Saarnat

Pappi Väinö Väistö

14. Sunnuntai helluntaista (aiheena Lähimmäinen) saarna 30.8.2026

1. Sam. 24:9–12, 17–21

Ensimmäisestä Samuelin kirjasta, luvusta 24

Daavid tuli ulos luolasta ja huusi Saulin perään: ”Herrani, kuningas!” Kun Saul kääntyi katsomaan taakseen, Daavid kumartui kunnioittavasti maahan saakka ja sanoi Saulille: ”Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’? Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.
Kun Daavid lopetti puheensa, Saul sanoi: ”Poikani Daavid, sehän on sinun äänesi!” Ja Saul puhkesi itkuun ja sanoi Daavidille: ”Sinä olet oikeassa, minä väärässä! Olet tehnyt minulle pelkkää hyvää, mutta minä olen maksanut sen sinulle pahalla. Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää. Kun Herra luovutti minut sinun käsiisi, et tappanut minua. Kun joku kohtaa vihollisensa, hän ei päästä tätä suosiolla pois. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi.”

Saarna

Miksi Saul halusi tappaa Daavidin? Miksi Daavid ei tappanut Saulia, vaikka hän sai siihen tilaisuuden? Mistä Daavid sai voiman vastata Saulin vihaan rakkaudella? Muun muassa näitä kysymyksiä käsittelen nyt saarnassani.

Luen nyt Samuelin kirjan luvusta 24 jakeet 1–3, jotka avaavat meille päivän ensimmäisen lukukappaleen taustoja:

Daavid lähti liikkeelle ja asettui En-Gedin vuorille. Kun Saul palasi filistealaisia vastaan tekemältään sotaretkeltä, hänelle kerrottiin, että Daavid oli En-Gedin autiomaassa. Silloin Saul otti mukaansa Israelista kolmetuhatta valiosoturia ja lähti etsimään Daavidia ja hänen miehiään Kauriskallioiden itäpuolelta.

Miksi Saul etsi Daavidia? Jotta hän voisi tappaa Daavidin. Miksi Saul halusi tappaa Daavidin? Samasta syystä, miksi aikanaan maailman ensimmäinen murha tapahtui, kun Kain tappoi Abelin: kateudesta. Saul oli kateellinen Daavidille, koska Daavid nautti Israelin kansan silmissä valtavaa suosiota. Siitä asti, kun Daavid oli tappanut Israelin viholliskansan filistealaisten jättiläisen, Goljatin, Daavid oli ollut Saulia suositumpi.

Sen lisäksi Saul näki, miten Jumala siunasi Daavidia monin eri tavoin: terveydellä, huolenpidolla ja muiden ihmisten arvostuksella. Daavid uskoi Jumalaan, noudatti Hänen tahtoaan elämässään ja parhaansa mukaan eli uskoa todeksi rakastamalla muita ihmisiä. Saul sen sijaan oli toistuvasti rikkonut tahallaan Jumalan tahtoa, minkä vuoksi Saulin oma elämä oli mennyt huonoon suuntaan. Paha henki kiusasi Saulia toistuvasti, ja Jumalan tahdon tahallinen rikkominen oli vienyt Saulin kauas Jumalan luota.

Saulilla ei ollut elämässään Jumalan siunausta, varjelusta ja huolenpitoa. Saul oli päättänyt niistä luopua, kun hän toistuvasti rikkoi Jumalan tahtoa vastaan. Tietenkin jokainen ihminen Jumalan tahtoa rikkoo, mutta ratkaisevaa on, että Saul ei katunut syntejään ja palannut Jumalan luokse Häneltä anteeksiantoa pyytäen. Sen sijaan Saul pysyi kiinni Jumalan tahdon vastaisessa elämäntavassaan, ja sen seurauksena hän voi äärimmäisen huonosti.

Sen seurauksena hänen sydämensä täytti vähitellen viha, kateus ja katkeruus. Lopulta se kaikki oli kasvanut Saulin sydämessä niin suureksi, että hän vainoharhaisesti syytti pahasta olostaan Daavidia ja halusi tappaa hänet. Saul teki Daavidista syntipukin Saulin omalle pahalle ololle, sen sijaan että olisi ottanut vääristä teoistaan vastuun, tehnyt niistä parannusta ja palannut armollisen Jumalan luokse.

Voi, miten voimakkaita tunteita nuo viha, kateus ja katkeruus ovatkaan. Miten ne edelleen meitä ihmisiä helposti orjuuttavat. Jos me jatkuvasti elämme Saulin tavoin synnissä, ajattelemme vain itseämme ja rikomme tahallamme Jumalan tahtoa, mekin voimme huonosti. Jumalan tahdon vastainen elämä ei koskaan tuo elämään mitään muuta kuin murhetta ja tuhoa.

Mutta palatkaamme nyt Saulin ja Daavidin luokse. Saul yritti toistuvasti tappaa Daavidia. Mutta Daavidilla olisi ollut tilaisuus kostaa. Luen nyt Ensimmäisen Samuelin kirjan luvun 24 jakeet 4–7:

Tien varressa oli lammastarhoja ja luola, ja tultuaan niiden kohdalle Saul meni luolaan tarpeilleen. Mutta Daavid ja hänen miehensä istuivat luolan perällä. Miehet sanoivat Daavidille: »Nyt on tullut se päivä, josta Herra on sanonut sinulle: ’Minä jätän vihollisesi sinun käsiisi, niin että voit tehdä hänelle mitä tahdot.’» Silloin Daavid meni ja leikkasi salaa palasen Saulin viitan liepeestä. Mutta sen tehtyään hän sai piston sydämeensä ja sanoi miehilleen: »Herra varjelkoon minua tekemästä tällaista kuninkaalleni, Herran voidellulle! Varjelkoon Herra minua kohottamasta kättäni häntä vastaan, sillä hän on Herran voideltu!»

Daavid harkitsi Saulin tappamista, ehkä hänellä oli myös jonkin aikaa halu kostaa Saulille. Daavid ei kuitenkaan heti lähtenyt toimimaan mahdollisen kostonhalunsa mukaan, vaan varovasti ensin ”vain” leikkasi Saulin viitasta palasen. Mutta sen tehtyään Daavid ymmärsi: ei hän voi tappaa Saulia. Hänellä ei ole siihen oikeutta. Vaikka Saul oli yrittänyt tappaa Daavidia, ei se antanut Daavidille oikeutta kostaa. Saulin synti ei antanut Daavidille lupaa tehdä syntiä. Daavid myös ymmärsi, että Jumala itse oli valinnut Saulin Israelin kuninkaaksi, sitä hän tarkoitti kutsuessaan Saulia Israelin voidelluksi.

Vaikka Saul olikin epäonnistunut kaikin tavoin Israelin kuninkaana, jos ei kansan niin ainakin Jumalan silmissä, silti hän oli Jumalan valitsema kuningas. Daavid kyllä tiesi, että hänestä tulisi Israelin seuraava kuningas. Profeetta Samuel oli Jumalan tahdosta jo aiemmin voidellut Daavidin Israelin kuninkaan tehtävään. Mutta Daavid ymmärsi, että hänen tehtävänsä ei ollut tappaa Saulia ja lopettaa hänen kuninkuuttansa. Se tehtävä kuului vain ja ainoastaan Jumalalle.

Jumala antoi Daavidille tämän ymmärryksen, rauhan sydämeen ja jopa rakkauden Saulia kohtaan. Jumalan voimalla Daavid pystyi sanomaan Saulille lempeät, rakkaudelliset mutta myös rehelliset sanat. Luen nyt Ensimmäisen Samuelin kirjan luvusta 24 jakeet 11–12:

Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.

Daavid kertoi, että ei aio tehdä Saulille pahaa. Samalla hän kertoi, että Saul oli todellakin tehnyt väärin Daavidia kohtaan. Daavidin anteeksianto Saulia kohtaan ei muuttanut Saulin tekoa oikeaksi. Luetaan myös samasta luvusta jakeet 13–16:

Herra olkoon tuomarina meidän välillämme. Hän kostakoon sinulle minun puolestani, mutta minä en sinuun koske. Sanoohan vanha sananlaskukin: ’Paha on pahoista peräisin.’ Minä en sinuun koske! Ja kenen perään Israelin kuningas on lähtenyt? Ketä sinä ajat takaa? Koiran raatoa, yhtä vaivaista kirppua! Herra olkoon tuomarina ja jakakoon meille oikeutta. Hän saa tutkia minun asiani ja puhua puolestani, ja hän on ratkaiseva riidan minun hyväkseni.»

Daavid tiesi, että Jumala ei hyväksynyt Saulin syntiä Daavidia kohtaan. Daavid halusi oikeudenmukaisuuden toteutuvan asiassa, mutta Jumalan oikeudenmukaisuuden. Daavid ei ottanut Jumalan lakia omiin käsiinsä, vaan luotti siihen, että oikeudenmukainen Jumala kyllä huolehtii Daavidista ja antaisi vielä Saulille rangaistuksen. Toisaalta näillä sanoilla Daavid myös yritti saada Saulia palaamaan Jumalan luokse. Daavid toivoi, että muistutus oikeudenmukaisesta Jumalasta ja Hänen oikeudenmukaisesta tuomiostaan saisi Saulin ymmärtämään, että Daavidin tavoin hänkin tarvitsi Jumalan anteeksiantoa. Hänenkin tulisi tunnustaa Jumalalle olevansa syntinen, ja pyytää Jumalaa antamaan se kaikki anteeksi.

Ja hetkellisesti Saul katuikin syntejään Daavidia kohtaan. Hetkellisesti hän katui niitä, pyysi anteeksi, tunnusti että Daavidista tulee vielä Jumalan tahdon mukaisesti Israelin kuningas. Valitettavasti Saulin katumus kesti vain hetken. Myöhemmin hän antoi taas vihan, kateuden ja katkeruuden vallata itsensä. Myöhemmin hän taas vainosi Daavidia ja yritti tappaa hänet. Hän ei luopunut vihastaan, eikä tuonut sitä häntä silloinkin rakastavan Jumalan luokse. Hän hylkäsi Jumalan rakkauden ja anteeksiannon, jotka voivat pahimmankin vihan ja katkeruuden parantaa ihmisestä. Sen sijaan hän valitsi vihassa ja katkeruudessa elämisen. Ja lopulta se johti hänet yksinäiseen kuolemaan sodassa filistealaisia vastaan.

Silti Daavid teki oikein, kun hän antoi Saulille anteeksi, ja yritti auttaa häntä luopumaan vihasta ja katkeruudesta. Jos Saul olisi palannut Jumalan luokse ja tunnustanut Hänelle syntinsä, silloin Jumala olisi auttanut Saulia paranemaan vihasta ja katkeruudesta. Niin kuin Jumala oli auttanut Daavidia luopumaan kostonhalusta Saulia kohtaan.

Daavidkin tunsi sydämessään usein vihaa, varmasti myös kateutta ja katkeruutta. Mutta hän toi ne Jumalalle, ja uskoi Jumalan täydelliseen oikeudenmukaisuuteen. Daavid uskoi Jumalan olevan samaan aikaan rakastava, että oikeudenmukainen. Daavid uskoi kaikkeen, mitä Jumala Daavidille lupasi. Ja samalla Daavid, joskin tietämättään, uskoi Jeesukseen. Jeesuksessa toteutui samaan aikaan Jumalan rakkaus syntistä ihmistä kohtaan, ja Jumalan oikeudenmukainen rangaistus syntiä kohtaan. Golgatan ristillä Jeesus kärsi rangaistuksen meidän kaikkien, siis aivan kaikkien, ihmisten synneistä. Myös kaikista Daavidin ja Saulin synneistä Jeesus kärsi rangaistuksen.

Jeesus kärsi rangaistuksen myös kaikesta vihasta, kateudesta ja katkeruudesta, mitä meillä ihmisillä on. Ja Jeesus tarjoaa meille ulos pääsyä niistä. Jeesus kutsuu meitä tänäänkin luokseen. Tänäänkin Jeesus kutsuu meitä tuomaan Hänelle kaiken vihan, kateuden ja katkeruuden, mitä meillä sydämessä on. Tänäänkin Jeesus muistuttaa meitä siitä, että Hän voi parantaa meidät siitä. Hän on kärsinyt niistä rangaistuksen, ja Hän on jo kärsinyt rangaistuksen myös kaikesta siitä pahasta, mitä toiset ihmiset ovat meille tehneet. Tai mitä me olemme toisille ihmisille tehneet.

Daavid ei omalla voimallaan antanut Saulille anteeksi ja rakastanut Häntä, vaan Jumalan voimalla. Hän uskoi Jumalan rakkauteen ja oikeudenmukaisuuteen, ja se antoi Daavidille lähimmäisen rakkauden myös Saulia kohtaan. Meidänkään ei omalla voimalla tarvitse antaa toisille ihmisille anteeksi tai rakastaa toisia. Sen sijaan me voimme ottaa vastaan Jeesuksen rakkauden ja armon meitä kohtaan. Ja jos sen teemme, Jeesus itse poistaa pikkuhiljaa sydämestämme Jumalan tahdon vastaista vihaa, kateutta ja katkeruutta.

Jeesus itse antaa meille voimaa rakastaa ja antaa anteeksi. Ja Jeesus vie meidät Iankaikkiseen elämään, missä saamme nähdä myös Daavidin, ja yhdessä hänenkin kanssaan iloita ikuisesti Jumalan luona, missä ei ole enää mitään vihaa, kateutta tai katkeruutta.

11. Sunnuntai helluntaista (aiheena etsikkoaikoja) saarna 9.8.2026

Jer. 6:16–19

Jeremian kirjasta, luvusta 6

Näin sanoo Herra:
- Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa,
ottakaa oppia menneistä ajoista!
Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä,
niin löydätte rauhan.
Näin sanoin,
mutta te vastasitte: ”Emme kulje!”
Minä asetin teidän turvaksenne myös vartiomiehiä
ja sanoin teille:
Kuunnelkaa torven ääntä!
Mutta te vastasitte: ”Emme kuuntele!”
”Kuulkaa nyt, kansat! Te kaikki, jotka olette koolla, pankaa merkille, mitä nyt tapahtuu. Kuule, maa! Minä tuon onnettomuuden tälle kansalle - se on seuraus sen omista pahoista ajatuksista. Se ei ole totellut minun sanojani, ja lakini se on hylännyt.”

Saarna

Kuka on tuo Jeremia? Mitä tuossa tekstissä tapahtuu? Mitä tekemistä Jeremian kirjalla on Jeesuksen kanssa? Näitä kysymyksiä ehkäpä mietit. Jos mietit, hyvien ja tärkeiden kysymysten äärellä olet. Näitäkin kysymyksiä käymme saarnassa läpi.

Jeremia oli yksi Jumalan tahdon ilmoittajista, profeetoista. Hän toimi profeettana noin vuosina 627–587 eKr. Jumala itse kutsui Jeremian tehtävään. Luen teille Jeremian kirjan ensimmäisestä luvusta jakeet 4–10:

Minulle tuli tämä Herran sana:

– Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin,

minä valitsin sinut.

Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan,

minä pyhitin sinut omakseni

ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.

Mutta minä vastasin: »Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!» Silloin Herra sanoi:

– Älä sano, että olet nuori,

vaan mene, minne ikinä sinut lähetän,

ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua.

Älä pelkää ketään,

sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi

ja suojelen sinua.

Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle:

– Minä annan sanani sinun suuhusi.

Minä asetan sinut tänä päivänä

kansojen ja valtakuntien yläpuolelle.

Sinun tulee repiä ja särkeä,

tuhota ja hävittää,

rakentaa ja istuttaa.

Ennen kuin Jeremia oli edes syntynyt, oli Jumala jo valinnut hänet tehtävään. Jumala valitsi hänet profeetakseen, Jumalan tahdon välittäjäksi. Myös Jeesuksella oli jo ennen syntymäänsä Jumalan antama tehtävä. Jo aikojen alussa Jumala oli valinnut, että Jeesus Kristus syntyisi ihmiseksi maailmaan, ja pelastaisi ihmiskunnan sen synneistä.

Jeremian tuli monissa paikoissa ympäri Israelia kertoa Jumalan tahdosta ja suunnitelmista. Myös Jeesus kertoi monissa paikoissa ympäri Israelia Jumalan tahdosta ja suunnitelmasta, miten Jeesuksen kautta Jumala pelastaisi jokaisen, joka suostuu tulla Jumalan pelastamaksi.

Israelin kansa oli satoja vuosia palvonut jatkuvasti kaikenlaisia muiden kansojen epäjumalia. Se oli valtava synti ja epäkiitollisuuden osoitus Jumalaa kohtaan, joka oli alusta asti huolehtinut, suojellut ja auttanut Israelin kansaa kaikin tavoin. Monia sen syntejä Hän oli sille antanut kärsivällisesti anteeksi. Sitä paitsi epäjumalanpalvonta johtaa aina lopulta itsekkääseen elämäntapaan, eikä Israelin kanssa ollut tässä mikään poikkeus. Tosin ei ole sekään, jos me palvomme epäjumalia oikean Jumalan asemesta.

Jeremia kertoi sitten 40 vuoden ajan ympäri Israelia Jumalan armosta ja tuomiosta, jos armo ei kelpaisi. Jos kansa hylkäisi epäjumalansa ja palaisi Jumalan luokse syntejään katuen, Jumala antaisi kaiken anteeksi ja huolehtisi Israelin kansasta. Myös Jeesus julisti noin 2000 vuotta sitten maan päällä ollessaan, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa kaikki syntinsä anteeksi. Kaikki olisi silloin hyvin ihmisen ja Jumalan välillä.

Jumala toivoi yli kaiken, että Israelin kansa hylkäisi epäjumalansa ja palaisi Jumalan luokse, niin kuin myös Jeremia toivoi. Mutta jos kansa ei kääntyisi, Jumalan olisi pakko sallia Jerusalemin valloitus ja tuhoutuminen. Ja jos me nykyajan ihmiset emme ota vastaan Jeesuksen tarjoamaa syntien sovitusta, Jumalan on pakko antaa meidän viedä itsemme ikuiseen kuolemaan ja kadotukseen.

Jeremia teki parhaansa profeettana, uskollisesti seurasi Jumalan tahtoa ja varoitti Israelin kansaa. Hänet yritettiin monesti hiljentää, jopa muiden profeettojen toimesta, mutta hän oli uskollinen Jumalan antamalle tehtävälle. Myös Jeesus myöhemmin teki maan päällä Jumalalle uskollisena tehtävää, joka Hänelle oli annettu. Häntäkin yritettiin useita kertoja hiljentää, jopa hänen omien opetuslastensa toimesta, mutta Jeesus pysyi uskollisena Jumalalle.

Jeremia oli herkkä ja kiltti mies, ja tehtävä särki monesti hänen sydämensä. Ihmisten pahuus ja kieltäytyminen palata armollisen Jumalan luokse usein ahdisti häntä suuresti. Silti hän sitä suoritti, olkoonkin että välillä hän hetkeksi sen lopetti. Myös Jeesuksen valtasi usein suru ihmisten pahuuden tähden, ja sen tähden, että moni torjui Jeesuksen tarjoaman anteeksiannon.

Luen uudelleen päivän lukukappaleen sanat, Jeremian kirjan kuudennesta luvusta jakeet 16–19:

Jeremia kertoo tässä Jumalan sanat Israelin kansalle. Jumala kehottaa siinä oppimaan menneistä ajoista. Jumala kehotti muistamaan ne kaikki kerrat, kun Jumala oli siunannut ja auttanut. Myös ne kerrat, kun Israelin kansa oli rikkonut Jumalan tahtoa vastaan ja miten siitä ei kertaakaan seurannut mitään hyvää. Esimerkiksi kultaisen sonnipatsaan palvonta erämaassa aikanaan oli johtanut Israelin kansan vain sisäiseen kaaokseen ja monen ihmisen kuolemaan. Myös meidän on tärkeä kysyä itseltämme: milloin Jumalan tahdon rikkominen ja epäjumalien palvonta, on se sitten ollut toinen jumala, päihteet tai vaikkapa raha, on oikeasti tehnyt meille pitkällä aikavälillä mitään hyvää? Hetkellistä iloa ehkä, mutta oikeasti mitään pidempi aikaista hyvää? Tuskinpa.

Jeremia julisti 40 vuotta Jumalan tahdosta Jumalan antamin keinoin, mutta silti Israelin kansa ei luopunut epäjumalistaan. Lopulta Babylonian kuningas Nebukadnessar valloitti Jerusalemin, ja vei sen pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Jumala antoi Israelin kansalle sitä ennen paljon aikaa, satoja vuosia palata Jumalan luokse, mutta lopulta Hän antoi Nebukadnessarin valloittaa Jerusalem. Mitään pahaa maailmassa ei tapahdu Jumalan sitä sallimatta, myös Jerusalemin valloituksen Jumala salli.

Mutta mitä tämä kaikki kertoo meille? Mitä tekemistä tällä kaikella on meidän elämämme kanssa? No, meidän on tärkeä ymmärtää, että Jumalan hylkääminen tuo lopulta vain kurjuutta elämään.

Meidän on tärkeä muistaa, että Jumala ei ole pelkästään rakastava ja armollinen. Sitäkin, mutta Hän on myös oikeudenmukainen, syntiä ja kaikenlaista väärää vihaava. Jumala vihaa sitä, kun palvomme epäjumalia. Hän vihaa sitä osittain siksi, että sillä me loukkaamme Häntä. Hän vihaa sitä myös siksi, koska Jumala tietää, että epäjumalia palvomalla me tuhoudumme. Sekä maanpäällisen elämän aikana kärsimme siitä, ja joudumme lopulta ikuiseen kadotukseen, jos epäjumalia palvomme.

Koska Jumala rakastaa meitä, Hän vihaa sitä, että me satutamme itseämme ja toisiamme. Ajatus meidän ikuisesta kuolemastamme ja kadotuksesta kauhistuttaa Jumalaa. Jumalan viha ei kumoa Hänen rakkauttaan, päinvastoin Jumalan viha todistaa, että Hän rakastaa meitä. Hän rakastaa meitä, ja siksi tuntee vihaa, kun satutamme itseämme ja toisiamme. Rakkauden vastakohtana ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Jos Jumala ei välittäisi siitä, että me rikomme itseämme ja toisiamme, teemme monella tapaa meille haitallisia valintoja, ei Hän silloin rakastaisi meitä.

Mutta onneksi meille on tarjolla ihana evankeliumin ilo. Jeesus Kristus kuoli noin 2000 vuotta sitten Golgatan ristillä kantaen koko maailman syntejä. Hän kantoi ristillä kaikki sinun ja läheistesi synnit, kaikki minun ja läheisteni synnit. Hän kantoi ristillä myös kaikki Israelin kansan, ja muidenkin kansojen, synnit. Meidän ei tarvitse kuolla syntiemme vuoksi. Meidän ei tarvitse joutua kadotukseen. Meille on tarjolla toinen vaihtoehto. Me voimme ottaa vastaan Jeesuksen tarjoaman syntien sovituksen. Jos sen teemme, silloin me saamme Jumalalta kaikki, siis aivan kaikki, syntimme anteeksi. Silloin me pääsemme maanpäällisen elämän päätyttyä Iankaikkiseen elämään, missä saamme olla täydellisessä paratiisissa meitä rakastavan Jumalan, ja toisten Jeesukseen uskovien kanssa.

Riippumatta siitä, mitä syntimme ovat, me saamme ne kaikki anteeksi, jos hyväksymme Jumalan tarjoaman anteeksiannon Jeesuksessa. Myös Israelin kansan kaikille jäsenille oli Jumalan tarjoama anteeksianto voimassa myös sen jälkeen, kun Babylonian kuningas Nebukadnessar valloitti Jerusalemin ja vei Israelin kansan pakkosiirtolaisuuteen. Pakkosiirtolaisuuden aikana varmasti osa israelilaista uskoi Jumalaan, joka on sekä rakastava että oikeudenmukainen.

Osa israelilaisista palasi pakkosiirtolaisuuden aikana Jumalan luokse, tunnusti Hänelle kaikki syntinsä. Ja Jumala antoi ne kaikki anteeksi. Ja yksi syy, miksi Jumala salli Jerusalemin valloituksen ja Israelin kansan joutumisen pakkosiirtolaisuuden, oli halu pelastaa jokainen Israelin kansassa oleva ihminen. Jumala tiesi, että vaikeuksien keskellä ihminen usein muistaa syntisyytensä paremmin ja silloin hän todennäköisemmin palaa Jumalan luokse.

Jumala salli Israelin kansalle onnettomuuden, jotta voisi pelastaa mahdollisimman monta Israelin kansaan kuuluvaa ihmistä iankaikkiselta kadotukselta. Onkin tärkeä muistaa, että Jumalalla on aina jokin syy siihen, miksi Hän sallii elämään myös ikäviä asioita ja kärsimystä. Yksi syy on se, että Hän haluaa pelastaa meistä jokaisen. Hän tietää, että vaikeina aikoina, me helpommin luovumme halustamme hallita itse maailmaa ja elämää, ja ymmärrämme tarvitsevamme Jumalaa ja Hänen armoaan kaikessa. Hetkellinen kärsimys maan päällä ei ole mitään verrattuna siihen, että Jeesukseen uskomalla me saamme elää ikuisesti täydellisessä ilossa, rauhassa ja rakkaudessa Jumalan luona.

Rakkaat ystävät, niin kuin pienoisevankeliumissa sanotaan:

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoon, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.

9. Sunnuntai helluntaista (aiheena totuus ja harha) Saarna 26.7. 2026

1. Kun. 18:21–26, 36–39

Ensimmäisestä kuninkaiden kirjasta, luvusta 18

Karmelinvuorella Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” Kansa ei vastannut hänelle mitään. Elia sanoi silloin kansalle: ”Minä yksin olen jäänyt jäljelle Herran profeetoista, kun taas Baalin profeettoja on neljäsataaviisikymmentä. Tuokaa meille kaksi nuorta sonnia. He saavat valita itselleen niistä toisen. Paloitelkoot sitten sen ja pankoot palat polttopuiden päälle, mutta tulta älkööt sytyttäkö. Minä teen samoin toiselle sonnille, panen sen puiden päälle mutta en sytytä tulta. Huutakoot he sitten avuksi omaa jumalaansa, minä huudan Herraa. Se jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala.” Väki huusi yhteen ääneen: ”Hyvä!”
    Elia sanoi Baalin profeetoille: ”Valitkaa itsellenne sonneista toinen. Valmistakaa te ensin uhrinne, koska teitä on enemmän. Huutakaa jumalanne nimeä, mutta älkää sytyttäkö tulta.” He ottivat sonnin ja valmistivat uhrin. Aamusta keskipäivään saakka he sitten kutsuivat Baalia huutaen: ”Baal, Baal, vastaa meille!” Ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, vaikka he hyppivät paikalle rakennetun alttarin ympärillä.
    Ruokauhrin aikaan profeetta Elia astui kansan eteen ja sanoi: ”Herra, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala! Tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen palvelijasi ja olen tehnyt kaiken tämän sinun käskystäsi. Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!”
    Silloin Herran tuli iski alas. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden. Kun kansa näki tämän, kaikki heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: ”Herra on Jumala! Herra on Jumala!”

Saarna

Kuka oli Elia? Mikä oli tämän oudon tulentekokilpailun tarkoitus? Miten nämä asiat liittyvät Jeesukseen? Muun muassa näitä kysymyksiä tässä saarnassani nyt käsittelen.

Elia oli profeetta, joka vaikutti noin vuosina 874–850 eKr. Profeettana Elian tehtävä oli kertoa Israelin kansalle Jumalan tahdosta, ja joskus Jumala puhui suoraan Elialle, mitä Hän aikoisi Israelin kansan keskuudessa tehdä.

Noin 3 vuotta ennen tätä tulentekokilpailua Jumala oli ilmoittanut Elialle, että Israelissa ei sataisi ollenkaan vettä, ennen kuin Jumala toisin ilmoittaisi. Elia sitten kertoi tämän viestin myös Israelin kuninkaalle Ahabille. Ahab oli melkeinpä kaikin puolin Jumalasta luopunut. Ahab oli mennyt naimisiin kanaanilaisen Isebelin kanssa, ja Isebelin myötä Ahab ja melkein koko Israelin kansa olivat luopuneet Jumalastaan. Sen sijaan he palvoivat Baal-nimistä jumalaa, johon kanaanilaiset ja myös Isebel uskoivat. Baalia ei toki ole ollut olemassakaan, koska aina on ollut olemassa vain yksi Jumala, mutta Baal oli yksi monista epäjumalista, joita ihmiskunnalla on ollut. Baalia pidettiin sään, myrskyn ja hedelmällisyyden Jumalana.

Elia ei kuitenkaan Baalia palvonut. Hän tiesi Baalin olevan epäjumala, jota ei ollut olemassakaan. Elia uskoi ainoaan oikeaan Jumalaan ja seurasi Häntä uskollisesti, vaikka se olikin hänen elinaikanaan erittäin epäsuosittua, niin kuin se monesti on meidänkin aikanamme. Elia ei myöskään seurannut Jumalaa vain silloin, kun se oli hänelle mukavaa ja hän itse hyötyi siitä. Tärkeä esimerkki meillekin siitä, että emme voi valita uskoa Jeesukseen vain silloin, kun siitä on meille hyötyä tai se tuntuu helpolta.

Myös silloin, kun usko Jumalaan vaati Elialta uhrauksia ja Jumalan tahto ei häntä miellyttänyt, hän pysyi Jumalan luona. Ja Elia oli saanut huomata, että kun Jumalaa seuraa, Jumala on kyllä seuraajalleen uskollinen ja huolehtii hänestä. Kun Elia oli kertonut Ahabille sateen loppumisesta, hän oli saanut kokea ihmeen, missä korpit toivat hänellä päivästä toiseen ruokaa autiomaahan. Autiomaassakin Jumala oli Eliasta huolehtinut.

Sitten Elia sai Jumalalta käskyn lähteä Sarpatiin, missä hän asui yli kaksi vuotta lesken ja tämän pojan luona. Siellä Elia, leski ja poika saivat yli kahden vuoden ajan joka päivä ruokansa jauhoruukusta ja öljypullosta, mitkä eivät koskaan tyhjentyneet. Myöhemmin lesken poika kuoli, mutta Elia rukoili asian puolesta, ja Jumala herätti pojan kuolleista. Tämä sai lesken uskomaan Jumalaan, ja että Elia oli Jumalan profeetta.

Lopulta Jumala antoi Elialle tehtäväksi tavata taas Ahab, ja sen jälkeen Israelin maassa taas sataisi vettä. Elia noudatti tässäkin Jumalan tahtoa, ja meni Ahabin luokse. Kun he tapasivat, Elia esitti Ahabille haasteen. Elia kehotti Ahabia kutsumaan paikalle 450 profeettaa, jotka palvoivat Baalia eivätkä oikeaa Jumalaa. Elia yksin olisi heitä kaikkia vastaan. Heidän ei kuitenkaan ollut tarkoitus taistella keskenään, vaan katsoa, kumpi osapuoli uskoi oikeaan Jumalaan. Oliko Elian uskoma Jumala oikea jumala, vai oliko Baal oikea jumala?

Elia ehdotti, että he selvittäisivät asian tulentekokilpailulla, josta päivän ensimmäinen lukukappale kertookin. Elia paloitteli sonnin, ja Baalin profeetat paloittelivat myös sonnin. Molemmat osapuolet laittoivat sonninsa polttopuiden päälle. Se osapuoli, jonka sonni syttyisi palamaan, olisi voittaja. Tulta ei saanut kukaan ihminen tehdä, vaan kilpailijoiden piti kutsua uskomansa jumala tuomaan tulen taivaasta, joka sytyttäisi polttopuut ja sonnin. Baalin profeettoja oli 450, Elia oli yksin. Eikö todennäköisempää olisi ollut, että Baalin profeetat voittaisivat? Jos Jumalan olemassaolo ja Hänen voimansa olisi kiinni enemmistön mielipiteestä, silloin Baalin profeetat olisivat voittaneet ja Baal olisi taivaasta tuonut tulen sonnin ja polttopuiden päälle.

Mutta ei. Koska Baalia ei ole olemassa, ei hän myöskään tulta tuonut. Vaikka Baalin profeetat kuinka asian puolesta rukoilivat, huusivat ja viiltelivätkin itseään, ei taivaasta tullut mitään tulta. He tekivät kaikkensa, mutta mitään ei tapahtunut.

Sitten oli Elian vuoro. Hän rakensi Jumalalle alttarin, laittoi sonnin ja polttopuiden päälle paljon vettä. Hän uskoi, että Jumala voi sytyttää kaikista märimmätkin puut ja sonnin. Sitten Elia sanoi seuraavat sanat, jotka löydämme päivän lukukappaleesta, tarkemmin sanottuna Ensimmäisen Kuninkaiden kirjan luvun 18 jakeista 36–37:

”Herra, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala! Tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen palvelijasi ja olen tehnyt kaiken tämän sinun käskystäsi. Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!”

Ja mitä tapahtui? Saamme vastauksen lukemalla jakeen 38:

Silloin Herran tuli iski alas. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden.

Jumalan tuli ei vain saanut polttouhria, eli sonnia, ja puita syttymään. Se suorastaan ”söi ne, samoin alttarissa olevat kivet ja maan mullan. Jumalan tuli jopa ”nuoli” ojassa olevan veden, eli hävitti sen kokonaan. Jumalan tulen voimilla ei ollut rajoja. Jumalan tulen edessä kaikki, mihin se iski, tuhoutui. Jumala oli sen Taivaasta lähettänyt, eikä mikään pysäyttänyt sitä. Tämä tuo mieleeni Jeesuksen sanat Luukkaan evankeliumin luvun 18 jakeesta 27:

Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.

Jeesuksen parissa jatkammekin nyt saarnan käsittelyä. Miten tämän päivän lukukappale liittyy Jeesukseen? No, monellakin tapaa, mutta kerron kolme asiaa.

Ensinnäkin meidän on hyvä kiinnittää huomiota näihin 450 profeettaan, jotka palvoivat Baalia. He olivat hylänneet totuuden ainoasta oikeasta Jumalasta, ja olivat sen sijaan palvoneet ihmisten keksimää epäjumalaa. Epäjumalissa on lähes poikkeuksetta yksi yhteinen piirre: epäjumala on juuri sellainen jumala, mihin ihminen haluaa uskoa. Epäjumala ei kerro meille asioita, joista emme pidä tai aseta rajoja. Epäjumala toimii niin kuin me haluamme. Laitamme epäjumalaan asiat, mitkä me haluamme Jumalassa olevan, jotka ovat käytännössä asioita, joita me itse haluamme. Epäjumala on meidän tarpeidemme ja toiveidemme täyttäjä. Eräässä mielessä voisi sanoa, että me emme palvo epäjumalaa, vaan epäjumala palvoo meitä.

Jeesus sen sijaan ei palvo meitä. Jeesus ei myöskään aina kerro asioita, joista me pidämme. Silloinkin, kun Hän eli ihmisenä maan päällä, monet Hänen seuraajistaan ja muista ihmisistä ärsyyntyivät, kun Jeesus kertoi monia asioita, joita ihmiset eivät halunneet kuulla. Esimerkiksi Jeesuksen käsky antaa jatkuvasti anteeksi tai vihamiesten puolesta rukoileminen tuskin aina Hänen kuulijoitaan miellytti. Meidänkään ei ole aina helppo kuulla Jeesuksen opetusta rakastaa kaikkia ja antaa yhä uudelleen ja uudelleen anteeksi. Kuitenkin juuri se, että Jeesus antaa Raamatussa meille käskyjä, joista emme aina pidä, vahvistaa että Hän on oikea Jumala. Se vahvistaa, että Jeesus ei ole keksimämme epäjumala, josta voimme tehdä jokaisen toiveemme täyttäjän.

Sen sijaan Hän on oikea Jumala, jota meidän tulee seurata ja johon meidän tulee uskoa. Hän on oikea Jumala, joka ristillä kuoli kantaen meidän kaikkia syntejämme, jotta me saisimme elää. Myös epäjumalanpalvonta eri muodoissaan, kuten rahan palvonta, toisen ihmisen palvonta tai ihmisen oman hyvyyden tai taitojen palvonta, kuuluu synteihin, jonka Jeesus ristillä sovitti.

Toiseksi meidän on hyvä kiinnittää huomiota Eliaan, joka seurasi Jumalaa uskollisesti myös vaikeina aikoina. Moni vihasi Eliaa, koska hän kertoi Jumalan tahdon mukaisia asioita, mutta Elia maksoi sen hinnan Jumalan seuraamisesta. Elia oli kyllä syntinen, ja Jumalan armoa tarvitseva siinä missä me kaikki muutkin, ja hän tiesi sen. Hän tiesi tarvitsevansa joka päivä Jumalan anteeksiantoa, ja siksi hän piti Jumalasta kiinni. Meidänkin on tärkeä ymmärtää olevamme syntisiä, jotka joka päivä tarvitsevat Jumalan anteeksiantoa. Meidänkin kannattaa pitää Jumalasta kiinni. Meidän kannattaa pysyä Jeesuksen luona, ja kiittää Häntä siitä rakkaudesta, jota Hän ristillä meistä jokaiselle osoitti. Jumala huolehti Eliasta myös vaikeina aikoina, ja niin Jeesus huolehtii meistä myös vaikeina aikoina.

Kolmanneksi meidän on vielä hyvä kiinnittää huomiota tuleen, jonka Jumala sai aikaan taivaasta mutta Baal ei saanut. Baalin profeetat halusivat uskoa jumalaan, joka ei aseta ihmiselle rajoja ja antaa ihmisten tehdä mitä nämä haluavat. Mutta kun tiukka paikka tuli, ei tällaisesta jumalasta ollut mitään apua. Ei tällainen jumala saanut sonnia ja polttopuita syttymään, eikä muutenkaan voinut seuraajiaan auttaa.

Me usein haluamme uskoa Baalin profeettojen tavoin Jumalaan, joka ei aseta rajoja ja jonka mukaan me saamme elää juuri niin kuin me haluamme, Jumalasta tai toisista ihmisistä välittämättä. Mutta sitten kun elämä todella meitä koettelee, ei tällaisesta jumalasta ole mitään apua. Ei tällainen jumala meitä myöskään pelasta synniltä ja kuolemalta, jotka vievät meidät syntiset ihmiset kadotukseen.

Sen sijaan, jos me uskomme Jeesukseen, joka toki usein kertoo meille asioita, joista emme pidä ja antaa meille tehtäväksi elää rakastaen Jumalaa ja toisia ihmisiä niin sanojen kuin hyvien tekojen muodossa, me saamme Häneltä avun. Jeesus auttaa ja tukee meitä, kun elämä koettelee. Ja Jeesus pelastaa meidät synniltä ja kuolemalta, ottaa meidät pois kadotukseen vievältä tieltä. Jos me uskomme Jeesukseen, Jeesus vie meidät kädestä pitäen Jumalan luokse Iankaikkiseen elämään.

Elian rukouksen jälkeen Jumalan tuli tuhosi kivet, veden, polttouhrin ja polttopuut. Ja kuolemalla, ja sitten nousemalla kuolleista, Jeesus tuhosi synnin, kuoleman ja pahan vallan. Jeesus tuhosi ne, jotta me saisimme kuoleman sijasta elää.

10. Sunnuntai helluntaista (aiheena Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa) Saarna 2.8. 2026

2. Kor. 8:9–15

Toisesta kirjeestä korinttilaisille, luvusta 8

Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu:
    - Sillä, joka oli koonnut paljon,
    ei ollut liikaa,
    eikä siltä, joka oli koonnut vähän,
    puuttunut mitään.

Saarna

Paavali puhuu tässä Jerusalemin kristittyjen avustamisesta. Kristityt kokivat siellä taloudellista ahdinkoa, joten Paavali pyysi Korintin seurakunnan jäseniä lahjoittamaan omastaan heidän auttamistansa varten. Paavali toivoi, että Korintin seurakunnassa järjestettäisiin rahan keräys Jerusalemin kristittyjen hyväksi, ja Korintin seurakuntalaisten halukkuus lahjoittaa osoittaisi, uskoivatko he Paavalin opettamaan evankeliumiin. Mutta miksi Paavalille oli niin tärkeää, että Korintin seurakunnan kristityt lahjoittaisivat rahaa keräykseen? Miksi Paavali sitä heille painotti? Eikö kuitenkin usko Jeesukseen yksin pelasta?

Meidän on tärkeä ymmärtää asiayhteys, missä Paavali lahjoittamisesta puhuu. Paavali oli ollut pidemmän aikaa huolissaan Korintin seurakunnasta. Sinne oli tullut Paavalin jälkeen opettajia, jotka olivat palkkiota vastaan opettaneet Jeesuksesta seurakuntalaisille. Nämä opettajat vähättelivät Paavalia, yrittivät nostaa itseään Paavalin yläpuolelle ja aiheuttivat riitaa ja vastakkainasettelua Korintin seurakunnassa. Siispä seurakunnassa oli monia, jotka eivät uskoneet Paavalin olevan Jumalan sanansaattaja, apostoli.

Moni uskoi, että Paavali ei ollut oikea henkilö opettamaan Jeesuksesta. Moni uskoi, että Paavali kertoi Jeesuksesta vain hyötyäkseen siitä itse. Toisessa Korinttilaiskirjeessä Paavali monessa kohtaa vastaakin näihin syytöksiin, vakuuttamalla eri tavoin, että hänen tavoitteensa ei ole hyötyä itse, vaan evankelioida Jeesuksesta ja siitä, että Häneen uskomalla jokainen halukas pelastuu.

Paavali ei välittänyt siitä, mitä Korintin seurakunnassa, tai muuallakaan, ihmiset hänestä ajattelivat. Hänelle tärkeintä oli Jeesuksesta kertominen. Hän ei välittänyt siitäkään, jos muut julistivat Jeesuksen armosta itsekkäistä syistä. Tämän me tiedämme Kirjeestä Filippiläisille, luen sen luvusta 1 jakeet 15–18:

Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömin mielin. Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia. Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani. Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei.

Paavali ei ollut kiinnostunut omasta maineestaan eikä muiden itsekkäistä motiiveista julistaa evankeliumia Jeesuksesta, paitsi jos näiden riskinä oli ihmisten irtaantuminen Jeesuksesta. Usein, ei aina, ihminen kuulee Jeesuksesta tietyltä henkilöltä ja tämä ihminen alkaa kiinnostua Jeesuksesta, ja saa jopa uskon lahjan Jumalalta, kun on ensin Jeesuksesta kuullut vaikkapa tietyn Raamatun opettajan tai jonkun muun kristityn kautta. Varsinkin uskon alkuvaiheessa ihmiselle on usein tärkeää, että henkilö, jolta on Jeesuksesta kuullut, elää sen mukaan, mitä tämä opettaa. Jos ihminen opettaa Jeesuksen rakkaudesta ja elää itse lähimmäisen rakkauden hengessä toisia auttaen ja rukoillen, on evankeliumin kuulijan helpompi uskoa Jeesukseen.

Sen sijaan, jos ihminen, joka kertoo Jeesuksesta, elää toisin kuin opettaa, on riskinä, että kuulijan usko Jeesukseen heikkenee tai jopa haihtuu tämän myötä. Jeesuksen hyvyys ei tietenkään ole kiinni meidän ihmisten hyvyydestä, mutta juuri uskoon tullut ei aina tätä vielä ymmärrä. Jeesus rakastaa meistä jokaista ja kuoli ristillä meidän kaikkien puolestamme, mutta tähän on vaikeampi uskoa, jos kristityt, jotka asiasta ovat kertoneet, elävät hyvin itsekkäästi.

Papin työssäni olen monesti kuullut ihmisiltä, että on vaikea uskoa Jeesukseen, koska kristityt tekevät niin paljon pahaa. Moni ei halua mieltää itseään kristityksi, koska me kristityt elämme usein toisin kuin Jeesus elää tai miten me Jeesuksesta opetamme. Monen ihmisen silmissä meidän kristittyjen teot ovat sama asia kuin Jumalan teot. Monen silmissä, kun me kristityt teemme hyvää, se kertoo, että me uskomme hyvään Jumalaan ja hyvään Jeesukseen. Toisaalta monen silmissä, kun me kristityt teemme pahaa se kertoo, että me uskomme pahaan Jumalaan ja pahaan Jeesukseen, vaikka tietenkin Jumala ja Jeesus ovat aina hyviä meistä riippumatta. Kuinka moni ihminen onkaan lähtenyt Jeesuksen luota pois meidän kristittyjen itsekkyyden vuoksi.

Tässä kohtaa on toki tärkeä muistaa, että kukaan ihminen ei ole täydellinen. Jumala ei vaadi meiltä kristityiltä täydellisyyttä, eikä meidänkään tulee vaatia sitä itseltämme tai toisilta kristityiltä. Uskon myös, että jos me kristityt vaikutamme liian täydellisiltä, sekin voi heitä ärsyttää, jotka eivät Jeesukseen usko. Usein liian täydelliseltä tuntuvat ihmiset voivat myös ärsyttää. Meidän kristittyjen ei tule esittää olevamme täydellisiä tai edes muita parempia, vaan kertoa täydellisestä Jeesuksesta, joka on ristillä sovittanut kaikkien ihmisten, niin kristittyjen kuin muidenkin ihmisten, synnit. Ja miten Jeesus kutsuu jokaista ihmistä luokseen, armon ja anteeksiannon luokse.

Kuitenkin on iso ero sillä, että me teemme syntiä, kadumme sitä ja yritämme taas elää rakastaen Jumalaa, lähimmäistä ja itseä, kuin että elämme tahallamme syntiä tehden. Jos esimerkiksi sanomme uskovamme Jeesukseen, mutta tahallamme olemme toisille ihmisille ilkeitä tai emme edes yritä huomioida toisia ihmisiä arjessa, tai emme välitä Jumalan tahdosta, silloin me elämme syntiä tehden. Tässä kohtaa muistutan tosin, että meidän tehtävämme ei ole julistaa, kuka elää synnissä ja kuka ei. Meidän tulee toki tukea toinen toistamme Jumalan tahdon mukaisessa elämässä, ja muistuttaa Jeesuksen tarjoamasta armosta. Kun toinen tekee väärin, meidän ei pidä sitä hyväksyä ja joskus meidän on hyvä siitä sanoakin toiselle, mutta lähimmäisen rakkauden hengessä, ei ylhäältä päin tuomiten.

Mutta palatkaamme nyt Paavalin luokse, tähän Toiseen kirjeeseen Korinttilaisille. Paavali oli huolissaan siitä, oliko pahat puheet Paavalista ja muiden opettajien aiheuttamat riidat ja levoton ilmapiiri saaneet ihmiset Korintin seurakunnassa luopumaan Jeesuksesta. Oliko Paavalin maineen pilaaminen pilannut myös Jeesuksen maineen Korintin seurakuntalaisten keskuudessa. Tai oliko pahat puheet Paavalista riistäneet korintin seurakuntalaisilta evankeliumin ilon.

Tarpeellinen rahankeräys Jerusalemin kristittyjen hyväksi oli hyvä tilaisuus korinttilaisille osoittaa, että he uskoivat yhä Jeesukseen. Että heillä oli yhä sydämessään evankeliumin ilo. Vaikka Paavali kirjoitti heille lahjoittaminen tärkeydestä, hän kirjoitti siitä Kristusta korostaen. Luetaan uudelleen Toisesta kirjeestä Korinttiläisille, sen luvusta 8 jakeen 9:

Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.

Paavali muistutti tässä Korintin seurakunnan kristittyjä siitä, miten Jeesus luopui kaikesta pelastaakseen meidät ihmiset. Jeesus oli Taivaassa täydellisessä yhteydessä Jumalan kahden muun persoonan, Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Häneltä ei mitään siellä puuttunut. Mutta Hän syntyi ihmiseksi, lopulta kuoli, jotta meidän ei tarvitsisi kuolla ja joutua kadotukseen. Näin Paavali kirjoittaa Jeesuksesta Filippiläiskirjeen luvun 2 jakeissa 6–8:

Hänellä oli Jumalan muoto,

mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan

olla Jumalan vertainen

vaan luopui omastaan.

Hän otti orjan muodon

ja tuli ihmisten kaltaiseksi.

Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,

hän alensi itsensä

ja oli kuuliainen kuolemaan asti,

ristinkuolemaan asti.

Jeesus osoitti täydellistä uhrautuvaa rakkautta, luopuen kaikesta pelastaakseen meistä jokaisen. Ja tämän Paavali halusi Korintin seurakunnan kristittyjen muistavan, kun hän puhui Jerusalemin kristittyjen auttamisesta. Jerusalemin kristittyjen auttaminen ei ollut Korintin seurakunnan kristityille tapa korottaa itseään toisten yläpuolelle tai ansaita taivaspaikkaa, vaan tilaisuus osoittaa, oliko heidän sydämessänsä usko Jeesukseen, ja tämän synnyttämä rakkaus muita ihmisiä. Usko Jeesukseen synnyttää nimittäin aina rakkautta toisia ihmisiä kohtaan, kykyä nähdä heidät Jumalan luomina ihmeinä, ja halua auttaa heitä, kun apua tarvitaan.

Uskoa Jeesukseen ei koskaan saa irrottaa hyvistä teoista, eikä hyviä tekoja saa irrottaa uskosta Jeesukseen. Emme voi ajatella, että usko Jeesukseen vapauttaa hyvistä teoista, emmekä voi ajatella, että jos teemme hyvää, sillä ei ole väliä uskommeko Jeesukseen. Usko Jeesukseen ja hyvät teot eivät ole toistensa vastakohtia, ne ovat päinvastoin aina yhteydessä toisiinsa. Kuitenkin järjestys on erittäin tärkeä muistaa: ensin tulee usko Jeesukseen, sitten teot, jotka tämä usko synnyttää. Ja vaikka teot kuuluvat uskoon, vain usko Jeesukseen pelastaa iankaikkiselta kuolemalta ja kadotukselta, mihin synti meidät ihmiset muuten vie.

Ja juuri tästä Paavali puhui tässä päivän toisessa lukukappaleessa. Paavali muistutti Korintin kristittyjä Jeesuksen täydellisestä rakkaudesta ja Hänen tarjoamasta syntien sovituksesta. Ja tässä yhteydessä Paavali puhui, miten tärkeää on, että usko tähän tulee ilmi hyvien tekojen, tässä tapauksessa Jerusalemin kristittyjen avustamisen, kautta. Paavali ei kuitenkaan käskenyt lahjoittamaan rahaa, ei hän halunnut hallita ihmisiä. Hän ei halunnut, että Korintin kristityt pakosta, vastentahtoisesti, antavat omastaan.

Sen sijaan hän halusi kannustaa ja tukea heitä löytämään itsestään sen evankeliumin ilon. Evankeliumin ilon, joka vapauttaa ihmisen itse tehdyistä yrityksistä pelastua tai nostaa itseään muiden yläpuolelle. Evankeliumin ilon, joka auttaa näkemään itsensä arvokkaana Jumalan kuvana, jonka Jeesus kädestä pitäen vie Taivaaseen, jos Hänelle antaa siihen luvan. Evankeliumin ilon, joka saa muiden auttamisen, taloudellisesti tai muutenkin, vaikuttamaan etuoikeudelta, ei pakolta.

Rakkaat ystävät, myös meitä, juuri tällä hetkellä, Jumala kutsuu Evankeliumin iloon. Me saamme elää vapaina, Taivaan Isän ja Jeesuksen rakkauden ja armon alla. Me saamme auttaa toisiamme, taloudellisesti ja muillakin tavoin. Me saamme käyttää Jumalan antamia lahjoja, niin rahaa kuin kaikkia taitojamme, toisten ihmisten auttamiseksi ja Jumalan kunniaksi. Me saamme auttaa toisiamme ja palvella Jumalaa iloiten, ilman pelkoa tai ahdinkoa, koska yksin uskosta, yksin armosta, Jeesuksen Kristuksen tähden, Jumala meidät pelastaa. Jeesus on kaiken siihen tarvittavan puolestamme tehnyt. Hän kuoli ristillä kantaen meidän kaikki syntimme, nousi ylös kuolleista ja meni Taivaaseen, ja sinne mekin olemme matkalla.

Salon seurakunta

Info ja tilat

Saarnat

Muuta