Toivoa naisille -työ
Intia
Kansainvälinen Toivoa naisille -työ toimii sen puolesta, että yhä useammat naiset ympäri maailman voisivat kuulla olevansa arvokkaita, saada toivon ja ihmisarvoisen elämän. Toivoa naisille -työ jalkautui Suomeen vuonna 2000, joten vuonna 2025 juhlitaan työn 25-vuotista taivalta.
Toivoa naisille -työn ydin on rukouskalenteri, jossa on jokaiselle päivälle lyhyt esirukous. Rukouskalenteria käännetään yli 100 kielelle ja saman esirukouksen rukoilee päivittäin yli 125 000 naista eri puolella maailmaa.
Työn toinen ydinsisältö on Toivoa naisille -ohjelmat, joiden kautta naiset hyötyvät kahdella tapaa: he saavat hyödyllistä tietoa esimerkiksi terveydestä ja oikeuksistaan, sekä kuulevat heitä rakastavasta ja arvostavasta Jumalasta. Monissa maissa kulttuurinormit sulkevat naiset koteihinsa tai naiset pitävät itseään vähempiarvoisina.
Työtä tehdään naisten naisille tekemien monimediaohjelmien kautta. Satelliittitelevision ja paikallisten kanavien kautta lähetettävät tv-ohjelmat ovat puolen tunnin mittaisia. Ohjelmat ovat myös katsottavissa YouTubessa. Kuukaudessa laaditaan vähintään neljä ohjelmaa. Ohjelmien teemoja ovat muun muassa toivo, rukous, ihmissuhteet, taloudenhoito, hengelliset lahjat, konfliktit, kotiväkivalta ja ihmiskauppa. Teemoja käsitellään niin Raamatun kuin asiantuntijoiden avulla hyödyntäen palautteita ja tilastotietoja. Katsojiin pidetään yhteyttä monin eri tavoin, muun muassa internetissä, puhelimitse ja tapaamisin.
Ohjelmat suunnitellaan paikallisesti niin, että ne kiinnostavat juuri kyseisen maan naisia. Toivoa naisille -ohjelmia tuotetaan yli 70 kielellä ja niitä lähetetään radion, television, internetin ja mobiilisovellusten välityksellä.
Salon seurakunta tukee Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) yhteistyökumppanin lähettämiä tv-ohjelmia tamilin- ja orijankielellä. Tamilia puhuu yli 80 miljoonaa ja orijaa yli 40 miljoonaa intialaista. Valtaosa heistä on hinduja.
Nimikkokohderaportti
Toivoa naisille -työ Intiassa on Salo-Uskelan nimikkokohde.
Toivoa naisille -työtä Intiassa voi tukea:
Medialähetys SanansaattajatLinkki avautuu uudessa välilehdessä
MobilePay: 44744
Tekstiviesti 10SANSA numeroon 16588 (10€)
Medialähetys Sanansaattajat: FI 37 5062 0320 0320 18, viite: 8000 10012
Keräyslupa: RA/2020/1017, voimassa toistaiseksi.