Perniön Pyhän Laurin kirkko
Lupajantie 6, 25500 Salo
Pyhälle Laurentiukselle omistettu harmaakivikirkko rakennettiin keskiajalla 1400-luvulla. Kirkko on torniton, suorakaiteinen pitkäkirkko, jonka pohjoispuolella on matala sakaristo ja eteläpuolella runkohuoneen keskikohdassa asehuone.
Kolmilaivaisen kirkon holvikatteita peittävät 1400-luvun lopulla tehdyt maalaukset. Vuodesta 1667 lähtien niitä on eri vaiheissa kalkittu peittoon. Maalaukset otettiin esiin vuonna 1904 ja ne restauroitiin vuosina 1962 - 1963. Kirkon koristeina ovat olleet myös runsaat lasi-ikkunamaalaukset, jotka on korjausten yhteydessä hävitetty.
Keskiajalta on säilynyt suuri määrä puuveistoksia tai niiden katkelmia. Tänä päivänä kirkkoa koristaa keskiaikainen, suurikokoinen puinen triumfikrusifiksi, joka on mahdollisesti kotimaista työtä 1300-luvulta. Etelälaivan toiseen pilariin on kiinnitetty Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi - patsas, joka on peräisin 1300-luvun alkupuolelta.
Alttaritaulu on vuodelta 1703; sen aiheena on " Ehtoollisen asettaminen" ja se on Lauri Myran käsialaa. Siihen on tehty barokkityylisesti ornamoitu kehys vuonna 1667. Lisäksi kirkossa on puisia hautausvaakunoita ja suuri määrä hautakiviä 1500- ja 1600-luvuilta. Saarnastuoli on tehty vuonna 1865 ja se on tyyliltään uusgoottilainen.
Perniön Pyhän Laurin kirkon urut on esitelty täällä.
Erillisen kellotapulin alaosa on keskiajalta peräisin olevaa harmaakiveä, puisen yläosan rakensi vuonna 1797 nykyiseen muotoonsa Antti Söderman.
Kirkossa on istumapaikkoja 550.
Sijainti kartalla
Tapahtumat
Lupajantie 6, 25500 Salo
Perhekirkko Perniön kirkossa
Tervetuloa koko perhe yhteiseen messuun ja juhlaan!Mukana Marika Huhtasalo, Lauriina Hurtig, Eija Korpi ja Laurin lapset
Lupajantie 6, 25500 Salo
KONSERTTI Lauluja lohdusta
Elina Varjomäki-Hintsala, Mikko Hintsala, Lauriina Hurtig ja Maria Rainio-AlarantaLupajantie 6, 25500 Salo
Pyhäinpäivän iltakirkko Perniön kirkossa
"Pyhien yhteys"Luetaan niiden vainajien nimet, jotka on viime pyhäinpäivän jälkeen haudattu kyseisen kirkkoalueen hautausmaalle ja sytytetään kynttilä.
Rainio-Alaranta, Hurtig, Isla Lehto, Laulukuoro
Lupajantie 6, 25500 Salo
Messu Perniön kirkossa
24.sunnuntai helluntaista. "Kahden valtakunnan kansalaisena"Rainio-Alaranta, Hurtig
Musiikissa mukana Kaisa Kaartinen, piano
Lupajantie 6, 25500 Salo
Sointukylpy Perniön kirkossa
Sointukylpyrentoutus huikean akustiikan kirkossaVapaa pääsy, ohjelma 20 €. Osa tuotosta lahjoitetaan Anna Tukesi ry
Salon alueen toimintaan, vähäosaisten lasten joululahjakeräykseen.
Lupajantie 6, 25500 Salo
Messu Perniön kirkossa
Tuomiosunnuntai "Kristus kaikkeuden Herra"Alaranta, Saarinen
Maanpuolustusväen kirkkopyhä