Jumala haluaa jokaisen rakkaan luotunsa yhteyteensä, ja on lähettänyt seuraajansa tekemään kaikki kansat opetuslapsikseen. Mikä riemullinen tehtävä, jossa jokaisella kristityllä on oma ainutlaatuinen paikkansa!

Kia ja Markus Syrjätie

Japani

Syrjätien perhe lähti ensimmäiselle työkaudelleen Japaniin marraskuussa 2020. Markus Syrjätie on teologian maisteri ja ammatiltaan pappi. Kia Syrjätie  on koulutukseltaan sosionomi-diakoni ja lähetyssihteeri (amk) sekä filosofian maisteri (yleinen historia). Perheeseen kuuluvat tyttäret NoomiLydia ja Sofia.

Puolen vuoden kotimaanjakson jälkeen Syrjätiet palasivat Japaniin helmikuun lopussa. Nyt he ovat aloittaneet työn Hat-Koben seurakunnassa. Kia ja Markus ovat ottaneet vastuulleen pyhäkoulutoiminnan ja lapsityön sunnittelun. Toukokuun alussa he aloittivat Suomi-piirin, joka tavoittaa kristinuskosta kiinnostuneita matalalla kynnyksellä. Markus on mukana raamattupiirissä. Hänen työtehtäviinsä kuuluu myös saarnan valmistaminen kerran kuussa. Hat-Koben lisäksi Syrjätiet avustavat Awajin seurakunnan toiminnassa. Japanissa ei ole riittävästi työntekijöitä omasta takaa, erityisesti papeista on pulaa. Japanilaisista hieman alle prosentti on kristittyjä.

Lähettikirje

Työ Japanissa

Syrjäteiden Youtube-kanava

Kansanlähetys Japanissa

Markus, Lydia, Noomi, Kira ja sylissään Sofia-vauva

Kia ja Markus ovat Halikon ja Salo-Uskelan nimikkolähettejä.

Kian ja Markuksen työtä voi tukea:

Kansanlähetys
MobilePay: 28688, viesti: Salo
Kansanlähetys: FI83 2070 1800 0283 25, viite 21542

Keräyslupa:   RA/2021/1202, voimassa toistaiseksi.