Kiikalan kirkon urkujen julkisivu

Tervetuloa musiikkityön sivuille!

Seurakuntamme musiikkityöstä vastaavat kanttorit. Tavoitteenamme on musiikin keinoin sytyttää ihmisten sydämissä usko, toivo ja rakkaus. Haluamme mahdollistaa seurakunnassa rikkaan ja monipuolisen jumalanpalveluselämän, olla mukana ihmisten ilossa ja surussa musiikin kautta, kannustaa kaikenikäisiä musiikin ihmeelliseen maailmaan, ja tarjota korkeatasoisia konsertteja eri puolilla seurakuntaa.

Musiikkityötä tehdään paljon lasten parissa: kanttorit vierailevat perhekerhoissa ja päiväkerhoissa, eskareissa ja kouluissa, ovat mukana järjestämässä lastenkirkkoja, ja pitävät lapsikuoroja. Kanttorin voi joskus bongata tyttö- tai poikaleireiltä ja partioleireiltä. Lisäksi järjestetään lastenkonsertteja. Jo vauvaikäiset voivat aloittaa musiikkitaipaleensa seurakunnan muskarissa.

Rippikoulutaipaleella kanttori on mukana koko matkan ajan ensimmäisestä kokoontumisesta leirille ja konfirmaatioon. Riparien jälkeen kanttorit käyvät nuorten leireillä ja isoskoulutuksessa. Seurakunnassa on kaksi nuorisokuoroakin. Bändit hoitavat nuortenmessujen musisoinnin.

Aikuistyössä kirkkomusiikin näkyvintä ja kuuluvinta osaa ovat kirkkokuorot. Seurakunnassa on myös bändejä aikuisille, ja niitä kuullaan erityisesti Keidas-illoissa, Tuomasmessuissa ja Sanan ja rukouksen illoissa. Kanttorit vierailevat säännöllisesti vanhainkodeissa ja muissa laitoksissa laulattamassa virsiä ja hengellisiä lauluja. Yhteistyö diakoniatyön kanssa on kaikilla alueilla tiivistä.

Monenlaista on siis tarjolla, mutta juuri mikään ei olisi mahdollista ilman vapaaehtoisia laulajia ja soittajia. Tule mukaan, jos sinulla on vähänkin laulunlahjoja tai soittotaitoa – ja joskus pelkkä innostuskin riittää, sillä tekemällä oppii. Jos haluat antaa lahjasi seurakunnan käyttöön, mutta et halua sitoutua säännölliseen toimintaan, jätä tietosi tällä lomakkeella, niin otamme Sinuun yhteyttä. Toivottavasti näemme juuri Sinut mukana seurakuntamme musiikkitoiminnassa! Laulamassa, soittamassa ja kuuntelemassa. Ja tietysti mukana messussa, seurakuntamme tärkeimmässä juhlassa!