Saarnat

Pappi Väinö Väistö

20. Sunnuntai helluntaista (aiheena usko ja epäusko) saarna 11.10.2026

Joh. 9:24–38

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 9

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on - ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos.
Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

Saarna

Fariseukset, jotka kuulustelivat sokeaa miestä, jolle Jeesus oli antanut näön, kieltäytyivät uskomasta Jeesuksesta mitään hyvää. He olivat epäuskossa. Mutta mitä on epäusko?

Meidän on hyvä erottaa epäluulo ja epäusko toisistaan. Epäluulo on sitä, kun me epäilemme Jeesusta. Epäilemme Hänen olemassaoloansa, Hänen hyvyyttänsä, rakkautta tai oikeudenmukaisuutta. Epäilemme, onko Raamattu todella Jumalan Sanaa, jonka jokainen sivu kertoo tavalla tai toisella Jeesuksesta. Epäilemme, onko Jeesus Jumalan Poika. Epäilemme, onko Jeesus sovittanut syntimme omalla ruumiillaan ja verellään.

Jokaisella meistä on näitä epäilyksen ja epäluulon hetkiä. Se on yksi syntiinlankeemuksen seurauksista: Jatkuvasti epäilemme Jeesusta. Epäily ja epäluulo eivät kuitenkaan ole sama asia kuin epäusko. Jos epäilemme ja olemme epäluuloisia, mutta silti haluamme uskoa Jeesukseen, silloin me emme ole epäuskossa. Silloin me uskomme Jeesukseen ainakin jossain määrin, ja voimme huutaa Jeesukselle: Jeesus, minä uskon sinuun. Auta minua epäluulossani ja epäilyksissäni. Anna minulle taas se uskon lahja, ja luottamus Sinuun. Silloin Jeesus auttaa meitä epäluulossamme, vahvistaa uskoamme.

Epäusko sen sijaan on sitä, kun emme edes halua uskoa Jeesukseen. Epäuskoon kuuluu kyllä epäluuloa ja epäilyksiä, mutta myös haluttomuus uskoa. Jos ihminen on epäuskossa, hän kieltäytyy uskomasta Jeesukseen edes silloin, kun merkit viittaisivat siihen suuntaan, että kannattaisi uskoa. Jos ihminen on epäuskossa, hän kieltäytyy kuuntelemasta puhetta siitä, että Jeesus todella on Jumalan Poika. Epäusko onkin kapinaa Jumalaa vastaan, ja Jeesuksen perustavanlaatuista torjumista.

Fariseukset olivat juuri tällaisessa epäuskossa. He kieltäytyivät uskomasta, että Jeesus on Jumalan Poika. He kieltäytyivät uskomasta edes siihen, että Jeesus olisi hyvää tarkoittava ihminen, joka vilpittömästi halusi auttaa muita. Heidän epäuskoaan toki osittain selittää se, milloin Jeesus oli antanut sokealle miehelle näön. Luetaan tähän liittyen Johanneksen evankeliumin luvusta 9 jakeet 13–14:

Mies, joka oli ollut sokea, vietiin fariseusten luo. Oli sapatti, kun Jeesus teki tahnan ja avasi miehen silmät.

Sapatti tarkoitti viikoittaista lepopäivää, jolloin ei saanut tehdä mitään työtä. Fariseukset suuttuivatkin juuri siitä, että heidän mielestään Jeesus rikkoi sapattikäskyä antamalla sokealle miehelle näön. He katsoivat, että auttaessaan tätä miestä Jeesus teki työtä, rikkoi sapattikäskyä, ja samalla Jumalan antamaa käskyä ”pyhitä lepopäivä”.

Fariseukset olivat lukeneet Vanhan testamentin kirjoja ahkerasti. Silti he eivät tässä tapauksessa ymmärtäneet sen kokonaisuutta. He olivat kyllä lukeneet aivan oikein, että Jumala oli käskenyt ihmiselle viikoittaisen lepopäivän kaikesta työstä. Se meille kerrotaan muun muassa Toisen Mooseksen kirjan luvun 20 jakeissa 8–11:

Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

Jumala itse kieltää tässä työn tekemisen lepopäivänä, eli sapattina. Jumala kuitenkin tarkoitti tässä kaikenlaista normaaliin työhön kuuluvaa ahkerointia ja itsensä ylimääräistä rasittamista. Jumala ei kieltänyt auttamasta apua tarvitsevaa ihmistä myös sapattina. Jumala ei käskenyt, että sapattina apua tarvitsevalle ihmiselle pitäisi sanoa kylmästi ”pahoittelut, en voi auttaa koska on sapatti”.

Fariseukset olisivat voineet tämän asian ymmärtää paremmin, jos he olisivat muistaneet, mitä Sakarjan kirjan luvun 7 jakeissa 9–10 sanotaan:

»Näin sanoo Herra Sebaot:

– Tuomitkaa oikein,

osoittakaa toinen toisellenne

hyvyyttä ja laupeutta.

Leskeä ja orpoa,

muukalaista ja köyhää

älkää sortako,

älkää suunnitelko pahaa

toinen toisellenne.

Jumala käski auttamaan toisia ihmisiä. Sen lisäksi Hän käski osoittamaan jokaiselle ihmiselle hyvyyttä ja laupeutta, tuomitsemaan oikein. Jumala halusi kyllä, että lepopäivästä pidettiin kiinni, mutta niin että lepopäivänäkin lähimmäistä rakastettiin ja autettiin.

Valitettavasti fariseukset eivät tätä ymmärtäneet, kun kuulustelivat sokeana syntynyttä miestä, ja kieltäytyivät uskomasta Jeesuksesta mitään hyvää. Uskon tosin, että heillä oli myös kateus taustalla. He olivat Jeesukselle kateellisia, koska moni piti Hänestä, ja koska Jeesus pystyi auttamaan ihmisiä silloinkin, kun fariseukset eivät siihen pystyneet. Sen lisäksi he pelkäsivät, että Jeesus haluaisi itselleen fariseusten, eli juutalaisten lainoppineiden, maallisen vallan. Siitä Jeesus ei kuitenkaan ollut kiinnostunut. Mutta koska he olivat kateellisia Jeesukselle ja pelkäsivät Häntä, he etsivät Jeesuksesta vikoja, joista arvostella Häntä. Valitettavan usein myös meillä asia menee samalla tavalla: jos olemme toiselle ihmiselle kateellisia, etsimme hänestä vikoja, että voisimme arvostella häntä.

Sokea mies, jolle Jeesus antoi näön, sen sijaan uskoi Jeesukseen. Kun Jeesus antoi hänelle näön, miehessä syntyi rakkaus ja kiitollisuus Jeesusta kohtaan. Kun näön saanut mies sai kuulla, että Jeesus on Ihmisen Poika, mies antoi elämänsä Jeesukselle ja alkoi seurata Häntä. Näön saanut mies sai ensin kohdata Jeesuksen, ja kokea Hänen rakkautensa ja apunsa. Siitä heräsi miehessä rakkaus Jeesusta kohtaan, ja halu seurata Häntä.

Niin se usko syntyy myös tänä päivänä: ei siitä, että joku käskee ihmistä seuraamaan Jeesusta, vaan siitä, kun ihminen saa itse tavalla tai toisella kokea Jeesuksen rakkauden. Kun ihminen ymmärtää, että Jeesus rakastaa Häntä. Kun ihminen ymmärtää, että Jeesus on kuollut ristiinnaulittuna hänen syntiensä puolesta, että hän pääsisi kuoltuaan Iankaikkiseen elämään Jumalan luokse. Kun ihminen ymmärtää, että Jeesus myös nousi kuolleista, koska Hän oli kuolemaa ja pahaa vahvempi. Tästä rakkaudesta me saamme sitten kertoa toinen toisellemme. Emme saa pakottaa ketään uskomaan, mutta meidän tulee sanoin ja teoin kertoa Jeesuksen rakkaudesta jokaista ihmistä kohtaan, ei pakottaen ketään Jeesuksen luokse, mutta tarjoamalla sitä mahdollisuutta jokaiselle halukkaalle.

15. Sunnuntai helluntaista (aiheena Kiitollisuus) saarna 6.9.2026

Joh. 5:1–15

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 5

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Saarna

Betesdan altaalla oli mies, joka oli kärsinyt sairaudesta jo 38 vuotta. 38 vuoden ajan hänen oli ollut vaikea liikkua lähes ollenkaan, oli monet vuodet joutunut olemaan vuodematolla. Vaikka miehen vieressä oli allas, johon pääsemällä mies olisi voinut parantua, ei hän sinne päässyt. Hän ei päässyt sinne vaikean liikkumisensa vuoksi, ja koska kukaan ei auttanut häntä sinne.

Evankeliumitekstissä kerrotaan, että se parantui, joka ensimmäisenä ehti kuohuvaan altaaseen. Betesdan altaan vierellä oli monia muitakin sairaita, mutta aina joku heistä oli tätä miestä nopeampi. Aina joku muu ehti ensin altaalle. Ehkäpä heillä oli myös läheisiä ihmisiä, jotka auttoivat heitä pääsemään ensimmäisenä altaalle. Mutta tätä 38 vuotta sairastanutta miestä ei kukaan auttanut. Kukaan hänen mahdollisista perheenjäsenistänsä tai ystävistä ei häntä auttanut.

Niin tämä mies oli vuosi toisensa jälkeen joutunut katsomaan, miten muut pääsivät altaalle, parantuivat siinä, mutta ei hän. Hän joutui vuodesta toiseen katsomaan, miten muita autettiin pääsemään altaaseen, mutta ei häntä. Hän joutui vuodesta toiseen elämään vuodematolla, samalla kun moni muu altaassa parani. Uskon, että miehellä oli sydämeen syntynyt vihaa, kateutta ja katkeruuttakin tämän vuoksi. Uskon, että mies tunsi vihaa sitä, miten hän ei parantunut mutta moni muu parantui. Uskon, että mies tunsi kateutta siitä, miten montaa muuta ihmistä autettiin pääsemään altaalle, tai sitten he pääsivät sinne ”omin voimin”. Uskon, että tämä kaikki oli tuonut katkeruuden tunnetta miehen sydämeen. Sekä fyysinen että henkinen pahoinvointi oli hänellä varmasti voimakasta.

Mutta sitten mies tapasi Jeesuksen. Luen Johanneksen evankeliumin luvusta 5 jakeen 6:

Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?»

Kun Jeesus näki huonosti voivan miehen, Hän meni tämän luokse. Hän meni tämän luokse, ja kysyi: tahdotko tulla terveeksi? Mutta miksi Jeesus sitä kysyi? Eikö se ollut itsestään selvää, että mies halusi parantua ja tulla terveeksi? Ei kai mies halunnut olla ikuisesti vuodematolla. Eikö hän ilman muuta olisi valinnut terveyden sairautensa asemesta?

Jeesus ei kuitenkaan kysymyksellään viitannut pelkästään miehen liikkumisvaikeuksiin. Jeesus ei tarkoittanut vain fyysistä terveyttä. Jeesus tarkoitti ainakin kahta muuta asiaa sen lisäksi.

Ensinnäkin Jeesus kysyi, halusiko mies päästä vapaaksi vihasta, kateudesta ja katkeruudesta, joita hän sydämessään kantoi? Halusiko mies sydämeen enemmän rakkautta ja iloa, ja vähemmän vihaa ja kateutta? Halusiko mies voida paremmin paitsi fyysisesti, myös henkisesti?

Toiseksi Jeesus kysyi, halusiko mies tulla ”lopullisesti” terveeksi. Toisin sanoen halusiko mies tulla terveeksi synnin vaivasta, kaikesta siitä, mitä pahaa ja tuhoa synti saa ihmisessä aikaan. Synti nimittäin tekee meistä jokaisen sairaaksi, se on vakavampi sairaus kuin yksikään fyysinen sairaus tai mielenterveysongelma, niin kamalia kuin ne ovatkin.

Moni fyysinen sairaus, kuten syöpä, voi johtaa kuolemaan. Myös mielenterveysongelmat voivat johtaa kuolemaan esimerkiksi itsemurhan kautta. Nämä ovat molemmat kamalia asioita, joista me ihmiset syystäkin kannamme huolta. Jos läheisemme kärsii fyysisestä sairaudesta, tai pahoista mielenterveysongelmista, on aivan Jumalan tahdon mukaista, että olemme hänestä huolissamme. Jumala myös toivoo, että rukoilemme hänen puolestansa.

Silti kaikista pahin sairaus on synti. Siinä missä fyysinen sairaus tai mielenterveysongelmat voivat aiheuttaa meille kuoleman, synti aiheuttaa sen varmasti. Synti johtaa meidät ihmiset varmaan kuolemaan. Siinä missä fyysinen sairaus ja mielenterveysongelmat voivat johtaa fyysiseen kuolemaan, synti johtaa meidät sekä fyysiseen että hengelliseen kuolemaan. Hengellinen kuolema on ikuinen ero Jumalasta ja Hänen rakkaudestansa. Hengellinen kuolema on kadotus, ikuinen rangaistus synneistämme, mihin me joudumme, ellemme saa meissä asuvaan syntiin, sisäiseen pahuuteen, parantavaa lääkettä.

Ihminen on keksinyt moniin sairauksiin parantavan lääkkeen. Mielenterveysongelmia voidaan usein varsin hyvin hoitaa monipuolisen keskusteluavun ja myös lääkityksen avulla. Fyysisiin sairauksiin ja mielenterveysongelmiin ihminen on keksinyt erilaisia lääkkeitä, ja hoitokeinoja. Mutta onko ihminen keksinyt parantavaa lääkettä syntiin, tai kuolemaan ja kadotukseen, mihin synti ihmisen vie?

Me ihmiset haluaisimme kyllä uskoa, että olemme keksineet lääkkeen synnin vaivaan. Haluaisimme uskoa, että voimme ”parantua” synnistä olemalla riittävän hyviä ihmisiä. Jos me teemme tarpeeksi paljon hyviä tekoja, rakastamme lähimmäistä ja autamme toisia, eikö se ”paranna” meidät synnistä? Tai jos rukoilemme, luemme Raamattua tai käymme kirkossa, eikö se ”paranna” meidät synnistä?

Mutta voimmeko me koskaan olla omin voimin synnistä vapaita? Se riippuu siitä, mikä on syntiä. Luetaan tähän liittyen Matteuksen evankeliumin viidennestä luvusta jakeet 27–28:

»Teille on opetettu tämä käsky: ’Älä tee aviorikosta.’ Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.

Jeesus opettaa tässä, että Jumalan silmissä aviorikos ei tapahdu vain silloin, kun aviopuoliso pettää puolisoaan toisen ihmisen kanssa. Myös silloin, kun avioliiton ulkopuolella olevaa ihmistä katsotaan himoiten, on aviorikos Jumalan silmissä tapahtunut. Ja tämä opettaa meille paljon synnin luonteesta: syntiä ei ole vain se, kun me teemme pahoja ja itsekkäitä tekoja. Syntiä on myös kaikki pahat ja itsekkäät sanat. Syntiä on myös kaikki pahat ja itsekkäät ajatukset. Syntiä on myös kaikki se rakkaudettomuus, itsekkyys ja kylmyys, jota me sydämessä kannamme.

On kyllä oikein, että me yritämme elää Jumalan tahdon mukaisesti. On oikein, että yritämme rakastaa toisia ihmisiä, ja välttää synnin tekemistä. On oikein, että me käymme kirkossa, rukoilemme ja luemme Raamattua. Mutta ei mikään näistä paranna meitä synnistä. Ei mikään näistä pelasta meitä kuolemalta ja kadotukselta, mihin synti meidät vie. On vain yksi lääke syntiin, eikä sitä ole ihminen keksinyt. On yksi parantava lääke, joka pelastaa meidät kuolemalta ja kadotukselta, mihin synti meidät vie.

Kaikki ne synnit, joita teemme, ja kaiken sen pahan ja itsekkään, mitä meidän sisimmässämme on, Jeesus otti kantaakseen. Jeesus päätti suostua siihen, että Hänet ristiinnaulitaan. Hänet ristiinnaulittiin, vaikka Hän olikin täysin viaton ja synnitön. Kun Hänet ristiinnaulittiin, Hän kantoi kaikki ne synnit, joita me ihmiset, ja koko ihmiskunta, on tehnyt. Kaikki ne rakkaudettomat ja pahat tekomme, sanamme, ajatuksemme ja sydämemme pahuuden, Hän kantoi ristillä. Kaikista niistä Hän kärsi rangaistuksen meidän puolestamme, kun Hän kuoli Golgatan ristillä noin 2000 vuotta sitten.

Kun Jeesus kuoli, samalla Jumalan silmissä hinta meidän kaikista synneistämme oli maksettu. Jeesus maksoi ne puolestamme. Ja onneksi Jeesus myös nousi kuolleista kolmantena päivänä. Se ei tarkoita sitä, että Jeesus kärsi synneistämme rangaistuksen vain hetkellisesti. Ei, Hän sovitti syntimme, ja se sovinto pysyy voimassa. Mutta sitä Jeesuksen ylösnousemus tarkoittaa, että Jeesus oli syntiä ja kuolemaa vahvempi. Jeesus ei voinut olla kuin hetken kuolleena, koska Hän oli kuolemaa vahvempi, eikä sitä paitsi ollut tehnyt mitään väärää.

Mutta palatkaamme nyt Betesdan altaan vierellä olevan miehen luokse. Jeesus oli kysynyt häneltä, tahtoisiko tämä tulla terveeksi. Luetaan Johanneksen evankeliumin viidennen luvun jakeista 7–9, niin saamme tietää, mitä sitten tapahtui:

Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.» Jeesus sanoi hänelle: »Nouse, ota vuoteesi ja kävele.» Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.

Mies toi Jeesuksen eteen kaiken sen pahan olon, mikä hänellä oli. Pahan olon ja tuskan siitä, että kukaan ei auttanut häntä. Hänet oli jätetty yksin, ja se oli täyttänyt hänen sydämensä surulla, vihalla, kateudella ja katkeruudella. Kaiken tämän mies toi Jeesuksen eteen. Ja Jeesus paransi hänet. Jeesus ei vienyt miestä altaalle, sen sijaan hän sanoi: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele”. Ja Jeesuksen sanat paransivat miehen heti. Jeesuksen rakastavat ja parantavat sanat auttoivat miestä.

Jeesus paransi miehen fyysisen sairauden, mutta sen lisäksi Jeesus paransi miehen vihasta ja katkeruudesta. Sen lisäksi Jeesus paransi hänet synnin sairaudesta antamalla uskon lahjan. Myöhemmin mies sanookin saman luvun jakeessa 15:

Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Jeesus paransi miehen, koska Hän rakasti miestä, ja halusi auttaa. Vaikka kukaan muu ei miestä auttanut, Jeesus auttoi. Jeesuksen rakkaus paransi miehen. Raamattu ei meille tätä paljasta, mutta toivottavasti mies myös uskoi elämänsä loppuun asti Jeesuksen henkilökohtaisena Pelastajanaan. Toivottavasti mies piti Jeesuksesta elämänsä loppuun asti kiinni. Jos hän sen teki, silloin hän pääsi kuoltuaan Taivaaseen häntä suuresti rakastavan Jumalan luokse.

Myös meidät Jeesus haluaa parantaa. Myös meidät Jeesus haluaa pelastaa synnin ja kuoleman vallasta, mihin meissä asuva synti muuten vie. Myös meiltä Jeesus kysyy, tahdommeko tulla terveiksi. Joskus Jeesus myös edelleen parantaa ihmisiä fyysisistä sairauksista, lääketieteen tai ihmeparantumisen kautta. Joskus, mutta ei aina. Aina Jeesus ei paranna fyysisestä sairaudesta.

Mutta aina Jeesus parantaa meidät, ennemmin tai myöhemmin, vihasta, kateudesta ja katkeruudesta, jos me tulemme Hänen luokseen ja pyydämme Häntä sen tekemään. Ja aina Jeesus parantaa meidät synnin sairaudelta, jos me suostumme ottamaan Jeesukseen elämäämme. Jos me suostumme uskomaan, että Jeesus kärsi rangaistuksen kaikista synneistämme. Jos me suostumme uskomaan, että Jeesukseen uskomalla me pääsemme ikuiseen elämään, meitä valtavasti rakastavan Jumalan luokse. Siellä sitten meillä ei ole mitään sairauksia, surua, murhetta tai pahaa oloa. Siellä me olemme ikuisesti täydellisen rakkauden, Taivaan Isän, Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen, luona.

14. Sunnuntai helluntaista (aiheena Lähimmäinen) saarna 30.8.2026

1. Sam. 24:9–12, 17–21

Ensimmäisestä Samuelin kirjasta, luvusta 24

Daavid tuli ulos luolasta ja huusi Saulin perään: ”Herrani, kuningas!” Kun Saul kääntyi katsomaan taakseen, Daavid kumartui kunnioittavasti maahan saakka ja sanoi Saulille: ”Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’? Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.
Kun Daavid lopetti puheensa, Saul sanoi: ”Poikani Daavid, sehän on sinun äänesi!” Ja Saul puhkesi itkuun ja sanoi Daavidille: ”Sinä olet oikeassa, minä väärässä! Olet tehnyt minulle pelkkää hyvää, mutta minä olen maksanut sen sinulle pahalla. Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää. Kun Herra luovutti minut sinun käsiisi, et tappanut minua. Kun joku kohtaa vihollisensa, hän ei päästä tätä suosiolla pois. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi.”

Saarna

Miksi Saul halusi tappaa Daavidin? Miksi Daavid ei tappanut Saulia, vaikka hän sai siihen tilaisuuden? Mistä Daavid sai voiman vastata Saulin vihaan rakkaudella? Muun muassa näitä kysymyksiä käsittelen nyt saarnassani.

Luen nyt Samuelin kirjan luvusta 24 jakeet 1–3, jotka avaavat meille päivän ensimmäisen lukukappaleen taustoja:

Daavid lähti liikkeelle ja asettui En-Gedin vuorille. Kun Saul palasi filistealaisia vastaan tekemältään sotaretkeltä, hänelle kerrottiin, että Daavid oli En-Gedin autiomaassa. Silloin Saul otti mukaansa Israelista kolmetuhatta valiosoturia ja lähti etsimään Daavidia ja hänen miehiään Kauriskallioiden itäpuolelta.

Miksi Saul etsi Daavidia? Jotta hän voisi tappaa Daavidin. Miksi Saul halusi tappaa Daavidin? Samasta syystä, miksi aikanaan maailman ensimmäinen murha tapahtui, kun Kain tappoi Abelin: kateudesta. Saul oli kateellinen Daavidille, koska Daavid nautti Israelin kansan silmissä valtavaa suosiota. Siitä asti, kun Daavid oli tappanut Israelin viholliskansan filistealaisten jättiläisen, Goljatin, Daavid oli ollut Saulia suositumpi.

Sen lisäksi Saul näki, miten Jumala siunasi Daavidia monin eri tavoin: terveydellä, huolenpidolla ja muiden ihmisten arvostuksella. Daavid uskoi Jumalaan, noudatti Hänen tahtoaan elämässään ja parhaansa mukaan eli uskoa todeksi rakastamalla muita ihmisiä. Saul sen sijaan oli toistuvasti rikkonut tahallaan Jumalan tahtoa, minkä vuoksi Saulin oma elämä oli mennyt huonoon suuntaan. Paha henki kiusasi Saulia toistuvasti, ja Jumalan tahdon tahallinen rikkominen oli vienyt Saulin kauas Jumalan luota.

Saulilla ei ollut elämässään Jumalan siunausta, varjelusta ja huolenpitoa. Saul oli päättänyt niistä luopua, kun hän toistuvasti rikkoi Jumalan tahtoa vastaan. Tietenkin jokainen ihminen Jumalan tahtoa rikkoo, mutta ratkaisevaa on, että Saul ei katunut syntejään ja palannut Jumalan luokse Häneltä anteeksiantoa pyytäen. Sen sijaan Saul pysyi kiinni Jumalan tahdon vastaisessa elämäntavassaan, ja sen seurauksena hän voi äärimmäisen huonosti.

Sen seurauksena hänen sydämensä täytti vähitellen viha, kateus ja katkeruus. Lopulta se kaikki oli kasvanut Saulin sydämessä niin suureksi, että hän vainoharhaisesti syytti pahasta olostaan Daavidia ja halusi tappaa hänet. Saul teki Daavidista syntipukin Saulin omalle pahalle ololle, sen sijaan että olisi ottanut vääristä teoistaan vastuun, tehnyt niistä parannusta ja palannut armollisen Jumalan luokse.

Voi, miten voimakkaita tunteita nuo viha, kateus ja katkeruus ovatkaan. Miten ne edelleen meitä ihmisiä helposti orjuuttavat. Jos me jatkuvasti elämme Saulin tavoin synnissä, ajattelemme vain itseämme ja rikomme tahallamme Jumalan tahtoa, mekin voimme huonosti. Jumalan tahdon vastainen elämä ei koskaan tuo elämään mitään muuta kuin murhetta ja tuhoa.

Mutta palatkaamme nyt Saulin ja Daavidin luokse. Saul yritti toistuvasti tappaa Daavidia. Mutta Daavidilla olisi ollut tilaisuus kostaa. Luen nyt Ensimmäisen Samuelin kirjan luvun 24 jakeet 4–7:

Tien varressa oli lammastarhoja ja luola, ja tultuaan niiden kohdalle Saul meni luolaan tarpeilleen. Mutta Daavid ja hänen miehensä istuivat luolan perällä. Miehet sanoivat Daavidille: »Nyt on tullut se päivä, josta Herra on sanonut sinulle: ’Minä jätän vihollisesi sinun käsiisi, niin että voit tehdä hänelle mitä tahdot.’» Silloin Daavid meni ja leikkasi salaa palasen Saulin viitan liepeestä. Mutta sen tehtyään hän sai piston sydämeensä ja sanoi miehilleen: »Herra varjelkoon minua tekemästä tällaista kuninkaalleni, Herran voidellulle! Varjelkoon Herra minua kohottamasta kättäni häntä vastaan, sillä hän on Herran voideltu!»

Daavid harkitsi Saulin tappamista, ehkä hänellä oli myös jonkin aikaa halu kostaa Saulille. Daavid ei kuitenkaan heti lähtenyt toimimaan mahdollisen kostonhalunsa mukaan, vaan varovasti ensin ”vain” leikkasi Saulin viitasta palasen. Mutta sen tehtyään Daavid ymmärsi: ei hän voi tappaa Saulia. Hänellä ei ole siihen oikeutta. Vaikka Saul oli yrittänyt tappaa Daavidia, ei se antanut Daavidille oikeutta kostaa. Saulin synti ei antanut Daavidille lupaa tehdä syntiä. Daavid myös ymmärsi, että Jumala itse oli valinnut Saulin Israelin kuninkaaksi, sitä hän tarkoitti kutsuessaan Saulia Israelin voidelluksi.

Vaikka Saul olikin epäonnistunut kaikin tavoin Israelin kuninkaana, jos ei kansan niin ainakin Jumalan silmissä, silti hän oli Jumalan valitsema kuningas. Daavid kyllä tiesi, että hänestä tulisi Israelin seuraava kuningas. Profeetta Samuel oli Jumalan tahdosta jo aiemmin voidellut Daavidin Israelin kuninkaan tehtävään. Mutta Daavid ymmärsi, että hänen tehtävänsä ei ollut tappaa Saulia ja lopettaa hänen kuninkuuttansa. Se tehtävä kuului vain ja ainoastaan Jumalalle.

Jumala antoi Daavidille tämän ymmärryksen, rauhan sydämeen ja jopa rakkauden Saulia kohtaan. Jumalan voimalla Daavid pystyi sanomaan Saulille lempeät, rakkaudelliset mutta myös rehelliset sanat. Luen nyt Ensimmäisen Samuelin kirjan luvusta 24 jakeet 11–12:

Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.

Daavid kertoi, että ei aio tehdä Saulille pahaa. Samalla hän kertoi, että Saul oli todellakin tehnyt väärin Daavidia kohtaan. Daavidin anteeksianto Saulia kohtaan ei muuttanut Saulin tekoa oikeaksi. Luetaan myös samasta luvusta jakeet 13–16:

Herra olkoon tuomarina meidän välillämme. Hän kostakoon sinulle minun puolestani, mutta minä en sinuun koske. Sanoohan vanha sananlaskukin: ’Paha on pahoista peräisin.’ Minä en sinuun koske! Ja kenen perään Israelin kuningas on lähtenyt? Ketä sinä ajat takaa? Koiran raatoa, yhtä vaivaista kirppua! Herra olkoon tuomarina ja jakakoon meille oikeutta. Hän saa tutkia minun asiani ja puhua puolestani, ja hän on ratkaiseva riidan minun hyväkseni.»

Daavid tiesi, että Jumala ei hyväksynyt Saulin syntiä Daavidia kohtaan. Daavid halusi oikeudenmukaisuuden toteutuvan asiassa, mutta Jumalan oikeudenmukaisuuden. Daavid ei ottanut Jumalan lakia omiin käsiinsä, vaan luotti siihen, että oikeudenmukainen Jumala kyllä huolehtii Daavidista ja antaisi vielä Saulille rangaistuksen. Toisaalta näillä sanoilla Daavid myös yritti saada Saulia palaamaan Jumalan luokse. Daavid toivoi, että muistutus oikeudenmukaisesta Jumalasta ja Hänen oikeudenmukaisesta tuomiostaan saisi Saulin ymmärtämään, että Daavidin tavoin hänkin tarvitsi Jumalan anteeksiantoa. Hänenkin tulisi tunnustaa Jumalalle olevansa syntinen, ja pyytää Jumalaa antamaan se kaikki anteeksi.

Ja hetkellisesti Saul katuikin syntejään Daavidia kohtaan. Hetkellisesti hän katui niitä, pyysi anteeksi, tunnusti että Daavidista tulee vielä Jumalan tahdon mukaisesti Israelin kuningas. Valitettavasti Saulin katumus kesti vain hetken. Myöhemmin hän antoi taas vihan, kateuden ja katkeruuden vallata itsensä. Myöhemmin hän taas vainosi Daavidia ja yritti tappaa hänet. Hän ei luopunut vihastaan, eikä tuonut sitä häntä silloinkin rakastavan Jumalan luokse. Hän hylkäsi Jumalan rakkauden ja anteeksiannon, jotka voivat pahimmankin vihan ja katkeruuden parantaa ihmisestä. Sen sijaan hän valitsi vihassa ja katkeruudessa elämisen. Ja lopulta se johti hänet yksinäiseen kuolemaan sodassa filistealaisia vastaan.

Silti Daavid teki oikein, kun hän antoi Saulille anteeksi, ja yritti auttaa häntä luopumaan vihasta ja katkeruudesta. Jos Saul olisi palannut Jumalan luokse ja tunnustanut Hänelle syntinsä, silloin Jumala olisi auttanut Saulia paranemaan vihasta ja katkeruudesta. Niin kuin Jumala oli auttanut Daavidia luopumaan kostonhalusta Saulia kohtaan.

Daavidkin tunsi sydämessään usein vihaa, varmasti myös kateutta ja katkeruutta. Mutta hän toi ne Jumalalle, ja uskoi Jumalan täydelliseen oikeudenmukaisuuteen. Daavid uskoi Jumalan olevan samaan aikaan rakastava, että oikeudenmukainen. Daavid uskoi kaikkeen, mitä Jumala Daavidille lupasi. Ja samalla Daavid, joskin tietämättään, uskoi Jeesukseen. Jeesuksessa toteutui samaan aikaan Jumalan rakkaus syntistä ihmistä kohtaan, ja Jumalan oikeudenmukainen rangaistus syntiä kohtaan. Golgatan ristillä Jeesus kärsi rangaistuksen meidän kaikkien, siis aivan kaikkien, ihmisten synneistä. Myös kaikista Daavidin ja Saulin synneistä Jeesus kärsi rangaistuksen.

Jeesus kärsi rangaistuksen myös kaikesta vihasta, kateudesta ja katkeruudesta, mitä meillä ihmisillä on. Ja Jeesus tarjoaa meille ulos pääsyä niistä. Jeesus kutsuu meitä tänäänkin luokseen. Tänäänkin Jeesus kutsuu meitä tuomaan Hänelle kaiken vihan, kateuden ja katkeruuden, mitä meillä sydämessä on. Tänäänkin Jeesus muistuttaa meitä siitä, että Hän voi parantaa meidät siitä. Hän on kärsinyt niistä rangaistuksen, ja Hän on jo kärsinyt rangaistuksen myös kaikesta siitä pahasta, mitä toiset ihmiset ovat meille tehneet. Tai mitä me olemme toisille ihmisille tehneet.

Daavid ei omalla voimallaan antanut Saulille anteeksi ja rakastanut Häntä, vaan Jumalan voimalla. Hän uskoi Jumalan rakkauteen ja oikeudenmukaisuuteen, ja se antoi Daavidille lähimmäisen rakkauden myös Saulia kohtaan. Meidänkään ei omalla voimalla tarvitse antaa toisille ihmisille anteeksi tai rakastaa toisia. Sen sijaan me voimme ottaa vastaan Jeesuksen rakkauden ja armon meitä kohtaan. Ja jos sen teemme, Jeesus itse poistaa pikkuhiljaa sydämestämme Jumalan tahdon vastaista vihaa, kateutta ja katkeruutta.

Jeesus itse antaa meille voimaa rakastaa ja antaa anteeksi. Ja Jeesus vie meidät Iankaikkiseen elämään, missä saamme nähdä myös Daavidin, ja yhdessä hänenkin kanssaan iloita ikuisesti Jumalan luona, missä ei ole enää mitään vihaa, kateutta tai katkeruutta.

11. Sunnuntai helluntaista (aiheena etsikkoaikoja) saarna 9.8.2026

Jer. 6:16–19

Jeremian kirjasta, luvusta 6

Näin sanoo Herra:
- Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa,
ottakaa oppia menneistä ajoista!
Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä,
niin löydätte rauhan.
Näin sanoin,
mutta te vastasitte: ”Emme kulje!”
Minä asetin teidän turvaksenne myös vartiomiehiä
ja sanoin teille:
Kuunnelkaa torven ääntä!
Mutta te vastasitte: ”Emme kuuntele!”
”Kuulkaa nyt, kansat! Te kaikki, jotka olette koolla, pankaa merkille, mitä nyt tapahtuu. Kuule, maa! Minä tuon onnettomuuden tälle kansalle - se on seuraus sen omista pahoista ajatuksista. Se ei ole totellut minun sanojani, ja lakini se on hylännyt.”

Saarna

Kuka on tuo Jeremia? Mitä tuossa tekstissä tapahtuu? Mitä tekemistä Jeremian kirjalla on Jeesuksen kanssa? Näitä kysymyksiä ehkäpä mietit. Jos mietit, hyvien ja tärkeiden kysymysten äärellä olet. Näitäkin kysymyksiä käymme saarnassa läpi.

Jeremia oli yksi Jumalan tahdon ilmoittajista, profeetoista. Hän toimi profeettana noin vuosina 627–587 eKr. Jumala itse kutsui Jeremian tehtävään. Luen teille Jeremian kirjan ensimmäisestä luvusta jakeet 4–10:

Minulle tuli tämä Herran sana:

– Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin,

minä valitsin sinut.

Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan,

minä pyhitin sinut omakseni

ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.

Mutta minä vastasin: »Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!» Silloin Herra sanoi:

– Älä sano, että olet nuori,

vaan mene, minne ikinä sinut lähetän,

ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua.

Älä pelkää ketään,

sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi

ja suojelen sinua.

Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle:

– Minä annan sanani sinun suuhusi.

Minä asetan sinut tänä päivänä

kansojen ja valtakuntien yläpuolelle.

Sinun tulee repiä ja särkeä,

tuhota ja hävittää,

rakentaa ja istuttaa.

Ennen kuin Jeremia oli edes syntynyt, oli Jumala jo valinnut hänet tehtävään. Jumala valitsi hänet profeetakseen, Jumalan tahdon välittäjäksi. Myös Jeesuksella oli jo ennen syntymäänsä Jumalan antama tehtävä. Jo aikojen alussa Jumala oli valinnut, että Jeesus Kristus syntyisi ihmiseksi maailmaan, ja pelastaisi ihmiskunnan sen synneistä.

Jeremian tuli monissa paikoissa ympäri Israelia kertoa Jumalan tahdosta ja suunnitelmista. Myös Jeesus kertoi monissa paikoissa ympäri Israelia Jumalan tahdosta ja suunnitelmasta, miten Jeesuksen kautta Jumala pelastaisi jokaisen, joka suostuu tulla Jumalan pelastamaksi.

Israelin kansa oli satoja vuosia palvonut jatkuvasti kaikenlaisia muiden kansojen epäjumalia. Se oli valtava synti ja epäkiitollisuuden osoitus Jumalaa kohtaan, joka oli alusta asti huolehtinut, suojellut ja auttanut Israelin kansaa kaikin tavoin. Monia sen syntejä Hän oli sille antanut kärsivällisesti anteeksi. Sitä paitsi epäjumalanpalvonta johtaa aina lopulta itsekkääseen elämäntapaan, eikä Israelin kanssa ollut tässä mikään poikkeus. Tosin ei ole sekään, jos me palvomme epäjumalia oikean Jumalan asemesta.

Jeremia kertoi sitten 40 vuoden ajan ympäri Israelia Jumalan armosta ja tuomiosta, jos armo ei kelpaisi. Jos kansa hylkäisi epäjumalansa ja palaisi Jumalan luokse syntejään katuen, Jumala antaisi kaiken anteeksi ja huolehtisi Israelin kansasta. Myös Jeesus julisti noin 2000 vuotta sitten maan päällä ollessaan, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa kaikki syntinsä anteeksi. Kaikki olisi silloin hyvin ihmisen ja Jumalan välillä.

Jumala toivoi yli kaiken, että Israelin kansa hylkäisi epäjumalansa ja palaisi Jumalan luokse, niin kuin myös Jeremia toivoi. Mutta jos kansa ei kääntyisi, Jumalan olisi pakko sallia Jerusalemin valloitus ja tuhoutuminen. Ja jos me nykyajan ihmiset emme ota vastaan Jeesuksen tarjoamaa syntien sovitusta, Jumalan on pakko antaa meidän viedä itsemme ikuiseen kuolemaan ja kadotukseen.

Jeremia teki parhaansa profeettana, uskollisesti seurasi Jumalan tahtoa ja varoitti Israelin kansaa. Hänet yritettiin monesti hiljentää, jopa muiden profeettojen toimesta, mutta hän oli uskollinen Jumalan antamalle tehtävälle. Myös Jeesus myöhemmin teki maan päällä Jumalalle uskollisena tehtävää, joka Hänelle oli annettu. Häntäkin yritettiin useita kertoja hiljentää, jopa hänen omien opetuslastensa toimesta, mutta Jeesus pysyi uskollisena Jumalalle.

Jeremia oli herkkä ja kiltti mies, ja tehtävä särki monesti hänen sydämensä. Ihmisten pahuus ja kieltäytyminen palata armollisen Jumalan luokse usein ahdisti häntä suuresti. Silti hän sitä suoritti, olkoonkin että välillä hän hetkeksi sen lopetti. Myös Jeesuksen valtasi usein suru ihmisten pahuuden tähden, ja sen tähden, että moni torjui Jeesuksen tarjoaman anteeksiannon.

Luen uudelleen päivän lukukappaleen sanat, Jeremian kirjan kuudennesta luvusta jakeet 16–19:

Jeremia kertoo tässä Jumalan sanat Israelin kansalle. Jumala kehottaa siinä oppimaan menneistä ajoista. Jumala kehotti muistamaan ne kaikki kerrat, kun Jumala oli siunannut ja auttanut. Myös ne kerrat, kun Israelin kansa oli rikkonut Jumalan tahtoa vastaan ja miten siitä ei kertaakaan seurannut mitään hyvää. Esimerkiksi kultaisen sonnipatsaan palvonta erämaassa aikanaan oli johtanut Israelin kansan vain sisäiseen kaaokseen ja monen ihmisen kuolemaan. Myös meidän on tärkeä kysyä itseltämme: milloin Jumalan tahdon rikkominen ja epäjumalien palvonta, on se sitten ollut toinen jumala, päihteet tai vaikkapa raha, on oikeasti tehnyt meille pitkällä aikavälillä mitään hyvää? Hetkellistä iloa ehkä, mutta oikeasti mitään pidempi aikaista hyvää? Tuskinpa.

Jeremia julisti 40 vuotta Jumalan tahdosta Jumalan antamin keinoin, mutta silti Israelin kansa ei luopunut epäjumalistaan. Lopulta Babylonian kuningas Nebukadnessar valloitti Jerusalemin, ja vei sen pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Jumala antoi Israelin kansalle sitä ennen paljon aikaa, satoja vuosia palata Jumalan luokse, mutta lopulta Hän antoi Nebukadnessarin valloittaa Jerusalem. Mitään pahaa maailmassa ei tapahdu Jumalan sitä sallimatta, myös Jerusalemin valloituksen Jumala salli.

Mutta mitä tämä kaikki kertoo meille? Mitä tekemistä tällä kaikella on meidän elämämme kanssa? No, meidän on tärkeä ymmärtää, että Jumalan hylkääminen tuo lopulta vain kurjuutta elämään.

Meidän on tärkeä muistaa, että Jumala ei ole pelkästään rakastava ja armollinen. Sitäkin, mutta Hän on myös oikeudenmukainen, syntiä ja kaikenlaista väärää vihaava. Jumala vihaa sitä, kun palvomme epäjumalia. Hän vihaa sitä osittain siksi, että sillä me loukkaamme Häntä. Hän vihaa sitä myös siksi, koska Jumala tietää, että epäjumalia palvomalla me tuhoudumme. Sekä maanpäällisen elämän aikana kärsimme siitä, ja joudumme lopulta ikuiseen kadotukseen, jos epäjumalia palvomme.

Koska Jumala rakastaa meitä, Hän vihaa sitä, että me satutamme itseämme ja toisiamme. Ajatus meidän ikuisesta kuolemastamme ja kadotuksesta kauhistuttaa Jumalaa. Jumalan viha ei kumoa Hänen rakkauttaan, päinvastoin Jumalan viha todistaa, että Hän rakastaa meitä. Hän rakastaa meitä, ja siksi tuntee vihaa, kun satutamme itseämme ja toisiamme. Rakkauden vastakohtana ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Jos Jumala ei välittäisi siitä, että me rikomme itseämme ja toisiamme, teemme monella tapaa meille haitallisia valintoja, ei Hän silloin rakastaisi meitä.

Mutta onneksi meille on tarjolla ihana evankeliumin ilo. Jeesus Kristus kuoli noin 2000 vuotta sitten Golgatan ristillä kantaen koko maailman syntejä. Hän kantoi ristillä kaikki sinun ja läheistesi synnit, kaikki minun ja läheisteni synnit. Hän kantoi ristillä myös kaikki Israelin kansan, ja muidenkin kansojen, synnit. Meidän ei tarvitse kuolla syntiemme vuoksi. Meidän ei tarvitse joutua kadotukseen. Meille on tarjolla toinen vaihtoehto. Me voimme ottaa vastaan Jeesuksen tarjoaman syntien sovituksen. Jos sen teemme, silloin me saamme Jumalalta kaikki, siis aivan kaikki, syntimme anteeksi. Silloin me pääsemme maanpäällisen elämän päätyttyä Iankaikkiseen elämään, missä saamme olla täydellisessä paratiisissa meitä rakastavan Jumalan, ja toisten Jeesukseen uskovien kanssa.

Riippumatta siitä, mitä syntimme ovat, me saamme ne kaikki anteeksi, jos hyväksymme Jumalan tarjoaman anteeksiannon Jeesuksessa. Myös Israelin kansan kaikille jäsenille oli Jumalan tarjoama anteeksianto voimassa myös sen jälkeen, kun Babylonian kuningas Nebukadnessar valloitti Jerusalemin ja vei Israelin kansan pakkosiirtolaisuuteen. Pakkosiirtolaisuuden aikana varmasti osa israelilaista uskoi Jumalaan, joka on sekä rakastava että oikeudenmukainen.

Osa israelilaisista palasi pakkosiirtolaisuuden aikana Jumalan luokse, tunnusti Hänelle kaikki syntinsä. Ja Jumala antoi ne kaikki anteeksi. Ja yksi syy, miksi Jumala salli Jerusalemin valloituksen ja Israelin kansan joutumisen pakkosiirtolaisuuden, oli halu pelastaa jokainen Israelin kansassa oleva ihminen. Jumala tiesi, että vaikeuksien keskellä ihminen usein muistaa syntisyytensä paremmin ja silloin hän todennäköisemmin palaa Jumalan luokse.

Jumala salli Israelin kansalle onnettomuuden, jotta voisi pelastaa mahdollisimman monta Israelin kansaan kuuluvaa ihmistä iankaikkiselta kadotukselta. Onkin tärkeä muistaa, että Jumalalla on aina jokin syy siihen, miksi Hän sallii elämään myös ikäviä asioita ja kärsimystä. Yksi syy on se, että Hän haluaa pelastaa meistä jokaisen. Hän tietää, että vaikeina aikoina, me helpommin luovumme halustamme hallita itse maailmaa ja elämää, ja ymmärrämme tarvitsevamme Jumalaa ja Hänen armoaan kaikessa. Hetkellinen kärsimys maan päällä ei ole mitään verrattuna siihen, että Jeesukseen uskomalla me saamme elää ikuisesti täydellisessä ilossa, rauhassa ja rakkaudessa Jumalan luona.

Rakkaat ystävät, niin kuin pienoisevankeliumissa sanotaan:

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoon, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.

Salon seurakunta

Info ja tilat

Saarnat

Muuta