Seurakuntamatka Saarenmaalle 5.-8.9.2025

Muu tila
Ilmoittaudu tästä Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Viron suurimmalla saarella on tutustuttavaa niin luonnonystävälle kuin historian harrastajalle.
Ilmoittautuminen ensisijaisesti nettilomakkeella (puhelimitse Henna Seppälä p. 044 774 5214).
Majoitumme Spahotelli Meressä, joka nimensä mukaisesti sijaitsee merenrannalla, aivan Kuressaaren linnanpuiston kupeessa. Päivällinen nautitaan yhdessä. Lauantaina ja sunnuntaina tutustumme Saarenmaahan monipuolisesti (mm. Kurensaaren linna, Kaalin kraatteri, majakoita). Matkamme ajoittuu Saarenmaan ruokafestivaalin aikaan: Lauantaina Kuressaaressa on markkinat, joilla viljelijät ja käsityöläiset myyvät tuotteitaan, ja illalla voi osallistua kaupunkipiknikille. Sunnuntaina klo 11 on jumalanpalvelus, johon voi halutessaan osallistua. Olemme etukäteen yhteydessä seurakuntaan ja toivomme, että papilla on aikaa esitellä kirkkoa ja kertoa meille seurakunnan elämästä. Maanantaiaamuna lähdemme aamiaisen jälkeen kohti Tallinnaa, jossa kiertelyyn jää todennäköisesti aikaa. Kappalainen Joel Siim on luvannut esitellä Tallinnan tuomiokirkkoa. Laivalla on mahdollisuus nauttia päivällinen. Salossa olemme maanantai-iltana.
Ilmoittautuneille lähetetään elokuussa matkakirje.
Matka ei ole esteetön. Normaali kävelykunto riittää.
Hinta Salon seurakuntalaisille 2hh 690 €, muille 715 € (min. 14 osallistujaa, osallistujamäärän kasvaessa tarpeeksi hinta laskee). Lisämaksu 1-hengen huoneesta on 90 €. Hintaan sisältyy bussi- ja laivamatkat, pääsymaksut tutustumiskohteisiin, 3 hotelliyötä + aamiainen (hotelli Meri), kahvit (pe), lounas (la ja su) sekä päivällinen (pe). Meriaamiainen ja -päivällinen eivät kuulu matkan hintaan, mutta ne voi varata ilmoittautumisen yhteydessä (hinta lisätään matkan hintaan).
Viroon mentäessä tarvitaan kuvallinen henkilökortti tai passi. Kansainvälinen KELA-kortti (saa ilmaiseksi Kelasta) on hyvä ottaa mukaan.
Matkanjohtaja on kansainvälisen työn pappi Timo Viitanen.
Ilmoittautuminen viimeistään 17.7. (ilmoittautumisaikaa on jatkettu)., jonka jälkeen on mahdollisuus tiedustella peruutuspaikkoja. Ilmoittautuminen on sitova.
Vastuullinen matkanjärjestäjä Salon Matkatoimisto.
Lisätiedot: pastori Timo Viitanen, p. 044 774 5295, timo.viitanen@evl.fi tai Henna Seppälä p. 044 774 5214
-
Aikuisille
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Järjestäjä
Halikko, Kiikala, Kisko, Kuusjoki, Muurla, Perniö, Pertteli, Salo-Uskela, Suomusjärvi, Särkisalo, Koski TL, Marttila