Salon kirkon urut

1959 Marcussen & Son
17 äänikertaa, kaksi sormiota

I sormio:
Rfl 8´, Pr 4´, Wfl2´, Mx, Dulcian

II sormio:
G8´, Bfl4´, Pr2´, Nasat, Cymbel, Sesq

Jalkio:
Subb16´, G8´, Kfl2´, Quint2´, VoxHumana4´, Fagott16

Tremolo

Koppelit: I/P, II/P, I/II

 

Salon kirkon uudet mutta vanhat urut tulivat Ruotsista Bromman kirkosta, josta ne purettiin uusien isompien urkujen tieltä. Urut ovat valmistuneet vuonna 1959 ja ne on tehnyt Marcussen & Son. Uruissa on 17 äänikertaa sijoitettuna kahdelle sormiolle ja jalkiolle. Tyylillisesti ne edustavat urkujenuudistusliikettä, jonka ajatuksena oli, että uruilla pitäisi pystyä soittamaan kaikenlaista musiikkia – vanhaa, romanttista, uutta - mikä tietysti tarkoittaa samalla sitä, ettei mikään musiikki kuulosta ihan sellaiselta, kuin sen on alun perin ajateltu kuulostavan oikean tyylisuunnan uruilla.  

Marcussen & Søn on vuonna1806 perustettu tanskalainen vanhin edelleen toiminnassa oleva urkurakentamo. Ja se on yhä saman suvun johtama, jo seitsemännessä polvessa. Suomeen Marcussen & Søn toimitti ensimmäiset urkunsa vuonna 1865; kyseinen soitin rakennettiin Uudenkaupungin kirkkoon. Suomessa Marcussenin urkuja on Helsingin tuomiokirkossa, Huopalahdessa, Meilahdessa, Sipoossa, Turun linnan kirkossa ja Vaasan kirkossa. 

Marcussen on aina ollut tunnettu erittäin korkeatasoisesta laadusta. Yleensä urut suunnitellaan ja rakennetaan uniikkeina yksilöinä tiettyyn paikkaan. Marcussenin erikoisuus oli, että paikalleen suunniteltujen urkujen lisäksi he tekivät urkuja myös sarjatuotantona, eli täsmälleen samanlaisia urkuja löytyy useita. Tällä sarjatuotannolla Marcussen pystyi kehittämään urut, joiden ulkoinen koko on erittäin pieni, mutta sisälle on saatu todella monta äänikertaa. Mahtumisihme tarkoittaa sitä, että kaikki pillit eivät ole sievästi rivissä pystyssä, vaan niitä on vaakatasossa urkujen katossa ja monella mutkalla lattiatasossa. Täyteen ahdetussa urkukaapissa huolto ei ole yleensä ihan helppoa, mutta näissä uruissa kaikki seinät ovat avattavissa luukuilla, joten pilleihin pääsee käsiksi suhteellisen helposti. 

Salon kirkon urkujen julkisivu
Kuva: Matti Rantatalo

Kuva: Kaisa Suutela-Kuisma

Kuva: Kaisa Suutela-Kuisma