Liina Viljamaa

liina.viljamaa@evl.fi, puh. 044 774 5270
Salo-Uskelan alue

 

Olen 26-vuotias pirkanmaalaislähtöinen taiteilijasielu, elämästä nautiskelija ja jokapaikan tättähäärä. Olen valmistunut musiikin maisteriksi ja A-kanttoriksi Sibelius-Akatemialta keväällä 2025 ja olenkin Salon seurakunnan kanttoritiimin tuorein vahvistus.

Työssäni vastaan Salo-Uskelan alueen pienten lasten musiikkileikkikouluista ja Allegro- ja Crescendo -lapsikuoroista. Me kanttorit olemme musiikin moniosaajia jo valmiiksi, mutta koen monipuolisen muusikkouteni silti olevan vahvuuteni työssä. Opinnoissani syvennyin klassiseen lauluun ja kuoronjohtoon (B-tasot), mutta olen myös soittanut uruista C-tasosuorituksen ja lisäksi soitan selloa. Laulua olen opiskellut Margareta Haverisen, kuoronjohtoa Jani Sivenin ja urkujen soittoa Peter Peitsalon opetuksessa.

Kun en ole töissä, minuun saattaa löytää nuotion äärestä, lintutornista, salibandykentältä tai kuorokonsertista (laulamasta, johtamasta tai ihan vain yleisöstä). Tykkään ommella ja välillä kirjoitan ajatuksiani runoiksi. Teen kuoronjohtoa työkseni myös kanttorinhommien ulkopuolella, viimeisimpänä Candomino-kuoroissa Espoossa. Innostun kaikenlaisista projekteista, esimerkiksi olen soittanut taitavien ystävieni kanssa kirkko- ja kamarimusiikkikonsertteja ympäri Suomea, Ahvenanmaa - Pohjanmaa -välillä. Viimeisimpänä tempauksena olen ollut perustamassa lauluyhtyettä entisten kuorokavereideni kanssa, joka onkin ollut ihanaa omaa taiteellista tekemistä työn ohella. Minulla on elämässäni ihania ystäviä, ja vieläpä monta sellaista, joiden kanssa pääsee usein tekemään laadukasta musiikkia yhdessä!

Haaveilen kuoronjohdon jatko-opinnoista, punaisesta tuvasta perunamaineen, oman polun löytämisestä ja söpöstä karvaisesta retkikaverista (koira). Tässä olen lempipaikassani:

Tummahiuksinen Liina katsoo kohti kameraa, taustalla näkyy meri.