Mikä on hoivamuusikko?
Salon seurakunnan hoivamuusikko on musiikki- ja diakoniatyön yhteinen työntekijä, joka työskentelee Salon seudulla testamenttilahjoituksen turvin. Hoivamuusikko tekee yhteistyötä myös julkisen sektorin, hyvinvointialueen ja yhdistysten kanssa.
Mitä hoivamuusikko tekee?
- toimii muusikkona itsenäisesti ja muiden seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoisten rinnalla
- järjestää musiikillisia hoivatuokioita ryhmille ja yksilöllisesti, myös huoneissa ja vuoteen vierellä
- hoivamuusikko laulaa ja soittaa, laulattaa ja soitattaa, lohduttaa, virkistää ja kuntouttaa hyödyntäen erilaisia musiikin terapeuttiseen käyttöön liittyviä menetelmiä tilanteen tai tarpeen mukaan
- vierailee säännöllisesti Salon seurakunnan alueen hoivakodeissa ja Salon sairaalan vuodeosastoilla, pyynnöstä myös kodeissa
- toimii muusikkona seurakunnan eri tilaisuuksissa, konserteissa ja leireillä.
Hoivamusiikkityön tavoitteena on:
- täydentää ja syventää seurakunnan perinteistä diakonia- ja musiikkityötä kaikenikäisten keskuudessa
- lisätä musiikkityön saavutettavuutta viemällä musiikillisia kohtaamisia ja vuorovaikutusta niiden luokse, jotka sitä kaipaavat ja joiden ei ole helppo osallistua muihin musiikkitilaisuuksiin
- tukea musiikin avulla eri elämäntilanteissa
- kannustaa ja ohjata vapaaehtoisia musisoimaan hoivalaitoksissa
Laulunarvoiset
- on avoin musiikkiryhmä, mihin ovat tervetulleita kaikki kuntouttavasta ja hoitavasta musiikkitoiminnasta kiinnostuneet. Osallistujilta ei edellytetä aiempaa musiikkiharrastusta tai - osaamista, mutta ryhmässä pääsee varmasti laulamaan ja soittamaan. Laulunarvoiset osallistuvat hoivamusiikkituokioiden toteuttamiseen hoivakodeissa yhdessä hoivamuusikon kanssa. Ryhmässä saat myös valmiuksia omatoimisille vierailuille ja ideoita musiikin kuntouttavaan käyttöön omassa elämässä ja ryhmissä. Vuonna 2025 Laulunarvoisia oli mukana lähes 90 vierailulla ja muutamat heistä tekivät myös itsenäisesti lisävierailuja tutuiksi tulleisiin paikkoihoin.
Ilmoittaudu mukaan laulunarvoisiin- Laulunarvoisten kevätstartti pidetään Naarilassa to 22.1.2026 klo 9-18
- Kevätkeikkailuja tehdään ainakin viikoilla 9-11
Hoivamuusikkityössä tapahtuu:
- Hoivamuusikko laulattaa ja esiintyy ensisijaisesti Salon seurakunnan alueen hoivakodeissa, mutta aikataulujen puitteissa ottaa vastaan myös kutsuja pitämään musiikkihetkiä tai esiintymään paikallisten yhdistysten tilaisuuksiin ja tapahtumiin.
- Työskentely ja musiikilliset kohtaamiset sairaalamuusikkona TYKS Salon sairaalan vuodeosastoilla jatkuu viikottain, yleensä tiistai-iltapäivisin klo 12-16. Työskentely tapahtuu useimmiten potilashuoneissa.
- TAHTONI-vihko vakaumus- ja musiikkitahdon kirjaamisen tueksi on valmistunut ja alkaa levittäytymään seurakuntalaisten käyttöön eri tapahtumissa,. Vihkoa on ilmaiseksi jaossa Salon seurakuntatalon INFO-tiskillä
TAHTONI-tapahtumia järjestetään kevään 2026 aikana mm. 21.4. Perttelissä ja 15.4. Kiikalassa -
syksyllä diakonian aamupäivissä käynnistynyt Kabinettikerho jatka toimintaansa joka toinen viikko to klo 10.30-11.30. Kahvila Mannan kabinetissa. Kerho on avoin kaikille, joita ajankohtaiset asiat ja vuorovaikutteinen yhdessäolo kiinnosta.. Kerho on avoin kaikille, joita ajankohtaiset asiat ja vuorovaikutteinen yhdessäolo kiinnostaa. Teemana vuonna 2026 on "sydämen sivistys". Kerhoa ohjaa vuorokerroin diakoniatyöntekijä ja hoivamuusikko.
- 29.1., 26.2., 26.3. ja 23.4. ohjelmassa Terhin vetämä kaikille avoin toiminnallinen yhteislaulutilaisuus
- Muistikuoro toteutetaan yhteistyössä Salon muistiyhdistyksen kanssa. Kuoroharjoitukset ovat Kuparisalissa 23.2. alkaen kerran viikossa ma klo 16.30 -18 ja viiden viikon projekti huipentuu Kuparisalissa pidettävään Yhteisvastuu-konserttiin pe 27.3. klo 18.
Muistikuoroprojekti poimii mukaan 15 laulajaa, jolla on diagnosoitu muistisairaus tai muulla tavalla havaittuja haasteita muistiin liittyen. Mukaan ilmoittaudutaan yhdessä läheisen, puolison, lapsen tai ystävän kanssa. Kuoro tuo molemmille yhteisen, hyvinvointia lisäävän harrastuksen, joka tuo ryhtiä, iloa ja vertaistukea arkeen. Kuoroon ei ole koelaulua. Mukaan ilmoittautuminen pohjautuu omaan kiinnostukseen kuorossa laulamiseen ja sitoutumiseen ryhmään, harjoituksiin ja konserttiin. Ilmoittautumisen yhteydessä osallistujilta kysytään ennakkotietoja aiemmista musiikkiharrastuksista ja lempimusiikista. Konserttitavoitteesta huolimatta musiikkia tehdään yhdessä rennosti, iloisesti ja turvallisesti. Kuoronjohtaja Terhin lisäksi Muistikuoro-tiimissä on diakoniatyöntekijä Niina Jyllilä sekä kanttorit Vesa-Matti Tastula ja Hanna-Leena Suominen. Lisätietoja Terhiltä, mutta
ILMOITTAUTUMISET MUISTIKUOROON marika.lindholm(a)muistisalo.fi; 044 731 0020
Hoivamuusikko jatkaa musiikilla siitä, mihin sanat loppuvat.
Salon seurakunnan hoivamuusikko
Terhi Lehtovaara
terhi.lehtovaara@evl.fi
puh. 040 3548 419
