Hanna-Leena Keinänen
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivulle | Sivukartta ja haku | Muuta tekstikokoa

Hanna-Leena Keinänen

Yhteystiedot:

**@**

puh. 044 774 5270

Kiskon ja Muurlan alueet

Olen Keinäsen Hanna-Leena, lähtöisin Pohjois-Savosta Pielavedeltä. Aloitin kanttoriopinnot Oulun konservatoriossa 2002 ja 2004 siirryin opiskelemaan kanttoriksi Helsingissä. Valmistuin Sibelius-Akatemiasta kirkkomusiikin osastolta maaliskuussa 2011, ja samana vuonna aloitin työt Salon seurakunnassa kanttorin sijaisena keskustan alueella. Tammikuusta 2012 alkaen olen ollut kanttorin virassa Kiskon ja Muurlan alueilla.

Pidän työni monipuolisuudesta.

Minulla on Kiskon ja Muurlan alueilla yhteensä neljä kuoroa (kaksi lapsikuoroa ja kirkkokuoroa per alue). Kalenterini täyttyy kuorojen harjoitusten ja valmistelun lisäksi vierailuista päiväkodeissa, eskareissa ja paikallisissa kerhoissa, missä käyn pitämässä muskarituokioita 0–6-vuotiaille lapsille. Työssäni on kunnia olla mukana ihmisten tärkeissä juhlahetkissä: kastehetkissä, konfirmaatiossa, avioliiton vihkimis- tai siunaamishetkessä, sekä saattelemassa vainajaa viimeiselle matkalle. Sunnuntaisin saan yhdessä seurakuntalaisten kanssa kokoontua yhteiseen jumalanpalvelukseen, joko Kiskon tai Muurlan kirkossa. Toisinaan pääsen myös kanttoriksi muiden Salon seurakunnan alueiden kirkkoihin, mikä on mukavaa vaihtelua.

”Perustyön” lisäksi konsertoin säännöllisesti urkurina, säestäjänä, sekä laulaen erikokoisissa laulajakokoonpanoissa tai solistina.

Perheeseeni kuuluvat aviomies Pentti sekä neljä tytärtä Eerika, Noora, Laura ja Armi. Asumme Lohjan Kirkniemessä. Vapaa-ajan harrastuksiini kuuluvat vesillä olo eri muodoissa: veneily, vesijetteily sekä uusinpana innostuksenani SUP-lautailu. Pidän myös akvarelli- ja öljyvärimaalaamisesta. Toisinaan yritän ehtiä lenkkeilemään :)

Hanna-Leena työpaikallaan Kiskossa.

Nuottien kanssa on joskus hankalaa.

Keväisessä Madridissa.