Mikä on hoivamuusikko?
Salon seurakunnan hoivamuusikko on musiikki- ja diakoniatyön yhteinen työntekijä, joka työskentelee Salon seudulla testamenttilahjoituksen turvin. Hoivamuusikko tekee yhteistyötä myös julkisen sektorin, hyvinvointialueen ja yhdistysten kanssa.
Mitä hoivamuusikko tekee?
- toimii muusikkona itsenäisesti ja muiden seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoisten rinnalla
- järjestää musiikillisia hoivatuokioita ryhmille ja yksilöllisesti, myös huoneissa ja vuoteen vierellä
- hoivamuusikko laulaa ja soittaa, laulattaa ja soitattaa, lohduttaa, virkistää ja kuntouttaa hyödyntäen erilaisia musiikin terapeuttiseen käyttöön liittyviä menetelmiä tilanteen tai tarpeen mukaan
- vierailee säännöllisesti Salon seurakunnan alueen hoivakodeissa ja Salon sairaalan vuodeosastoilla, pyynnöstä myös kodeissa
- toimii muusikkona seurakunnan eri tilaisuuksissa, konserteissa ja leireillä.
Hoivamusiikkityön tavoitteena on:
- täydentää ja syventää seurakunnan perinteistä diakonia- ja musiikkityötä kaikenikäisten keskuudessa
- lisätä musiikkityön saavutettavuutta viemällä musiikillisia kohtaamisia ja vuorovaikutusta niiden luokse, jotka sitä kaipaavat ja joiden ei ole helppo osallistua muihin musiikkitilaisuuksiin
- tukea musiikin avulla eri elämäntilanteissa
- kannustaa ja ohjata vapaaehtoisia musisoimaan hoivalaitoksissa
Laulunarvoiset
- on avoin musiikkiryhmä, mihin ovat tervetulleita kaikki kuntouttavasta ja hoitavasta musiikkitoiminnasta kiinnostuneet. Osallistujilta ei edellytetä aiempaa musiikkiharrastusta tai - osaamista, mutta ryhmässä pääsee varmasti laulamaan ja soittamaan. Laulunarvoiset osallistuvat hoivamusiikkituokioiden toteuttamiseen hoivakodeissa yhdessä hoivamuusikon kanssa. Ryhmässä saat myös valmiuksia omatoimisille vierailuille ja ideoita musiikin kuntouttavaan käyttöön omassa elämässä ja ryhmissä. Vuonna 2025 Laulunarvoisia oli mukana lähes 90 vierailulla ja muutamat heistä tekivät myös itsenäisesti lisävierailuja tutuiksi tulleisiin paikkoihoin. Arkkihiippakunta palkitsi toiminnan keväällä keväällä Arkkipooki-palkinnolla.
- syksyllä 2026 Laulunarvoiset toimivat "kuorokummeina" muistikuorossa, vierailevat Perniön, Kosken ja Marttilan hoivakodeissa ja tekevät joulukiertueen Salon ja Halikon alueen hoivakodeissa.
- Ilmoittaudu mukaan laulunarvoisiin ottamalla yhteyttä hoivamuusikkoon.
Hoivamuusikkityössä tapahtuu:
- Hoivamuusikko laulattaa ja esiintyy ensisijaisesti Salon seurakunnan alueen hoivakodeissa, mutta aikataulujen puitteissa ottaa vastaan myös kutsuja pitämään musiikkihetkiä tai esiintymään paikallisten yhdistysten tilaisuuksiin ja tapahtumiin.
- Työskentely ja musiikilliset kohtaamiset sairaalamuusikkona TYKS Salon sairaalan vuodeosastoilla jatkuu taas syyskuusta alkaen, yleensä tiistai-iltapäivisin klo 12-16. Työskentely tapahtuu useimmiten potilashuoneissa.
- TAHTONI-vihko vakaumus- ja musiikkitahdon kirjaamisen tueksi on valmistunut ja alkaa levittäytymään seurakuntalaisten käyttöön eri tapahtumissa,. Vihkoa on ilmaiseksi jaossa mm. Salon seurakuntatalon INFO-tiskillä
TAHTONI-tapahtumia järjestetään pyydettäessä alueilla ja yhteistyötahojen tilaisuuksissa - Kaiken kansan kerhossa (to klo 10-12, Kaiken kansan aamupalan jälkeen) hoivamuusikko vierailee säännöllisesti. Kerho on avoin kaikille, joita ajankohtaiset asiat ja vuorovaikutteinen yhdessäolo kiinnostaa.
- 10.9. aiheena musiikin kuuntelu ja vieraana musiikkiterapeutti Kari Saarinen
- 22.10. hoivamuusikko
- 19.11. hoivamuusikko
- Muistikuoro toteutetaan yhteistyössä Salon muistiyhdistyksen kanssa. Kuoroharjoitukset ovat Kuparisalissa ma 14.9. alkaen kerran viikossa klo 11-12.30 ja kuuden viikon projekti huipentuu Kuparisalissa pidettävään Yhteisvastuu-konserttiin "Laulaen eiliseen" pe 23.10. klo 18.
Muistikuoroprojekti on tarkoitettu kaikille, jolla on diagnosoitu muistisairaus tai muulla tavalla havaittuja haasteita muistiin liittyen. Mukaan voi ilmoittautua yhdessä läheisen, puolison, lapsen tai ystävän kanssa. Kuoro tuo molemmille yhteisen, hyvinvointia lisäävän harrastuksen, joka tuo ryhtiä, iloa ja vertaistukea arkeen. Mukaan voi ilmoittautua myös yksin ja silloin laulajaa tukee harjoituksissa vapaaehtoinen "kuorokummi". Kuoroon ei ole koelaulua. Mukaan ilmoittautuminen pohjautuu omaan kiinnostukseen kuorossa laulamiseen ja sitoutumiseen ryhmään, harjoituksiin ja konserttiin. Ilmoittautumisen yhteydessä osallistujilta kysytään ennakkotietoja aiemmista musiikkiharrastuksista ja lempimusiikista. Konserttitavoitteesta huolimatta musiikkia tehdään yhdessä rennosti, iloisesti ja turvallisesti. Kuoronjohtaja Terhin lisäksi Muistikuoro-tiimissä on diakoniatyöntekijä Laura Yliluoma sekä kanttori Vesa-Matti Tastula. Lisätietoja Terhiltä, mutta
ILMOITTAUTUMISET MUISTIKUOROON marika.lindholm(a)muistisalo.fi; 044 731 0020
-
Kukko ja jalopeura - musiikkiteatteriesitys kiertää hoivakodeissa syyskuun lopussa.
Hoivamuusikko jatkaa musiikilla siitä, mihin sanat loppuvat.
Salon seurakunnan hoivamuusikko
Terhi Lehtovaara
terhi.lehtovaara@evl.fi
puh. 040 3548 419
