-kellojen soittamiseen, joten tulevaisuudessa meillä on oma Chimes-orkesteri!

Sirkkulan ryhmä

Keskiviikkoisin klo 13.50–14.50
Sirkkulan koulun musiikkiluokassa 1.–6.-luokkalaisille;
harjoitusten alkuun on varattu aikaa omien eväiden syömiseen.
Kuoroa johtaa Lauriina Hurtig,
puh. 044 774 5346, **@**

AC ja AC Pro

Keskiviikkoisin klo 17–18 Allegro AC 1.–2.-luokkalaisille ja
keskiviikkoisin klo 18–19 Allegro AC Pro 3.–6.-luokkalaisille
Salo-Uskelan seurakuntatalon pikkusalissa, Kirkkokatu 6.

Näissä ryhmissä keskitymme laulamisen lisäksi soittamiseen mm. Chimes-kelloilla, ja sen myötä opimme kivasti nuotinlukuakin.
Kuoroa johtaa Lauriina Hurtig, apuna myös Kaisa Suutela-Kuisma,
puh. 044 774 5346, **@**

Alhaisten ryhmä

Torstaisin klo 14–15
Alhaisten koulun musiikkiluokassa 1.–6.-luokkalaisille;
harjoitusten alkuun on varattu aikaa omien eväiden syömiseen.
Kuoroa johtaa Lauriina Hurtig,
puh. 044 774 5346, **@**

Tupurin ryhmä

Perjantaisin klo 13–13.45
Tupurin koulun musiikkiluokassa 1.–6.-luokkalaisille.
Kuoroa johtaa Lauriina Hurtig,
puh. 044 774 5346, **@**

Kiskon lapsikuoro Crescendo

Keskiviikkoisin klo 14–15
Toijan koulun 1. luokassa, Vilikkalantie 7.

Harjoitusten alussa syömme pienen välipalan.                       Kuoroa johtaa Hanna-Leena Keinänen,                                            puh. 044 774 5270, **@**

Muurlan lapsikuoro Tuikku

Torstaisin klo 1516
Muurlan koulun musiikkiluokassa, Robintie 30.
Harjoitusten alussa syömme pienen välipalan.                               Kuoroa johtaa Hanna-Leena Keinänen, 
puh. 044 774 5270, **@**

Perniön lapsikuoro Laurin lapset

Keskiviikkoisin klo 1516,
seurakuntatalossa, Lupajantie 9.
Kuoroa johtaa Hannu-Pekka Heikkilä,
puh. 044 735 8626, **@**

Perttelin lapsikuoro Pikkolo

Torstaisin klo 17.30–18.15
seurakuntatalossa, Mikolantie 5.
Kuoroa johtaa Kirsi Laakkonen,
puh. 040 088 4699, **@**

Nuorisoryhmät

Perniön Nuorisokuoro

Seitsemäsluokkalaisille ja sitä vanhemmille nuorille
keskiviikkoisin klo 16–17.30
Perniön seurakuntatalossa, Lupajantie 9.

Kuoroa johtaa Hannu-Pekka Heikkilä p. 044 735 8626,
**@**

Salo-Uskelan Diskantti

Diskantti on sekakuoro, jonka laulajat ovat noin 13–25-vuotiaita. Diskantti toteuttaa vuosittain isoja musiikillisia draamaproduktioita, laulaa tuomasmessuissa ja pitää konsertteja. Säestyksistä vastaa yleensä bändi. Heti tänä syksynä syyslomalla matka Romaniaan. Ja vuonna 2019 Kazaniin!

Ohjelmistossa on gospelmusiikkia Suomesta ja maailmalta, uutta ja vanhaa, kevyttä ja vähemmän kevyttä, säestettynä ja ilman. Ja tietysti myös espanjalaista ja afrikkalaista musiikkia tanssin kera.

Harjoitukset torstaisin klo 17.30–19
Salo-Uskelan seurakuntatalon juhlasalissa, Kirkkokatu 6.

Kuoroa johtaa Kaisa Suutela-Kuisma, puh. 044 774 5291,
**@**

 

Lauriina ja Kaisa harjoittelevat Chimesin ja kellojen soittoa Allegron keskiviikkoisia harjoituksia varten

 

Nuorisokuoro Diskantti Romanian matkalla syyslomalla 2017

Diskantti Romaniassa, huimat maisemat

Romanian auringon alla.