Tulevaisuudessa toivon saavani työn ja tuloja, jotta voin auttaa vanhempiani sekä muita ihmisiä. Koska olen itse saanut tukea, haluan vuorostani tukea muita. Emme varmaan koskaan pysty täysin käsittämään, että te siellä kaukana haluatte auttaa meitä Verena Wellsin tyttöjä. Apunne on ollut suurta, ja toivonkin paljon siunausta ja menestystä teille.

Luz Dana

Kirkon lapsityö; lasten oikeus koulutukseen

Bolivia

Bolivia kuuluu Latinalaisen Amerikan köyhimpiin maihin. Tuloerot ovat suuret. Väestöstä vajaa 40 prosenttia kuuluu aymara- tai quechua-kansoihin. Heidän asemansa on erityisen heikko. Lapsityöläisiä Boliviassa on lähes miljoona. 

Bolivian evankelisluterilainen kirkko on Latinalaisen Amerikan ainut alkuperäiskansoista muodostuva kirkko. Sillä on noin 22 000 jäsentä. Niukoista taloudellisista resursseista huolimatta se tekee vahvaa työtä lasten ja nuorten parissa. Kirkko tukee muun muassa Verena Wells -keskusta. Keskuksessa asuu 10–18-vuotiaita alkuperäiskansoihin kuuluvia tyttöjä, jotka eivät pystyisi käymään koulua kotoa käsin.

Nimikkokohderaportti

Suomen Lähetysseuran työ Boliviassa

Suomen Lähetysseura Latinalaisessa AmerikassaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Kaksi bolivialaista tyttöä tekee käsitöitä pöydän ääressä.

Kirkon lapsityö Boliviassa on Särkisalon nimikkokohde.

Kirkon lapsityötä Boliviassa voi tukea:

Suomen Lähetysseuran Lasten pankki
MobilePay: 27237
Suomen Lähetysseura: FI 38 8000 1400 1611 30, viite: 4074375004289568

Keräyslupa: Linkki avautuu uudessa välilehdessäRA/2020/1538, voimassa toistaiseksi.