Suomusjärven kirkko

Suomusjärven kirkko

Karjalohjantie 161, 25410 Salo

Suomusjärven ensimmäinen saarnahuone rakennettiin Laidikkeen kylään v. 1635 ja vihittiin kirkoksi v. 1678. Tähän aikaan Suomusjärvi oli vielä Kiskon kappeliseurakunta. Nykyään paikalla Laidikkeentien varrella on kirkkopuiston ympärillä säleaita ja v. 1902 pystytetty muistokivi. Kirkko päätettiin v. 1697 siirtää Suomusjärven kylään, mistä seurakunta sai nimensä.

Ensimmäinen kirkko oli 14-penkkirivinen, ja siitä on edelleen jäljellä sakaristo, joka toimii ruumishuoneena. Nykyinen hirsinen ristikirkko rakennettiin E. Lohrmannin laatimien piirustusten mukaan ja puuseppä I. Lindströmin johdolla v. 1849. Ovien yläpuolelle maalattiin nähtävästi jo alunperin raamatunlauseita.

Alttaritaulun maalasi R. W. Ekman v. 1866. Aiheena on Kristus Golgatalla. Taulun alaosassa on kuvattuna nukkuva Jeesus-lapsi, joka lepää ristin päällä ja pitää kädessään orjantappurakruunua. Saarnatuoli on turkulaisen puusepän H. J. Stenroosin v. 1807 rakentama. Kustaa Lucanderin maalaamista henkilökuvista voidaan tunnistaa maailman Vapahtaja ja Johannes; muilta puuttuvat tuntomerkit.

Kristallikruunuista yksi on saatu lahjoituksena ja muut ostettu 1850- ja 1860-luvuilla. Kirkkolaivan on rakentanut "muuan merimies" ja se on saatu kirkkoon vv. 1815 - 1820 välisenä aikana.

Suomusjärven kirkon urut on esitelty täällä.

Kellotapulin rakensi edellisen paikalle v. 1750 Kettulan ratsutilallinen Jaakko Härkä.

Kirkossa on istumapaikkoja 350.

 

YouTube-video

Sijainti kartalla

Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti

Tapahtumat

su 27.10. klo 10.00

Karjalohjantie 161, 25410 Salo

Messu Suomusjärven kirkossa

23. sunnuntai helluntaista "Antakaa toisillenne anteeksi"
Hietalahti, Suominen
la 2.11. klo 10.00

Karjalohjantie 161, 25410 Salo

Pyhäinpäivän sanajumalanpalvelus

"Pyhien yhteys"
Hietalahti, Sirén, Suomusjärven kirkkokuoro