Sydämessäni kiitollisuus ja murhe kulkevat käsi kädessä. Kiitosaiheena on Lääne-Harjun rovastikunnan lastenpäivä 18.5.02024. Lapsia oli retkellä mukana 35. Miten voimme löytää Viron lapsia seurakuntaan? Lastentarhassa ei kuule Jumalasta sanaakaan. Onneksi opettaja, jonka kanssa olen työskennellyt neljä vuotta, on pyytänyt minua puhumaan pääsiäisestä ja joulusta. Kerran puhuin Jeesuksesta hyvänä ystävänä.
Anna Makeev
Viro
Marilaissyntyinen Anna Makeev (o.s. Mishina) toimii Sauen seurakunnassa (noin 25 km Tallinnasta) ja laajemminkin Viron kirkossa lapsi-, nuoriso- ja musiikkityössä. Hän puhuu maria, viroa, suomea ja venäjää. Anna toimii myös Venäjällä vierailemalla Inkerin kirkon leireillä ja koulutustapahtumissa. Anna on taitava laulaja. Hänen erityisosaamisensa liittyy marilaiseen kansanmusiikkiin.
Toisen maailmansodan jälkeen Viro oli osa kommunistista Neuvostoliittoa, jossa uskonnonopetus ei ollut sallittua. Nykyään Viron luterilaiseen kirkkoon kokee kuuluvansa noin 15 prosenttia väestöstä. Kirkollisveroa ei ole. Vuosittain jäsenmaksunsa maksaa alle 30 000 virolaista. Seurakunnat ovat köyhiä, joten ne tarvitsevat taloudellista tukea työntekijöiden palkkaamiseen.
Anna on Halikon nimikkolähetti.
Annan työtä voi tukea:
Evankelinen lähetysyhdistys
MobilePay:12374, viesti: Anna, Salo
Evankelinen lähetysyhdistys: FI28 5114 0220 0343 69, viesti: Anna, Salo
Keräyslupa: RA/2021/1097, voimassa toistaiseksi.