Kesäkonsertti Marttilan kirkossa
su 6.7. klo 20.00

Marttilan kirkko
"Syntyykö Jumala yhä"
Maria Sirén, sopraano
Kaisa Suutela-Kuisma, urut ja piano
Vapaa pääsy, ohjelma 10 €
Salon seurakunnan kanttorien Maria Sirénin ja Kaisa Suutela-Kuisman kesäisessä konserttiohjelmassa on suomalaista laulumusiikkia Merikannolta, Haapasalolta ja Kostiaiselta, sekä romantiikan ajan urkumusiikkia.
Sopraano Maria Sirén valmistui alimman asteen kirkkomuusikoksi Turun Konservatoriosta keväällä 1996. Musiikin maisterin tutkinnon hän sai päätökseen Sibelius-Akatemian kirkkomusiikinosastolla Helsingissä keväällä 2003 ja kolme vuotta myöhemmin hän suoritti laulun A-tutkinnon ja valmistui näin maisteriksi myös Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolta. Maria toimii kanttorina Salon seurakunnassa Kiikalan ja Suomusjärven alueella.
Kaisa Suutela-Kuisma on opiskellut urkujensoittoa Sibelius-Akatemiassa Folke Forsmanin ja Kari Jussilan johdolla, cembalonsoittoa Elina Mustosen johdolla, sekä osallistunut useille mestarikursseille kotimaassa ja ulkomailla. Hän on Salon seurakunnan johtava kanttori, ja monipuolinen muusikko, joka esiintyy urkurina, laulajana, cembalistina, pianistina ja viulistina.
Iltateet esiintyjien seurassa konsertin jälkeen kirkon pihalla.

-
Musiikki
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Järjestäjä
Marttila