Elviira Väyrysen pianokonsertti Halikon kirkossa

to 29.12. klo 17.00
Elviira Väyrynen

Halikon kirkko

Elviira Väyrynen valmistautuu tammikuun Pianoaura -kilpailuun ja esittää Halikon kirkossa kilpailuohjelmistostaan Beethovenia, Chopinia ja Rahmaninovia.
"Elviira Väyrynen (s. 2005) opiskelee Turun konservatorion ja Puolalanmäen musiikkilukion kolmoistutkintototeutuksessa pääaineenaan klassinen piano, opettajinaan Roope Gröndahl ja Maria Männikkö. Hänen aiempia opettajiaan ovat olleet Taija Talvio-Ainola, Pekka Hakamäki sekä Essi Myöhänen. Lisäksi Elviira on osallistunut Niklas Pokin, Matti Raekallion sekä Henri Sigfridssonin mestarikursseille.
Elviira on menestynyt Pianoaura V (2019) sekä Leevi Madetoja XII (2022) -kilpailuissa. Tammikuussa 2023 hän osallistuu Pianoaura VI -kilpailuun III-sarjassa. Elviira on esiintynyt mm. Eurooppa-foorumin avajaisissa ja omissa soolokonserteissaan ympäri Suomea. Hän soittaa aktiivisesti kamarimusiikkikokoonpanoissa kuten Trio Affettuosossa ja laulaa Ylen vuoden nuorisokuoroksi valitussa Chorus Iuvenaliksessa.
Elviira opiskelee myös yhtyeenjohtoa ja säveltämistä. Klassisen musiikin ulkopuolelta hänellä on kokemusta mm. pop rock -bändi Katastrofaalisen fiaskon kitaristina ja kosketinsoittajana, trubaduurikeikoiltaan ja musikaalilavoilta."
Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 10 €

Tervetuloa

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Halikko