Hartaudet
Pappi Väinö Väistö
Daavid ja elämän tärkein asia
Elämässä on monia asioita, joista saamme nauttia. Saamme nauttia läheisten ihmisten seurasta, musiikista, hyvästä ruoasta, liikkumisen ilosta ja monesta muusta asiasta. Elämästä nauttiminen ei ole Jumalan tahdon vastaista, päinvastoin. Jumala on luonut tämän maailman ja siinä olevat mukavat asiat. Jumala toivoo, että nautimme Hänen luomastaan maailmasta ja monista sen asioista, musiikista ja toisten ihmisten seurasta.
Toisaalta jos Jumalan luomista hyvistä asioista tulee meille liian tärkeitä, eli Jumalaa tärkeämpiä, niistä tulee meille epäjumalia. Jos vaikkapa kuuntelemme musiikkia, katsomme televisiota tai urheilemme niin paljon, että unohdamme viettää Jumalan kanssa aikaa rukouksen, Raamatun lukemisen tai seurakunnassa käymisen kautta, silloin näistä Jumalan luomista hyvistä asioista on tullut meille liian tärkeitä. Hyvät ja tärkeät asiat ovat syrjäyttäneet kaikista tärkeimmän, eli Jumalan.
Tätä asiaa meidän on syytä varoa, mutta kultainen keskitie on hyvä muistaa. Ajan viettäminen Jumalan kanssa ja harrastukset eivät sulje toisiaan pois, voimme nauttia monista asioista ja silti viettää myös Jumalan kanssa aikaa. Jumala on kanssamme arjessa myös erilaisten harrastusten aikana, ja niidenkin kautta voimme kiittää Jumalaa siitä, että Hän on luonut monia hyviä asioita. Kunhan muistamme, että ilman Jumalaa mitään hyvää ei olisi maailmassa, olemme oikealla tiellä.
Tähän liittyen voisimme oppia Daavidilta paljon. Mutta kuka on Daavid? Daavid on, tai siis oli, yksi Israelin edesmenneistä kuninkaista. Daavid eli noin 1000 eKr., kuninkaana hän hallitsi arvioiden mukaan vuosina 1012–972 eKr. Daavidista puhutaan monessa Raamatun kirjassa, erityisesti Ensimmäisessä ja Toisessa Samuelin kirjassa hänen elämästään kerrotaan paljon. Myös Ensimmäisen Kuninkaiden kirjan alkupuolella hänestä kirjoitetaan. Uudessa testamentissakin Daavid monta kertaa mainitaan.
Daavidilla oli varsin mielenkiintoinen, innostava ja toivoa antava tarina. Kun hän oli nuori mies ja paimensi lampaita, profeetta Samuel voiteli hänet kuninkaaksi. Jumala oli valinnut Daavidista Israelin kuninkaan, kun aiempi kuningas Saul oli toistuvasti rikkonut Jumalan tahtoa vastaan. Pian tämän jälkeen Daavid voitti Israelin vihollisten, filistealaisten, ”jättiläissotilaan” eli Goljatin. Daavid voitti hänet kivilingolla, mutta ennen kaikkea Jumalan voiman avulla. Siitä alkoi Daavidin maine kasvaa. Pian hänestä tuli kuningas Saulin uskollinen sotilas, sitten suurta suosiota nauttiva sotapäällikkö, ja Saulin kuoltua Israelin kuningas. Lammaspaimenesta kuninkaaksi, eräänlainen ”nollasta tähdeksi”-tarina.
Daavid nautti monista asioista elämässä. Hän oli suuri musiikin, tanssin ja laulun ystävä. Muun muassa osa Psalmeista on Daavidin kirjoittamia, soittamia ja laulamia. Daavidilla oli myös läheisiä ystävyyssuhteita, kuten sydänystävyys Jonatanin kanssa. Perhekin oli Daavidille tärkeä, samoin lampaat, joita hän nuorempana paimensi.
Vaikka Daavid nautti monesta asiasta, Jumala oli hänen elämänsä tärkein asia. Nuoresta lähtien Daavid uskoi hyvään ja rakastavaan Jumalaan, joka huolehtii ja auttaa, ja antaa monia hyviä asioita elämään. Daavid ei myöskään pitänyt uskoa Jumalaan vain yksityisasiana, vaan toi sen avoimesti esiin. Hän esimerkiksi halusi rakentaa Jumalalle temppelin, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi. Hän ei tosin saanut tähän Jumalalta lupaa, koska Jumala piti häntä sopimattomana Jumalan temppelin rakentamista varten Daavidin sodassa vuodattaman veren vuoksi. Kuitenkin Jumala antoi Daavidin tulevalle pojalle rakentaa Jumalalle temppelin, ja Jumala antoi Daavidille luvan suunnitella temppelin piirustukset ja hankkia siihen tarvittavat materiaalit. Ja näin Daavid sitten myös teki.
Kun aikanaan liitonarkku, missä oli Jumalan antamat Kymmenen käskyä kivitauluissa, tuotiin Jerusalemiin Daavidin ollessa kuninkaana, Daavid tanssi ja hypähteli riemusta, avoimesti näytti ilonsa. Vaikka häntä asiasta pilkattiin, Daavid ei siitä välittänyt. Hän ei hävennyt sitä, että rakkaus Jumalaa kohtaan näkyi hänessä myös tanssimisen ja ilon kautta. Ja monien Psalmien kautta Daavid kiitti, rukoili ja ylisti Jumalaa. Tässä yksi Daavidin psalmeista, Psalmi 23, ylivoimaisesti kaikista tunnetuin Psalmi:
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä
nimensä kunnian tähden.
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi.
Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut
kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa
päivieni loppuun asti.
Daavid monella tapaa osasi nauttia elämästä ja monista sen hyvistä asioista. Silti hän ymmärsi, että ilman Jumalaa mitään muutakaan hyvää ei elämässä olisi, eikä mikään muu elämässä ”maistuisi” ilman Jumalaa. Tästä Daavidin asenteesta meistä jokainen voi ottaa rohkaisua ja mallia.
Raamatussa on tosin sekin hienoa, että se ei kaunistele edes keskeisten henkilöittensä elämää. Jopa monella tapaa esimerkillisten ”uskon sankareiden” synnit kerrotaan avoimesti, eikä Daavid ole tässä poikkeus. Daavid ei ollut mikään täydellinen ”uskon sankari”, vaan hänelläkin oli omat syntinsä, joihin hän uudelleen ja uudelleen sortui. Hänen isoin syntinsä oli kenties liiallinen mieltyminen naisiin.
Daavidilla oli useita vaimoja samaan aikaan, ja tämä oli Jumalan tahdon vastainen asia, siitäkin huolimatta, että se oli siihen aikaan varsin yleinen tapa. Vaikka hän oli jo naimisissa, hän halusi myös Batseban vaimokseen. Kun Daavid näki Batseban, joka oli naimisissa Daavidin sotilaan Urian kanssa, Daavid heti halusi Batseban itselleen. Hän makasi Batseban kanssa, ja tämän jälkeen tapatti Urian lähettämällä hänet varmaan kuolemaan taistelussa, ja sitten otti Batseban vaimokseen.
Tämä oli tietenkin Daavidilta aivan valtava ja törkeä synti sekä Uriaa, Batsebaa että Jumalaa kohtaan. Tätä syntiä tehdessään Daavid todellakin oli epäjumalan vallassa, ja unohti Jumalan. Daavid sai myöhemmin kuulla profeetta Natanilta, että Jumalan silmissä Daavidin synti oli valtava. Kun Daavid tämän kuuli, hän ymmärsi tehneensä väärin, ja tunnusti syntinsä Jumalalle. Hän ei puolustellut tekoaan, vaan otti siitä vastuun ja pyysi sitä Jumalalta anteeksi. Sopii toivoa, että hän myös Batsebalta ymmärsi pyytää anteeksi.
Joka tapauksessa Daavid sai Jumalalta synninpäästön, ja Daavid palasi Jumalan luokse. Daavidin synti tosin rikkoi pahasti Daavidin perhettä, ja aiheutti paljon riitaa ja jopa kapinan valtakunnassa, eli sillä oli maalliset seurauksensa. Meidänkin on hyvä muistaa, että vaikka Jumala antaa katuvalle synnin aina anteeksi, synnillä on aina seurauksia arjessa. Jumalan anteeksiantokaan ei poista sitä surua ja tuskaa, mitä synti meissä ja meidän lähellämme olevissa ihmisissä aiheuttaa.
Silti Daavid sai palata Jumalan luokse tämänkin synnin jälkeen, synti ei saanut häntä luopumaan Jumalasta. Daavid kamppaili syntiä vastaan kuten mekin, jatkuvasti sitä teki, mutta Jumalasta hän ei koskaan lopullisesti luopunut, kuten ei Jumalakaan luopunut Daavidista. Epäjumalat monesti Daavidia veivät mukanaan, mutta silti pohjimmiltaan Jumala pysyi Daavidin elämän tärkeimpänä asiana loppuun asti. Kuolinvuoteellakin Daavid ohjeisti poikaansa Salomoa olemaan aina uskollinen Jumalalle. Näin Daavid sanoi Salomolle Ensimmäisen kuninkaiden kirjan luvun 2 jakeissa 2–3:
Minä olen nyt menossa sitä tietä, jota meidän kaikkien on mentävä. Ole sinä luja, ole mies! Muista, mihin Herra, sinun Jumalasi, sinua velvoittaa. Kulje hänen teitään ja noudata hänen säädöksiään ja määräyksiään, hänen lakejaan ja hänen liittonsa ehtoja, jotka ovat Mooseksen laissa. Silloin menestyt kaikessa mitä teet ja kaikkialla minne käännyt
Daavidin elämästä voimme oppia, miten monet asiat voivat tulla epäjumaliksi, mutta niiden ei tarvitse saada meitä luopumaan Jumalasta. Voimme nauttia monista asioista, kunhan niistä ei tule liian tärkeitä ja silloinkin kun niistä tulee, aina voimme palata armollisen Jumalan luokse. Jos Daavid sai Jumalalta anteeksi miehen tapattamisen saadakseen tämän vaimon itselleen, mekin saamme kyllä syntimme, mitä ne sitten ovatkaan, anteeksi.
Saamme ne anteeksi, kiitos meidän Paimenenemme ja Kuninkaamme. Daavid oli ensin paimen, sitten kuningas, ja samalla monella tapaa tärkeä ennakkokuva Jeesuksesta. Jeesus on samaan aikaan meidän Paimenemme ja Kuninkaamme. Daavid rakasti ja huolehti lampaistaan, ja Jeesus rakastaa ja huolehtii meistä. Kuninkaana Daavid hallitsi suurimman osan ajasta viisaasti ja oikeudenmukaisesti, Jeesus hallitsee koko ajan viisaasti ja oikeudenmukaisesti. Daavid johti kansaansa tehdäkseen sen elämästä paremman, Jeesus johtaa meitä viedäkseen meidät Iankaikkiseen elämään.
Ja toisin kuin Daavid, Jeesus ei koskaan tehnyt syntiä. Hänellä ei ollut epäjumalia, Hän torjui niistä jokaisen. Hän voitti taistelun epäjumalia vastaan, myös Daavidin ja meidän puolestamme. Ja ristillä Paimenemme ja Kuninkaamme Jeesus Kristus kuoli, ja samalla voitti Daavidia ja meitä jatkuvasti piinaavan synnin. Jokaisen Daavidin ja meidän syntimme Hän Golgatan ristillä sovitti. Mutta edes kuolema ei pitänyt Jeesus vallassaan, kolmantena päivänä Jeesus nousi kuolleista, ja siten Paimenemme ja Kuninkaamme osoitti olevansa syntiä ja kuolemaakin vahvempi.
Mooses ja elämän tarkoitus
Uskon, että jokainen meistä on miettinyt, mikä on elämän tarkoitus. Kuka olen? Mikä minun tarkoitukseni on? Mikä on elämän tarkoitus?
Joskus elämä voi tuntua niin sekavalta. Onko siinä mitään järkeä, mitä teen? Joskus kaikki, mitä elämässä on tehnyt, voi tuntua turhalta. Tai jos ei turhalta, niin sellaiselta minkä merkitystä ei ymmärrä. Joskus on myös vaikea tietää, mihin kuuluu. Mikä on minun paikkani? Mihin minut on tarkoitettu?
Näitä kaikkia mietti myös Mooses aikanaan. Kerron teille nyt Mooseksen tarinan.
Mooses syntyi aikana, jolloin Israelin kansa eli orjana Egyptissä. Se oli ollut jo satoja vuosia siellä orjana. Israelin kansa kuitenkin kasvoi jatkuvasti, joten Egyptin hallitsija farao antoi käskyksi tappaa jokainen vastasyntynyt israelilainen poikalapsi. Farao pelkäsi, että Israelin kansa voisi ryhtyä kapinaan, jos heille syntyisi liikaa taistelukykyisiä poikia.
Mooseksen äiti kuitenkin päätti pelastaa vastasyntyneen Mooseksen. Hän laittoi Mooseksen kaislakoriin, missä tämä sitten ajelehti Niilin rantakaislikkoa pitkin. Lopulta faraon tytär huomasi Mooseksen, ja otti tämän omaksi pojakseen.
Kun Mooses aikuistui, hän sai tietää olevansa todellisuudessa Israelin kansaan kuuluva. Mutta Mooses oli kahden vaiheilla: hän itse oli Egyptin faraon perheenjäsen, hänellä oli mukavat oltavat, varmaankin paljon omaisuutta, palvelijoita, valtaa… Sen sijaan hänen oma kansansa, Israel, kärsi orjuudesta Egyptissä. Eikä vain hänen oma kansansa vaan myös oma perhe, kuten hänen sisaruksensa Aaron ja Mirjam. Mooses mietti siinä sitten samoja kysymyksiä kuin mekin: kuka minä olen? Mikä on minun tarkoitukseni? Mihin minä kuulun?
Kun Mooses oli 40-vuotias, hän näki, miten egyptiläinen mies löi ankarasti israelilaista. Mooses päätti puuttua asiaan, ja löi itse egyptiläisen miehen hengiltä. Ehkä hän uskoi, että nyt hän voisi liittyä israelilaisiin. He eivät kuitenkaan halunneet olla Mooseksen kanssa missään tekemisissä. He pelkäsivät, että Mooses voisi käydä heihinkin käsiksi väkivaltaisesti. Sen lisäksi farao sai tietää Mooseksen teosta, ja aikoi surmata Mooseksen rangaistukseksi. Mooseksen piti paeta kauas Egyptistä. Hän luuli ehkä että tappamalla egyptiläisen miehen hän löytäisi paikkansa israelilaisten joukossa, mutta päinvastoin joutui jättämään kaiken taaksensa.
Lopulta Mooses saapui Midianiin, missä Mooses meni naimisiin Sippora-nimisen naisen kanssa ja heille siunaantui poika. Midianissa Mooses siis sai uuden perheen, jota rakasti. Silti hän yhä mietti: kuka minä olen? Mikä on minun tarkoitukseni? Mihin kuulun? Vaikka hän rakasti vaimoaan ja lastaan, ei hän unohtanut menneisyyttään Egyptissä. Ei hän unohtanut faraon uhkaamaa rangaistusta, eikä varsinkaan orjuudesta kärsiviä israelilaisia.
Vuosia taas meni, nyt Mooses oli 80-vuotias. Sitten Mooses kohtasi Jumalan, joka puhui hänelle palavan pensaan kautta. Jumalan antoi Moosekselle tehtävän: Mooseksen tulisi vapauttaa Israelin kansa Egyptin orjuudesta, ja johtaa se luvattuun maahan.
Mooses vastusteli aluksi, vedoten erilaisiin syihin: Enhän minä osaa puhua kuin erittäin kömpelösti, en ole tarpeeksi rohkea, ei minusta ole tehtävään, sinun pitäisi lähettää joku toinen… Jumala oli kuitenkin valinnut juuri Mooseksen tähän tehtävään, siispä lopulta Mooses suostui. Uskon, että suostuessaan Mooses ajatteli: voisiko tämä olla minun tarkoitukseni? Voisiko tämä liittyä jotenkin siihen, minne kuulun ja mikä on elämän tarkoitus?
Paljon tapahtui, monia vaikeuksia, mutta erilaisten vaiheiden jälkeen Mooses todella johti Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta luvattuun maahan. Tai jos olemme tarkkoja, Jumala johti Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta luvattuun maahan. Jumala kuitenkin käytti siinä tehtävässä Moosesta.
Jumala oli auttanut Moosesta löytämään tarkoituksen elämäänsä. Mooseksen tarkoitus oli johtaa Israelin kansa, Jumalan voimalla, pois Egyptin orjuudesta. Mooses oli Jumalan luoma ihminen. Mooses kuului kansansa Israelin, ja ennen kaikkea Jumalan luokse. Ollessaan kansansa Israelin ja Jumalan kanssa Mooses ymmärsi, että elämän tarkoitus on rakastaa Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistä niin kuin itseään.
Mooses oli 80-vuotias, kun hän aloitti suorittaa tätä tehtävää. 120-vuotiaana hän kuoli. Hän ymmärsi oman elämänsä tarkoituksen vasta 80-vuotiaana, mutta ei hänen elämänsä sitäkään ennen ollut turhaa. Kaikki itsensä etsiminen, se tunne, että ei tiedä minne kuuluu, valmisti Moosesta tehtäväänsä. 40 vuotta Egyptissä faraon perheen alla, ja 40 vuotta Midianissa maanpaossa molemmat olivat tärkeä osa Mooseksen kasvamista Jumalan antamaan tehtävään. Jokaisella Mooseksen elinpäivällä oli suuri merkitys.
Ja, rakkaat ystävät, myös jokaisen meidän elämällämme on suuri merkitys. Jokainen meistä kuuluu Jumalan, ja Jumalaa rakastavien ihmisten luokse. Jokaisella elämämme päivällä on suuri merkitys. Jokainen meistä on Jumalan luoma suuri ihme. Jokaisen meidän elämämme tarkoitus on rakastaa Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Ja Jumalalla on jokaiselle meistä tehtävä.
Se tehtävä voi olla äitinä tai isänä toimiminen. Ehkä isovanhemman tehtävä, seurakunnassa palveleminen, jonkun läheisen hoitaminen, opettaminen, lääkärin työ… Monia erilaisia tehtäviä on, ja toki monesti meillä voi olla useita tehtäviä samaan aikaan.
Joka tapauksessa Jumala kutsuu meitä jokaista johonkin tehtävään, jonka kautta me saamme palvella Häntä ja muita ihmisiä.
Ystäväni, niinä hetkinä, kun elämäsi tuntuu turhalta tai merkityksettömältä, toivon että muistat tämän: yksikään sinun elämäsi päivä ei ole turha tai merkityksetön. Myös ne päivät, jotka tuntuvat meistä merkityksettömiltä ja turhilta, ovat tärkeitä. Niiden päivien kautta Jumala usein rakentaa meitä tehtävään, johon Hän on meidät kutsunut.
Muistetaan, että Mooseskin sai odottaa 80 vuotta ennen kuin hänelle valkeni Jumalan antama tehtävä. Olkaamme siis mekin kärsivällisiä, niin kuin Mooseskin oli. Ottakaamme hänen tarinastaan rohkaisua siihen, miten Jumala kutsuu meistä jokaista johonkin tärkeään tehtävään.
Muistetaan myös, että vaikka luultavasti kenellekään meistä ei anneta tehtäväksi vapauttaa Israelin kansaa Egyptin orjuudesta, ja meille annettu tehtävä voi tuntua paljon pienemmältä, Jumala ei kutsu mihinkään turhaan tehtävään. Jumala ei laita antamiaan tehtäviä suuruusjärjestykseen, niin kuin me ihmiset helposti teemme.
Mooseksen tehtävässä ratkaisevaa ei ollut sen suuruus meidän ihmisten näkökulmasta katsottuna. Ratkaisevaa oli se, että Jumala kutsui Moosesta tähän tehtävään, ja Mooses vastasi kyllä. Myös me saamme muistaa, että ratkaisevaa ei ole saamamme tehtävän suuruus, vaan se että Jumala kutsuu. Kun Jumala kutsuu meitä johonkin tehtävään, voimme olla täysin varmoja, että sillä tehtävällä on suuri merkitys.
Jos sinulla on tällä hetkellä jokin tehtävä, johon koet Jumalan kutsuvan sinua, mahtava juttu. Jos sinulla ei ole tällä hetkellä tehtävää, mihin ainakaan koet Jumalan kutsuvan sinua, älä lannistu. Se ei ole merkki siitä, että elämäsi on turha tai merkityksetön. Se ei ole merkki siitä, että Jumalasi on hylännyt sinut tai että sinussa on jotain vikaa. Päinvastoin se tarkoittaa vain sitä, että Jumala valmistaa sinua johonkin tehtävään. Mooses eli pitkään sitä vaihetta, kun Jumala valmisti häntä tehtävään. Muutenkin Raamatussa monilla henkilöillä on pitkä hiljaisempi vaihe, jonka aikana Jumala valmisti heitä johonkin tehtävään. Ja niin Jumala tekee usein meidänkin kohdallamme.
Lopuksi kutsun sinua pohtimaan: Mihin tehtävään Jumala voisi sinua kutsua nyt? Entä mihin tehtäviin Hän on sinua aiemmin elämäsi aikana kutsunut?
Kosken kappelin lauluillan hartaus 8.7.2026
Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 5 jakeet 4–11
Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: »Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.» Tähän Simon vastasi: »Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.» Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: »Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.» Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: »Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.» He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Puhe
Miksi Pietari käski Jeesusta menemään pois? Miksi Pietari sanoi olevansa syntinen mies?
Luulen, että Jeesuksen rakkaus ja hyvyys muistutti Pietaria hänen omista pahoista teoistaan. Ehkäpä Pietari ajatteli jotenkin näin: Enhän edes tunne Jeesusta, mutta silti Jeesus auttoi minua ja ystäviäni saamaan ison kalasaaliin. Jeesus auttoi meitä täysin pelkästä hyvyydestä, ilman halua saada minulta vastapalvelusta. Onpa Jeesus hyvä.
Pietari ehkä tätä ajatellessaan muisteli omia pahoja tekojaan. Niitä kertoja, kun oli satuttanut lähimmäistä. Niitä kertoja, kun oli läheisilleen sanonut pahasti, kuten ”olet tyhmä” tai ”vihaan sinua”. Niitä kertoja, kun oli ajatellut pahaa toisista ihmisistä. Ja niitä kertoja, kun ei ollut auttanut toista ihmistä, kun Pietarin apua olisi toinen tarvinnut.
Jeesuksen hyvyys muistutti Pietaria hänen omasta pahuudestaan. Ehkä Pietari uskoi, että hän ei ansaitse Jeesukselta rakkautta. Ehkä Pietari uskoi, että Jeesuksen rakkaus ei kuulu hänelle.
Mutta Jeesus sanoi Pietarille ihanat sanat: Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.
Mitä Jeesus tarkoitti tällä? Tätä Jeesus tarkoitti: Pietari, älä pelkää. Minä tunnen sinut. Tiedän kaikki pahat asiat, jotka olet tehnyt. Tiedän ne hetket, kun et ole auttanut toista. Mutta minä rakastan sinua, ja annan sinulle sen kaiken anteeksi. Jos liityt joukkooni, minä opetan sinulle joka päivä lisää hyvyydestä ja rakkaudesta. Opetan sinulle, miten Taivaan Isä rakastaa ja antaa anteeksi. Annan sinulle voimaa auttaa toisia ihmisiä. Annan sinulle voimaa ottaa toiset ihmiset paremmin huomioon. Annan sinulle voimaa olla ystävällisiä toisille silloinkin, kun kiukuttaa. Ja kun teet väärin, annan sinulle anteeksi. Annan sinulle myös voimaa yrittää uudelleen ottaa toiset ihmiset paremmin huomioon.
Jeesus myös kertoi, että Hänellä oli Pietarille tehtävä. Pietarin tehtävä oli kertoa Jeesuksen rakkaudesta ja anteeksiannosta myös toisille ihmisille. Pietarin elämä ei ollut turha, hänellä oli tarkoitus. Jeesus myös näki Pietarissa sen Jumalan antavan hyvän, mitä Pietari itse ei nähnyt.
Ja, rakkaat ystävät, näin Jeesus tekee myös meidän kohdallamme. Jeesus näkee meissäkin sen kaiken hyvän, mitä me itse emme näe. Jokainen meistä on Jeesukselle tärkeä, niin kuin Pietari oli. Jokaiselle meistä Jeesus antaa tehtävän kertoa Jeesuksen rakkaudesta ja anteeksiannosta myös toisille ihmisille. Jokaista meistä Jeesus rakastaa, jokaiselle meistä Jeesus antaa meille voimaa olla toisillemme ystävällisiä ja voimaa rakastaa. Ja kun teemme väärin, Jeesus ensin kertoo, että olemme tehneet väärin, mutta sitten antaa anteeksi. Jeesus myös antaa meille joka päivä voimaa rakastaa toisiamme.
Abraham ja Jumalan lupaukset
Monena päivänä on kyllä ollut niin kuuma. Kärsimättömästi olen silloin odottanut, että kuumuus helpottaisi. Kärsivällisyys on suuri hyve, mutta usein me kovin kärsimättömiä olemme. Varsinkin silloin, kun meille on luvattu jotain, olemme usein erityisen kärsimättömiä. Aikanaan, tuhansia vuosia sitten, Abraham vasta kärsivällinen joutuikin olemaan. Jumala lupasi hänelle jotain, mitä Abraham joutui odottamaan monia, monia vuosia.
Mitä Jumala sitten Abrahamille lupasi? Luen teille Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Huomatkaa, että siinä vielä puhutaan Abramista, joka oli Abrahamin alkuperäinen nimi. Myöhemmin sitten Jumala antoi Abramille nimeksi Abraham.
1. Moos. 12: 1–3:
Herra sanoi Abramille: »Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.»
Mitä siis Jumala lupasi Abramille? Jumala lupasi tehdä Abramista suuren kansan, siunata Abramia ja että Abramin saaman siunauksen tulisi jokainen kansa saamaan omakseen. Aikamoinen lupaus.
Siunaukseen sisältyi myös lupaus siitä, että Abram saisi lapsen. Tätä Abramin oli varmasti vaikea uskoa. Abram oli nimittäin jo 75-vuotias, ja hänen vaimonsa Sarai 65-vuotias. He olivat molemmat lapsettomia. Miten siis heistä voisi tulla suuri kansa? Olihan Sarai jo liian vanha tulemaan raskaaksi ja synnyttämään. Tätä kaikkea Abramkin varmasti mietti. Tästä huolimatta Abram päätti uskoa Jumalaan, ja lähti Jumalan matkaan mukaan.
Matkaan kuului kaikenlaista: Egyptin faraon vihan välttelyä, eroaminen Abramin veljenpojasta Lootista, sota neljää kuningasta vastaan ja salaperäisen Melkisedekin antama siunaus Abramille.
Myöhemmin Abram puhui Jumalalle suoraan siitä, että miten Jumala voisi Abramia siunata, kun Abram on lapseton ja sen vuoksi hänen palvelijansa perisi Abramin. Abram ei siis uskonut tässä kohtaa Jumalan lupaukseen, mutta teki siinä viisaasti, että sanoi sen suoraan Jumalalle, ei vain omassa päässään asiaa harmitellut. Mutta mitä Jumala vastasi, kun Abram totesi, että tämän palvelija perisi hänet? Luen teille Ensimmäisestä Mooseksen kirjan luvusta 15 jakeet 4–6:
Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi.» Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: »Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä.» Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.
Sitten Jumala teki Abramin kanssa liiton, missä Jumala lupasi tehdä Abramista suuren kansan ja olla ikuisesti uskollinen Abramille ja hänestä polveutuvalle kansalle. Nyt Abram ja Sarai varmasti saisivat ihan kohta lapsen, eikö niin?
Itse asiassa ei. Kyllä heidän piti vielä odottaa yli 10 vuotta. Tosin Sarailla loppui kärsivällisyys, ja hän keksi, että Abram ja Sarai voisivat saada lapsen ”omilla keinoillaan”. Sarai ehdotti, että Abram yhtyisi Sarain orjattareen Hagariin, joka sitten synnyttäisi lapsen Abramille ja Saraille. Siihen aikaan oli nimittäin yleinen käytäntö, että orjattaren synnyttämä lapsi kuului automaattisesti orjattaren omistajalle, eli tässä tapauksessa Saraille. Abram suostui tähän, otti Hagarin sivuvaimokseen, yhtyi Hagariin ja Hagar synnytti Ismaelin. Kun Ismael syntyi, Abram oli 86-vuotias ja Sarai 76-vuotias.
11 vuotta oli kulunut siitä, kun he olivat lähteneet kotiseudultaan Kanaanin maahan asumaan (Kanaan oli muuten se luvattu maa, mihin Israelin kansa myöhemmin vaelsi Mooseksen johdolla). 11 vuotta, ja nyt he olivat saaneet lapsen. Oliko siis pitkä odotus yhteisestä lapsesta vihdoinkin toteutunut? Oliko tämä Jumalan suunnitelma?
Ei, ei ollut. Hagar alkoi halveksia Saraita, kun hän synnytti lapsen Abramille toisin kuin Sarai. Sen myötä Sarai ei koskaan oppinut rakastamaan Ismaelia omana poikanaan, joten vaikka Abramista oli tullut isä, Saraista ei tullut äitiä. Jumalan tahto ei ollut, että Abram ja Sarai yrittivät saada lapsen omilla keinoillaan, sen sijaan että olisivat luottaneet Jumalan johdatukseen. Sen lisäksi meidän on hyvä muistaa, että vaikka Abrahamin aikana miehillä oli usein useampi kuin yksi vaimo, Jumala ei koskaan ole moniavioisuutta hyväksynyt, vaikka sitä Abrahamin aikana olikin paljon ihmisten keskuudessa ja myös moni Jumalaan uskova siihen sortui. Niin kuin Jeesus sanoo Markuksen evankeliumin luvun 10 jakeissa 6–9:
Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.
Mutta palataan nyt Abrahamin ja Saaran luokse. Vuodet kuluivat, eikä heille siunaantunut yhteistä lasta. Epätoivo ja ahdistus oli varmasti varsinkin Sarailla voimakasta. Mitä kävi? Oliko Jumala perunut suunnitelmansa sen vuoksi, että Abram ja Sarai rikkoivat Jumalan tahtoa yrittämällä saada lapsen Hagarin avulla? Ei, kyllä Jumala oli heille edelleen uskollinen. Hän pitäisi lupauksensa.
Jumala ilmestyi uudelleen Abramille, kun tämä oli 99-vuotias. Jumala lupasi, tällä kertaa suorin sanoin, että Sarai synnyttäisi Abramille pojan, ja tästä pojasta tulisi suuri kansa. Sen merkiksi Jumala antoi Abramille nimeksi Abraham, ja Saraille Saara. Nimi Abraham tarkoittaa ”kansojen paljouden isää”, ja Saara ”ruhtinatarta”, ja nämä nimet tulisivat aina muistuttamaan heitä saamastaan siunauksesta ja Jumalasta, joka pitää lupauksensa.
Pian tämän jälkeen Jumala vieraili Abrahamin ja Saaran luona. Jumala lupasi heille jotain, sanoilla, jotka löydämme Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvun 18 jakeesta 10:
Ensi vuonna minä palaan sinun luoksesi tähän samaan aikaan, ja silloin on vaimollasi Saaralla poika.
Saaran oli ymmärrettävästi vaikea uskoa tätä, olihan hän jo 89-vuotias. Hän sitten salaa nauroi itsekseen, mutta Jumala huomasi tämän ja kysyi, onko Jumalalle mikään mahdotonta. Hyvä kysymys meillekin: Onko mikään mahdotonta Jumalalle, joka on luonut maailman, meidät ihmiset ja kaiken, mitä edessämme näemme?
Onneksi Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Saara todellakin tuli raskaaksi, ja 90-vuotiaana synnytti Iisakin. 25 vuotta joutuivat Abraham ja Saara odottamaan Jumalan lupauksen toteutumista, mutta lopulta odotus palkittiin.
Nyt oli toteutunut Jumalan lupaus Abrahamin ja Saaran lapsesta, mutta entä Jumalan lupaus suuresta kansasta? Sekin alkoi toteutua askel kerrallaan. Myöhemmin Iisak sai kaksi poikaa: Esaun ja Jaakobin. Jaakob sai 12 poikaa, ja heistä tuli Israelin kansa. Tuhansia vuosia myöhemmin Abrahamin suvusta syntyi Jeesus Kristus tähän maailmaan. Jeesus Kristus on kyllä aina ollut olemassa, mutta Hän syntyi noin 2000 vuotta sitten ihmiseksi niin, että inhimilliseltä puoleltaan Hän oli Abrahamin jälkeläinen.
Jeesuksen ristiinnaulitsemisen, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen jälkeen jokainen, joka uskoo Jeesukseen, on Abrahamin jälkeläinen ja osa suurta kansaa, jonka Jumala lupasi Abrahamille. Niin kuin Galatalaiskirjeen luvun 3 jakeissa 26–29 sanotaan:
Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.
Jos siis sinä ja minä uskomme Jeesukseen, mekin olemme Abrahamin jälkeläisiä ja saamme osaksemme kaikki ne lupaukset, jotka Jumala Abrahamille antoi. Jumala lupasi tehdä Abrahamista suuren kansan, siunata häntä ja antaa hänen jälkeläisilleen ihanan maan asua. Kuoltuaan Abraham pääsi Jumalan luokse.
Jos me uskomme Jeesukseen, mekin olemme osa Jumalan suurta kansaa, minkä Jumala Abrahamista teki. Jos me uskomme Jeesukseen, Jumala siunaa meitä maanpäällisen elämän aikana monin tavoin auttamalla, rakastamalla ja armahtamalla meitä. Sitten kuoltuamme me pääsemme Taivaaseen Jumalan luokse, Jeesus tulee kädestä pitäen meidät sinne hakemaan. Ja kun Jeesus aikanaan palaa maan päälle antamaan viimeisen tuomion, kaikki paha maailmasta hävitetään ja Jumala luo tämän maapallon uudelleen.
Sen jälkeen Jumala tulee taivaasta, kaikkien siellä olevien ihmisten kanssa, asumaan luomansa uuden maan päälle. Siellä saamme sitten ikuisesti asua Taivaan Isän, Jeesuksen ja Pyhän Hengen kanssa Jumalan luomassa uudessa maassa. Siinä Jumalan luomassa uudessa maassa ei ole mitään pahaa, kipua tai murhetta. Siellä on vain täydellistä hyvyyttä, onnea, rauhaa ja rakkautta. Siellä saamme sitten myös tavata Abrahamin, jonka jälkeläisiä meistä jokainen on, jos uskomme Jeesukseen.
Nämä Jumalan lupaukset odottavat vielä toteutumista, ja me olemme usein kärsimättömiä. Silloin saamme muistaa, että Jumala toteuttaa aina lupauksensa. Hän piti lupauksensa Abrahamille, ja Hän pitää lupauksensa meille. Hänelle ei mikään ole mahdotonta. Luottakaamme siis Jumalaan. Ja siihen, että Jeesusta seuraamalla me saamme osaksemme iankaikkisen elämän.