Muurlan kirkko

Muurlan kirkko

Muurlantie 347, 25130 Salo

Muurlan saarnahuonekuntaan rakennettiin vuonna 1741 saarnahuone, joka tehtiin pienen tornittoman hirsisen pitkäkirkon muotoiseksi. Nykyinen Muurlan kirkko rakennettiin kruununvouti E. Waszin vuonna 1835 laatimien piirustusten mukaan. Pohjaltaan nykyinen kirkko on suorakaiteen muotoinen ja malliltaan torniton pitkäkirkko. Sen sivulta ulkonevat keskiakselissa vastakkaiset matalammat kylkiäiset, sakaristo ja eteinen. Kirkkoon tehtiin huomattava sisäkorjaus vuonna 1936 Elsi Borgin suunnitelman mukaan. Tällöin kirkko maalattiin niin ulkoa kuin sisältäkin. Vuonna 1959 kirkko restauroitiin rakennuskonservaattori Th Lindquistin mukaan. Tällöin kirkkoon palautettiin sille alkuaan tunnusomainen yksinkertainen ilme.

Alttari on rakennettu laudoista vuonna 1836. Sen sivuilla ja yläpuolella on iso klassillissävyinen alttarikehystys, joka hankittiin vuonna 1936. Alttaritaulun on maalannut Alexandra Frosterus-Såltin vuonna 1897. Taulun aiheena on "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut".

Vuonna 1937 lahjoittivat neiti Martta Renvall ja senaattori Heikki Renvall lasimaalaukset kirkon kuori-ikkunoihin. Vasemmalla puolella alttaria olevassa ikkunassa on Pyhä perhe ja rukoileva paimen sekä kirjoitus: "Arkkipiispatar Amanda Renvallin 100 vuotis-muistoksi a. d. 1937 lahjoitti Martta A. Renvall". Oikealla olevassa ikkunassa on Mariat ja enkeli Jeesuksen haudalla sekä kirjoitus: "Arkkipiispa Torsten T. Renvallin 120 vuotis-muistoksi a. d. 1937 lahjoitti senaattori Heikki Renvall". Maalaukset on suunnitellut Elsi Borg.

Muurlan kirkon urut on esitelty täällä.

Nykyinen kaksinivelinen kellotapuli rakennettiin vuonna 1819. Sen esikuvana on Uskelan emäkirkon tapuli. Tapuli maalattiin kelta-valkeaksi vuonna 1959.

Kirkossa on istumapaikkoja 250.

 

YouTube-video

Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti

Tapahtumat

su 18.6. klo 10.00

Muurlantie 347, 25130 Salo

Messu Muurlan kirkossa

3. sunnuntai helluntaista "Kutsu Jumalan valtakuntaan"
Huhtasalo, Suominen
su 2.7. klo 10.00

Muurlantie 347, 25130 Salo

Messu Muurlan kirkossa

5. sunnuntai helluntaista: "Armahtakaa!"
Huhtasalo, Lahti
Muurlan Martat tarjoavat kirkkokahvit
su 16.7. klo 10.00

Muurlantie 347, 25130 Salo

Messu Muurlan kirkossa

7. sunnuntai helluntaista, Rakkauden laki
Koivunen, Suutela-Kuisma
su 30.7. klo 10.00

Muurlantie 347, 25130 Salo

Messu Muurlan kirkossa

9. sunnuntai helluntaista "Totuus ja harha"
Oinas, Suominen
su 13.8. klo 20.00

Muurlantie 347, 25130 Salo

Kesäkonsertti Muurlan kirkossa - Matkalla Italiassa

Kaisa Ruotsalainen, barokkiviulu; Katariina Malmberg, barokkioboe
Anna Pulakka, barokkisello; Sanni Antikainen, cembalo

Muurlan kesäkonsertti vie barokkimatkalle 1700-luvun Italiaan. Säveltäjäniminä ovat A.Scarlatti, A.Vivaldi, A. Corelli ja G.F.Händel.
Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 10 €
su 27.8. klo 10.00

Muurlantie 347, 25130 Salo

Messu Muurlan kirkossa

13. sunnuntai helluntaista "Jeesus, parantajamme"
Huhtasalo, Lahti
su 10.9. klo 10.00

Muurlantie 347, 25130 Salo

Messu Muurlan kirkossa klo 10

15. sunnuntai helluntaista. Viitanen, NN.
Pyhäpäivän aihe on Kiitollisuus