Kenialaisia ovat järkyttäneet keväällä paljastuneet uskonnollisen kultin jäsenten joukkokuolemat ja - hautaukset Kenian rannikolla. Keniassa, jossa kristittyjä on yli 80 %, on valitettavasti joukossa myös erilaisia harhaoppeja ja -opettajia, jotka lupaavat vastauksia ihmisten puutteeseen ja hätään. Näihin lupauksiin on helppo tarttua erityisesti niiden, joilla ei ole paljoa menetettävää elämässään. Tämänkin asian valossa työ Matongon teologisessa seminaarissa tuntuu entistä merkityksellisemmältä. On tärkeä saada Afrikan kirkkoihin koulutettuja työntekijöitä, jotka opettavat Raamattua selkeästi ja ohjaavat seurakuntalaisiaan oikeaan suuntaan.

21.8.2023 Virpi Otieno

Matongon teologinen seminaari

Kenia

Matongoon perustettiin raamattukoulu vuonna 1978. Vähitellen siitä kehittyi teologinen seminaari, jossa koulutetaan evankelistoja, pappeja ja diakonissoja luterilaisen kirkon työntekijöiksi. Opiskelijoita on Kenian lisäksi naapurimaista.

Nimikkokohderaportti

Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen työ Keniassa

Sley kolmella mantereella

Kahdeksan afrikkalaista nuortamiestä istuu pulpetin ääressä ja opiskelee.

Matongon teologinen seminaari on Kiikalan nimikkokohde.

Matongon teologista seminaaria voi tukea:

Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys
MobilePay 29581
Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys: FI13 8000 1500 7791 95, viite: 10051 60903 32020 01515

 

Keräyslupa: RA/2021/1127, voimassa toistaiseksi.