Kesäkonsertti "Kuulaa kesäillassa"

su 25.7. kello 20.00
Vasemmalla Kaisa Kraft, keskellä Eero Lasorla, oikealla Samuli Takkula, kasvokuvat
Halikon kirkko

Kesäkonsertti Halikon kirkossa klo 20
Kaisa Kraft, sopraano
Eero Lasorla, tenori
Samuli Takkula, baritoni
Tuula Hällström, piano
Marjukka Eskelinen, piano

Konsertissa kuullaan kolmea Varsinais-Suomessa vaikuttavaa laulajaa, jotka ovat osallistumassa elokuussa Toivo Kuula-laulukilpailuun Alavudella. Konsertin ohjelmassa kuullaan suomalaisten säveltäjien rakastettuja yksinlauluja. Toivo Kuulan laulujen lisäksi ohjelmassa on lauluja mm. Merikannolta, Kilpiseltä, Mikko Heiniöltä sekä Sibeliukselta.

Sopraano, Liedon seurakunnan kanttori, MuM, laulupedagogi (AMK) Kaisa Kraft valmistui Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelmasta 2013. Hän on täydentänyt opintojaan Kai Valtosen ja Johanna Rusasen sekä prof. Anatoli Goussevin johdolla. Kraft on osallistunut mm. Camilla Nylundin, Martin Katzin, Mikko Franckin, Juha Uusitalon, Eytan Pessenin, ja Dorothy Irvingin mestarikursseille..

Kraft on laulanut mm. Laivaston soittokunnan, Hämeenlinnan kaupunginorkesterin, Hyvinkään orkesterin, Opus X:n, HelTen Brass ensemblen sekä useiden kuorojen solistina. Opiskeluaikaisia oopperarooleja mm. Laura/Markus Virtanen: Valon ääni (ke), Vaimo/Seppo Pohjola: Kaappi, Niiskuneiti/I.Kuusisto: Muumiooppera, 1. Nainen/W.A. Mozart:Taikahuilu) Hän lauloi J. Offenbachin Hoffmannin kertomuksien Giuliettan roolin 2018 ja G. Verdin Aidan Aidan roolin 2019. Kesällä 2018 hän esiintyi Turun Musiikkijuhlilla yhdessä näyttelijä Kati Urhon kanssa kiitellyssä "Il pastore e cantora"-oopperahupailussa.
Syksyllä 2020 hän sijoittui kahdeksan parhaan laulajan joukkoon kansainvälisissä Wagner-laulajille suunnatuissa Lauritz Melchior -kilpailuissa Tanskassa.

Baritoni Samuli Takkula on opiskellut Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa Erkki Rajamäen johdolla. Tämän lisäksi Takkula on opiskellut laulupedagogiikkaa Metropolia ammattikorkeakoulussa opettajanaan Kai Valtonen. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelmasta sekä pianopedagogiksi Turun ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelmasta.

Samuli Takkulan oopperarooleja ovat olleet mm. Rigoletto (G. Verdi: Rigoletto), Falstaff (G. Verdi: Falstaff), Jevgeni Onegin (P. Tsaikovsky: Jevgeni Onegin), Demetrius (B. Britten Kesäyön unelma), Lukkari (J. Kuusisto: Jää), 2. Mies (I. Rantala: Pikaparantola), Paroni Douphol (G. Verdi: La Traviata), Peter (E. Humperdinck: Hannu ja Kerttu), Kreivi Almaviva (W.A.Mozart: Figaron häät), Papageno (W.A.Mozart: Taikahuilu) ja Gyllenstjerna (F. Pacius: Kung Karls jakt).

Salolaislähtöinen tenori Eero Lasorla, freelance oopperalaulaja, MuM, valmistui laulun maisteriksi Roomasta konservatorio Santa Ceciliasta keväällä 2019. Lasorla on syventänyt lauluopintojaan mestarikursseilla mm. Ugo Benellin, Marius Budoiun (Vlad), Rosa Polimenoun, Jaakko Ryhäsen ja Esko Jurvelinin johdolla. Lied-musiikillista osaamistaan hän on täydentänyt liedpianistien Roberto Galletton, Ilmo Rannan sekä Heikki Pellisen ohjauksessa.

Lasorla on laulanut tenoripääosat mm. oopperoissa Donizettin Lemmenjuoma, Paciuksen Kaarle Kuninkaan metsästys ja Stravinskin Hulttion tie. Hän on esiintynyt solistina myös useissa orkesteriteoksissa, joista viimeaikaisimpina mm. Mendelssohnin Elias-oratoriossa Helsingissä ja Beethovenin 9-sinfoniassa Pesarossa Italiassa. Lasorla on konsertoinut myös Roomassa Liszt & Friends -festivaaleilla, sekä Santa Margerita Liguressa, Sibelius-festivaaleilla.

Viime vuonna hän julkaisi yhdessä italialaisen pianisti Marina Cesaralen kanssa koko Sibeliuksen liedtuotannon käsittelevän kirjan "Jean Sibelius · Lieder", minkä tarkoituksena on tuoda Sibeliuksen laulutuotantoa tutuksi italiassa, jossa tämä puoli Maestron tuotannosta on ollut vielä kovin tuntematonta.

Lasorlan opintoja ovat olleet tukemassa Tampereen Ooppera Ry, Suomen Kulttuurirahasto, Uskelan opintorahastosäätiö, sekä Niilo Helanderin -säätiö.

Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 10 €

Konsertti-iltana Halikon museo (Kirkkorinne 9) on avoinna kello 19.30 asti. Vapaa pääsy. Tervetuloa!


Järjestäjä

Halikko